Syyskuulumisia Murciasta

PANU AUTIO

Futsalammattilaisen elämä on viime aikoina tarjonnut erittäin monipuolisia fiiliksiä. Kentällä marginaalit voittajien ja häviäjien välillä ovat toisinaan äärimmäisen pieniä, mutta ero pelin jälkeisissä fiiliksissä on valtava. Maukkaan maalin jälkeistä euforiaa on vaikea sanoin kuvailla, toisaalta hävityn ottelun jälkeinen olotila saatta lähennellä vakavaa masennusta. Urheilussa kiehtovaa on juuri se, että mikään ei ole pysyvää ja lunta saattaa tulla tupaan aina jo heti seuraavassa käänteessä. Kun elää urheilijan elämää, jossa kenttätapahtumat näyttelevät pääroolia elämässä, eivät peliparkettien tapahtumat voi olla vaikuttamatta kentän ulkopuolisiin tunnelmiin. Elämäni Murciassa on sujunut pääosin aurinkoisissa fiiliksissä. Aivan viime päivinä olen kuitenkin saanut kokea koleiden syyssäiden saapuneen myös tänne Etelä-Espanjaan.

LISÄÄ VASTUUTA JA  AVAUSMAALI 

Edellisestä kuulumispäivityksestäni on jo vierähtänyt tovi, joten palataan ensin hieman ajassa taakse päin. Lauantaina 9.10.2010 pelasimme kotihallissamme äärimmäisen tiukan väännön Ríos Renovables Ribera Navarraa vastaan. Hyvästä pallollisesta pelaamisesta ja taistelustamme huolimatta olimme 0–1 -tappioasemassa toisella puoliajalla. Oma pelini oli sujunut suhteellisen mukavasti ja valmentajaltamme antoi minulle enemmän vastuuta kuin yhdessäkään aikaisemmassa kamppailussa. Kun peliakaa oli jäljellä noin kymmenisen minuuttia sain pallon jalkaan keskiviivan tienoilla oikeassa laidassa. Päälleni ryntäsi kovalla vauhdilla vastustajan pelaaja, jonka ohitin laidan kautta nopealla siirrolla. Pian vastassa oli jo seuraava puolustaja. Pyöräytin pallon zidanemaisella liikkellä puolustajan ohi keskusteaan, josta pääsin tuikkaamaa pallon vasemman jalan kärsälläni veskarin putkista maaliin.

Hetken aikaa tunnelmani olivat, jos nyt ei ihan niin ainakin melkein, kuin Antti Sumialalla legendaarisessa Suomi–Unkari -pelissä. Fiilistäni lisäsi myös se, että siskoni oli saapunut Suomesta asti kaverinsa kannustamaan ja pääsin tuulettamaan maaliani heidän kanssaan. Kiitokset  ja terveiset vielä kerran sinne suuntaan! Henri Aalto kuvaili ensimmäisen Veikkausliiga-maalinsa synnyttämiä tunnelmia noin kuukausi takaperin blogissamme ja tunnelmani olivat monessa mielessä samaan tyyliin helpottuneet. Henkan tekstistä käy oivasti ilmi se, miltä tuntuu tehdä itselle merkittävä maali ottelussa, jonka oma joukkue häviää. Näin kävi myös minulle, kun ottelun lopussa saimme kylmää vettä niskaamme vastustajan brassitähti Passarinhon pyssyttäessa voittomaaliksi jääneen 1–2 osuman verkkoomme.

Ottelun viimeisillä minuuteilla saimme vielä luotua kovaa painetta vastustajan maalilla ja loppusummerin jo soitua saimme myös pallon vastustajan maaliin, minkä seurauksena kentälle syntyi uskomaton torikokous. Uusista säännöistä hämmentyneistä tuomareista toinen ehti jo hyväksyä suoraan sivurajasta verkkoon leijailleen maalin, kunnes hänen kolleegansa ehätti korjaamaan tuomion ja hylkäämään maalin. Tällä välin kummankin joukkueen kaikki pelaajat sekä taustahenkilöt huoltoa ja sikariporrasta myöten olivat jo ehtineet kokoontumaaan tuomareiden ympärille ja hämmentämään soppaa ja juhlimaan oman joukkueensa voittoa (tai meidän tapauksessa viimesekuntilla saavutettua tasapeliä).

Myös noin parisataapäinen lähinnä pelaajien perheenjäsenistä ja kavereista koostunut yleisö eli alusta loppuun tunnelmissa kuumasti mukana ja äitien ammattiin viittaavia solvauksia sateli vierailijoiden ja ottelun oikeudenjakajien niskaan estottomasti vielä pitkään pelin päättymisen jälkeen. Katsomoon saapuneeet suomineidot elivät tunnelmassa mukana ja he olivat myös äärimmäisen otettuja ottelun intensiivisesta tunnelmasta. Siskoni kaveri totesikin vilpittömästi pelin jälkeen, että hallissa oli ollut paljon parempi tunnelma kuin Camp Noulla, missä vierailimme yhdessä edellisenä sunnuntaina katsomassa FC Barcelonan ja Mallorcan välistä kamppailua. Futsal on hienoa viihdettä ja siitä kannattaa käydä nauttimassa paikan päällä!   

MURCIA-ALICANTE-SANTIAGO-BURELA-SANTIAGO-MADRID-MUNCHEN-MALTA-MILANO-BARCELONA-ALICANTE-MURCIA

Seuraavalla viikolla sain kunnian lennellä ympäri Etelä-Eurooppaa futsalin perässä. Matkani alkoi maanantaina aamuharjotusten jälkeen, jolloin lensimme joukkueen kanssa Pohjois-Espanjan pieneen kalastajakylään Burelaan Santiago de Compostelan kautta. Tiukasta valmistautumisesta ja hyvästä esityksestä huolimatta hävisimme tiistaina 12.10 pelatun ottelun lukemin 2-0. Äänekkään kotiyleisön edessä raivokkaan puolustustaistelun esittäneet burelalaiset saivat lukuisista tolppalaukauksista ja kuuden metrin pilkusta huolimatta pidettyä maalinsa puhtaana. Omasta puolestani saatoin olla -tappiosta huolimatta- suhteellisen tyytyväinen siihen, että valmentajamme tarjosi vastuuta rutkasti ja peliaikaa tuli enemmän kuin yhdessäkään aiemmassa kamppailussa. 

Kahden kirvelevän sarjapeleissä koetun tappion jälkeen oli mukavaa suunnata katseet kohti Suomen maajoukkueen koitoksia. Ison säädön jälkeen Palloliitto oli saanut hoidettua minulle lennot seuraavalle päivälle Santiagosta Madridin ja Munchenin kautta Maltalle, jossa kohtasimme isännät kahdessa ystävyysmaaottelussa. Otteluissa maltalaiset olivat vastaantulijoita ja nöyryytimme heitä molemmissa kamppailuissa pahemman kerran lukemin 0–7 ja 0–10.  Oli suuri nautinto päästä pelaamaan taas GFT:sta tuttujen hyvien ystävien ja suomifutsalin legendojen kanssa. Pienestä tauosta huolimatta yhteispeli Jani Modigin, Risto Salmen ja Teemu Terhon kanssa sujui saumattomasta ja kahdessa ottelussa Matias Juvosella täydennetty ketjumme naulasi kaikkiaan kiitettävät 12 täysosumaa.

Hienolta tuntui myös se, että kentän ulkopuolella pääsin jakamaan Murcian futsalkokemuksiani vanhojen kavereiden kanssa. Olen oppinut viimeisen muutaman kuukauden aikana valtavasti uusia asioita futsalista ja halu päästä jakamaan uusia opittuja kuvioita ja kikkoja maajoukkueen  pitkäaikaisten pelikaverien kanssa oli melkoinen. Leirielämän läpänheitto ja pukukoppijuttujen heittäminen suomen kielellä tuntui myös erityisen mukavalta. Vaikka espanjan kieleni onkin jo melko hyvällä tasolla, en läheskään aina kykene heittämään läppää ElPozon treeneissä haluamallini tavalla. Kielitaitoni on vielä usein hieman liian kankeaa joukkuetovereiden väliseen nokkelaan ja nopeatempoiseen pukukoppikuittaluun. 

Minulle henkilökohtaisesti Maltan reissun parasta antia olivat siis pelikenttien ulkopuoliset tapahtumat. Vaikkakin pelasimme loistavasti ja pelaaminen ja maalien tekeminen oli todella hauskaa, totuuden nimissä on todettava että Maltan joukkue oli auttamatta turhan kevyt vastus tämän hetkiselle Suomen maajoukkueelle. Kansainvälisisissä peleissä parasta on yleensä se, että pääsee pelaamaan tiukkoja pelejä muiden maiden kivikovia huippuja vastaan. Tällä kertaa emme missään vaiheessa joutuneet otteluissa tiukille. Toisessa pelissä saavutettu maajoukkueen kaikkien aikojen suurin voitto on toki hieno merkintä tilastoihin. Esityksemme ottelussa  oli kaikin puolin loistava, mitä ei missään nimessä pidä väheksyä, kuitenkin harjoitusmaaotteluissa toivoisia saavan astetta parempaa ja kehittävämpää vastusta.  

SYKSYN MERKIT JA LOUKKAANTUMINEN

Paluu ElPozon ruotuun tapahtuikin sitten ikävimmällä mahdollisella tavalla, kun viikon toisessa tapahtumassa viimetiistain aamutreeneissä tömäytin kantapääni paskaksi parkettiin yrittäessäni tehdä nopeaa suunnanmuutosta. Tuttu tunne vihlaisi jalkapohjaani saman tien ja tiesin heti, että kyseesä on viehliäinen vamma. Minulla oli viime syksynä saman tyyppinen loukkaantuminen ja silloin toipuminen kesti jopa kaksi ja puoli kuukautta. Tällä kertaa toivon ja uskon että vamma lievempi ja toipumisaika huomattavasti lyhyempi. Ensimmäiset positiiviset uutiset saatiin heti seuraavana päivänä, kun lääkärivisiitillä röntgenkuvista paljastui ettei jalassa ainakaan ole murtumaa.

Olen myös siinä mielessä onnellisessa asemassa, että täällä samaani hoito ja kuntoutus on ensiluokkaista. Joukkueemme fysioterapeutti on hieronut jalkaani päivittäin tunnin verran harjoitustemme yhteydessä. Hän on myös teipannut jalkaani erilaisia kipua lievittäviä virityksiä, jutellut mukavia ja jakanut kuntoutukseen liittyviä hyviä neuvoja. Loukkantumista seuraavia tunnetiloja ja turhautumista on käsitelty blogissamne ainakin Leena Purasen ja Markus Paatelaisen vieraskynissä, joten en rupea tässä nyt sen enempää tilittämään tunteistani. Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin suhteellisen pienestä vammasta, jonka toipumiasennuste on kohtuullinen enkä ole menettämässä mitään suuria arvokisoja tämän takia. Täytyy kuitenkin todeta, että ennen loukkantumista olin paremmassa kunnossa kuin kenties koskaan ja tuntui siltä että pelasin parempaa futsalia kuin ikinä. Tämän tunteen haluan saavuttaa taas mahdollisimman pian ja sen eteen teen töitä päivittäin vimmatusti.      

Aiemmissa teksteissä olen hehkuttanut kuinka lämmin ilma on tehnyt hyvä jaloilleni ja kehoni lihaksille, eikä pahempia vammoja tai kolotuksia ole ennen tätä ollut lainkaan. En tiedä liekö sillä suoranaisesti mitään tekemistä loukkaantumisen kanssa, mutta kyseisenä aamuna tunsin syksyn koleutta ilmassa ja jouduin vetämään päälleni ensimmäistä kertaa(!) täällä oloni aikana samanaikaisesti pitkät hihat ja pitkät lahkeet. Vaikka päivisin lämpötilat kohoavat edelleen hellelukemiin ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta päivittäin, on ilmassa etenkin aamuisin ja iltaisin jo syksyn merkkejä. Toivotaan, että jalkani tulee nopeasti kuntoon ja pääsen kertomaan taas jatkossa pelikenttien onnistumisista sääraporttien sijaan.