SUPERVAIHTOPELAAJA: Suomalaisfanin kaukorakkaus


MARKUS SJÖHOLM

Maailman suurin ja kaunein urheilutapahtuma, jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, potkaistiin käyntiin muutama päivä sitten Etelä-Afrikassa. Vaikka Suomi on jälleen kerran ulkona, se ei satojatuhansia kotimaisia kuningasjalkapallon ystäviä haittaa: kisat toljotellaan alusta loppuun, vieläpä intohimolla ”omia” kannustaen. Jos olen rehellinen, Etelä-Afrikan turnajaisten lopputuloksilla ei ole itselleni, omia kisaveikkauksiani lukuun ottamatta, tuon taivaallista merkitystä. Kummastelen tässä tekstissäni, mistä ja miten kotimaisten himopenkkiurheilijoiden tunneside kaukaiseen mielitiettyyn oikein mahtaa syntyä.

Perinteisesti nationalismi on lymyillyt vahvasti tällaisten kansainvälisten urheilubakkanaalien taustalla – ” Paavo Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle” ja sitä rataa. Nyt sydämemme saattavat sykkiä esimerkiksi jollekin kaukaiselle Etelä-Amerikan maalle, johon perussuomalaisella ei tunnu olevan mitään kosketuspintaa. Nationalismista ja perussuomalaisesta tuleekin mieleeni Timo Soini, jonka sydän sykkii Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle Millwallille. Kaukorakkaus-ilmiö pätee siis seurajalkapalloilussakin. Soinin lempi tuntuisi tässä asiassa aidommalta kuin useamman muun, jotka rakastuvat enemmän rahaan: suurien liigojen suurimmilla rahoilla koottuihin seuroihin.

Pyydän lukijaa kuuntelemaan hetken sydäntään ja vastaamaan itselleen näihin muutamaan kysymykseen rehellisesti: Harmittaako siis ihan aikuisten oikeasti, kun ”oma” joukkue tippuu MM-kisoista? Miksi suosikkijoukkue on valittava? Siksikö, koska kilpailuasetelma korostuu urheilussa ja neutraali seuraaminen ilman suosikkia ja suuria tunteita on mieletöntä, jopa mahdotonta? Onko suomalaisista tullut globalisoitumisen myötä ns. maailmankansalaisia; solidaarisuutta ja ihailua voidaan osoittaa myös muille maille, jalkapalloperheen isoille veljillemme. Jalkapallo auttaa meitä näin ymmärtämään toisiamme?

Onko oman ihailusi kohteen valinta sattuman kauppaa vai tietoista identiteettiprojektia? Kannustatko Brasiliaa sen samba-pelityylin takia vai rakastatko kurinalaista Saksaa? Fanitatko joukkueita tiettyjen tähtipelaajien takia? Synnyitkö italialaisen isän perheeseen vai saitko ehkä faniuden perintönä?

Minua kiinnostaa tämä tunnekysymys siksi, koska itse en ole Litmasen Ajax-vuosien jälkeen kokenut vastaavaa kaukorakkautta, jota monet ystäväni tuntuvat kokevan. Olen pidempään etsinyt omaa mielitiettyäni, mutta lempi ei ole roihahtanut, ei Vanhaan Rouvaan eikä Chelseaan. Johtuukohan yliyrittämisestä?

90-luvun puolenvälin jälkeen määrittelisin oman suhteeni jalkapalloiluun vaikka ulkopuoliseksi tarkkailijaksi tai futisviihteen kuluttajaksi. Vaikken kovin patrioottisena itseäni pidäkään, saan pientä tunnelatinkia sentään Suomen maajoukkueen matseista. MM-kisat kiehtovat kyllä minuakin, mutta voittajalla ei ole väliä.

Etenkään Englanti ei ole kirjoittajan sydäntä lähellä

 

Pintaraapaisuanalyysi

Futiskliseen mukaan jalkapallo on elämää suurempaa. Jos se sitä on, niin johtuuko se lajin sisäisistä ominaisuuksista? Pelihän on sillä tavalla demokraattinen, että se ei vaadi kuin pallon ja innokkaita pelimiehiä. Varmaankin tämän seikan ansiosta laji on levinnyt kaikkiin maailman kolkkiin. Futis vaatii pelaajilta älyä, oivalluskykyä, tekniikkaa ja fysiikkaa. Näitä samoja ominaisuuksia tosin vaativat muutkin ammattimaiset joukkuelajit. Tuskin nämä suhteellisen standardinomaiset ominaisuudet tekevän mistään lajista elämää suurempaa, vaan taustalla on muut syyt.

Modernissa maailmassa etenkin media rakentaa tehokkaasti kertomuksia, joissa on draamaa, tragedioita ja sankaritarinoita. Sellaiset ovat omiaan synnyttämään ihmisissä suuria tunteita. Oliko futis elämää suurempaa jo ennen mediaa ja oliko se sitä erityisesti meillä täällä Pohjolassa? Median luoman sankarisanaston avulla jalkapallosta on tullut uskontoon verrattavaa fanaattista toimintaa, jota se sofistikoituneemmissa futiskulttuureissa toki jossain määrin jo onkin; pelaajat ovat jumalia, ottelut kuolemattomia klassikoita ja stadionit pyhiä. Universaali laji lienee ollut helppo tuote aikoinaan ”sankaroittaa”! Kun futislegendoja syntyy, yhä useammat kerääntyvät hämmästelemään niitä, niin myös me suomalaiset, vaikkakin maltillisemmin ja sivustaseuraajina. Olemme yht’äkkiä mukana suuressa kansoja yhdistävässä jalkapalloperheessä saman massakulttuurin kuluttajina. Kun on kyse näin mahtipontisesta kilpailusta, urheilun voimakkaat nationalismin kahleet napsahtavat poikki ja olemme vapaita valitsemaan suosikkimme MM-kisajoukkueista. Koska Suomi ei menesty, on joku saatava tilalle.

Maailmanmestaruudesta meidän suomalaisten on turha unelmoidakaan, mutta mitä merkitystä sillä edes loppujen lopuksi olisi, vaikka Suomi joskus tulevaisuudessa kisoihin asti selviytyisi? Nousisiko kansallinen ylpeytemme tai paranisiko elämänlaatumme jopa enemmän, kuin mitä se nousi Lordin Euroviisuvoiton myötä? (Eli ei yhtään.)

Tosifanaatikon maailmanselitykset

Kävipä Suomen potkupalloilijoille tulevaisuudessa kuinka tahansa, jalkapallomestaruuksiin on kuitenkin ainakin silloin tällöin liitetty näitä suurempia vaikutuksia. Esimerkiksi vuoden 1986 MM-kisojen puolivälierien kuolemattomassa klassikossa Argentiina kukisti Englannin. Pelaajat ja urheilujournalistit kehystivät voiton Argentiinan kostoksi Englannille hävitystä Falklandin sodasta. Tämän lisäksi voitto palautti kansallisen ylpeyden argentiinalaisille. Lopulta mestaruuden vienyt Argentiinan joukkue jopa valoi uskoa paremmasta tulevaisuudesta köyhyydestä ja lamasta kärsiville kansalaisilleen. Näin se nahkakuula antaa toivoa ja muuttaa maailmaa, kun siihen kovasti uskoo.

Tosifaneille, kuten varmaan monille teistä, Suomen MM-kisapaikka merkitsisi jotain yhtä suurta. Se, että jotain merkityksellistä tekemistä tästä maailmasta löytyy, olkoonkin se sitten penkkiurheilua, postimerkkien keräilyä tai Spice Girlsien fanittamista, on mielestäni ihan hyvä. Kuvaisiko määritelmä elämää suurempi kuitenkin paremmin pakkomiellettä?

Konkreettinen esimerkki fanatismin varjopuolista

Ajatuksenlennon loppukaneetit

Syntyipä tunneside kaukaiseen joukkueeseen tai maajoukkueeseen mistä tahansa ja antoivatpa fanit voitoille mitä tahansa elämää suurempia merkityksiä, välillä tuntuu, että tämä nykyajan sirkushuvi on paisunut vähän yli äyräiden. Pelaajille maksetaan tähtitieteellisen suuria summia, vaikka kyseessä on vain jalkapallon pelaaminen (sama pätee toki myös muussa urheilussa ja viihteessä). Joukkopsykoosin vallassa, fanatismin varjolla ja varjopuolena fanit ovat silloin tällöin valmiita monenlaisiin mielipuolisiinkin tekoihin, kuten mm. pahoinpitelemään vastustajajoukkueen faneja, huutelemaan rasistisia törkeyksiä vastapuolen pelaajille, lähettämään tappouhkauksia erotuomareille tai ryhtymään muuhun yleiseen mellakointiin. Toki nämä ovat harvinaisempia ääriesimerkkejä ja koskevat muitakin lajeja ja ainoastaan muutamia yksilöitä. Futis on varmasti pääasiassa tuonut kansoja lähemmäksi toisiaan. Onhan esimerkiksi sulkeutunut Pohjois-Koreakin näissä kisoissa mukana, osana yhteistä jalkapalloperhettämme.

Oli miten oli, minulle jalkapallo-ottelu, samoin kuin muu urheilu, taitaa jatkossakin olla pelkästään kevyttä viihdettä, kavereiden seurassa oluttuopposen ääressä istuskelua ja ottelutapahtumien spekulointia. Olen jalkapalloperheen vieraantunut ottolapsi. Perhe ei ole minua hyljännyt, ja kyllä minäkin perheestäni välitän.

Fanatisoituneille toivotan onnea valitsemallanne tiellä, rakkautta palloon sekä myötä- että vastatuulessa ja menestystä ”omillenne” niin kisojen kuin Suomen pallokenttienkin pyhättöihin.

Kirjoittaja voisi kaikesta huolimatta rakastua Brasiliaan

Kirjoittaja on sosiaalipsykologian opiskelija, joka on voittanut lumifutiksen SM-kisojen maalikuninkuuden ja tunnetaan rantajalkapallopiireissä kuvaavalla lempinimellä ”näätä”.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: