Nettivinkkejä futsalväelle

3.10.2011

PANU AUTIO

Kotimainen futsal-liiga pyörähti käyntiin menneenä viikonloppuna. Suurempaa mediakohua ei tämä tapaus saanut aikaiseksi. Liigan ja koko lajin tiedotus on ollut viime aikoina huonommassa jamassa kuin vuosiin. Liiton ylläpitämä futsal.fi -sivusto on elänyt hiljaiseloa koko kesän eikä liigajoukkueiden omissa kotisivuissakaan ole kehumista, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Karu totuus on, että suurin osa Suomen futsaljoukkueista on pitänyt taukoa kaikesta toiminnastaan aina liigan alkuun saakka. Suomalaisen futsalkauden alkamisen kunniaksi olen kerännyt laji-ihmisiä varten kokoelman kansainvälisiä nettivinkkejä, joista voi ammentaa futsaltietoutta laajalla rintamalla. Tämä teksti on suunnattu lajifriikeille ja erityisesti futsalvalmentajille, jotka voivat toivon mukaan ammentaa taktiikkaan ja treenaamiseen liittyvistä lähteistä lisää sisältöä, ajatusta ja inspiraatiota työhönsä. 

Futsalvalmentaminen on Suomessa lapsenkengissä. Koulutusta koutseille ei ole juurikaan tarjolla ja jopa liigavalmentajat ovat suurimmaksi osaksi itseoppineita. Innokas valmentaja tai pelaaja voi kuitenkin laajentaa lajiosaamistaan huomattavasti katsomalla kansainvälisiä huippupelejä, analyysejä tai malliharjoituksia ja ottamalla näin oppia taktisissa ja teknisissä yksityiskohdissa paremmiltaan. Lajin medianäkyvyys on Suomen valtamedioissa olematonta ja futsalin suurmaiden tarjoama lajitarjonta on usein kielimuurista johtuen hankalan mutkan takana suomalaisille. Nykypäivän internetin informaatiotulva tarjoaa oivia mahdollisuuksia lajin saloihin vihkiytymiseen, kunhan osaa etsiä ja eksyä oikeanlaisille sivuille. Englanninkielinen futsaltarjonta internetissä on edelleen melko niukkaa, mutta jos osaa etsiä valmennukseen liittyviä materiaaleja espanjaksi, portugaliksi, italiaksi tai vaikkapa venäjän kielellä, on tarjolla monennäköistä mielenkiintoista sivustoa.

Hollantilainen Maltan nykyinen mj-valmentaja Vic Hermans on julkaissut yhdessä saksalaisen urheilupsykologin Rainer Englerin kanssa yhden ainoista englanninkielisistä futsalvalmennukseen keskittyvistä opuksista. Kirja on myynnissä mm. Amazonin nettikirjakaupassa.

Lajimme kattojärjestöjen UEFA:n ja FIFA:n nettisivuilla futsal jää tietysti jalkapallon varjoon. Jättiläisjärjestöjen nihkeähkö suhtautuminen futsaliin näkyy myös siinä, miten vähän futsaliin liittyvää uutisia ja päivityksiä sivustoille ilmestyy. Esimerkiksi taktiikka käsitteleviä materiaaleja ei juurikaan sivuilta löydy. Kuitenkin edellisiä vuonna 2008 Brasiliassa pelattuja MM-kisoja saattoi seurata FIFA:n sivuilta ilmasten nettilähetysten ansiosta ja kisojen kotisivuilta voi edelleen mehustella pitojen parhaita paloja videoiden muodossa.

Kansainvälisen futsalyhteisön kenties näkyvin englanninkielinen äänenkannattaja on www.futsalplanet.com -sivusto. Futsal Planetille innokkaat laji-ihmiset ympäri maailmaa päivittävät omien maidensa futsaluutisia. Sivuilla on koottuna kaikkien maiden sarjataulukot ja etusivun kalenterista on helppo seurata maailmalla pelattavia maaotteluita. Sivustoille on kerätty myös tuhansien laji-ihmisten haastatteluja ja esittelyjä, niinpä myös monen suomalaisen futsalpelurin haastattelu löytyy arkistoista. Sivuilla on komeat linkkilistat eri maiden futsalsivuille ja sieltä voi löytää myös kattavan maittain luokitellun listan futsalkirjoista ja aikakausilehdistä.

Kike Boned:n dokumentin teaser youtubessa.

Facebook, Twitter ja Youtube toimivat oivina työkaluina lajifriikeille uudenlaisen futsalinformaation löytämiselle. Esimerkiksi naamakirjassa fanittamalla Futsal Planettia saa uutisvirtaansa ajankohtaisia linkkejä netin kautta streamittavista huippumatseista, oli kyse sittten Espanjan liigasta, Venäjän liigasta tai mielenkiintoisesta maaottelusta. Twitterin kautta olen tutustunut uudella tavalla useisiin mielenkiintosiin eri futsalsivustoihin eri puolelta maailmaa ja uusia ehdotuksia ponnahtelle ruutuun päivittäin. Nykyään myös monien yksittäisten suosikkipelaajien ja -joukkueiden seuraaminen onnistuu näiden sosiaalisten medioiden kautta kätevästi. Youtubessa seuraamalla erinäisten futsaltahojen kanavia pääsee nauttimaan eri sarjojen parhaista paloista viikottain. Sieltä voi löytää myös monia takiikkaan ja valmennukseen liittyviä videoita, kunhan vaan jaksaa etsiä.

Maalivahdit ovat oma erityinen lajinsa. Heidän valmennukseen ja pelaamiseen liittyviä sivustoja löytyy myös innokkaiden kassareiden ja heidän valmentajiensa perustamina. Muun muassa hyvä ystäväni, entinen kämppäkaverini, ElPozo Murcian ja Brasilian maajoukkueen maalivahtivalmentaja Marcus ”Guaiba” Bianchi on tehnyt omat kotisivunsa, jotka keskittyvät pelkästään futsalveskareiden koutsaamiseen. Netin syövereistä löytyi myös muita kiinnostavia blogeja ja sivustoja, joista voi saada hyviä vinkkejä maalivahtien harjoitteluun ja valmentamiseen.

Guaiba on kenties maailman paras maalivahtivalmentaja myös siksi, että hän osaa potkaista palloa paremmin kuin monet pelaajat ja pystyy näin vetämään mahdollisimman pelinomaisia harjoituksia.

Espanjassa ja arvatenkin myös muissa vahvan lajikulttuurin maissa paikallismedioilla on merkittävä rooli laji-innostuksen ja tietouden lisäämisessä. Täällä paikallistelevisiot, -radiot ja -lehdet seuraavat aktiivisesti omien alueiden joukkueitaan. Esimerkiksi Ceutassa molemmat paikallislehdet kirjoittavat joukkueemme kuulumisista 3-4 kertaa viikossa ja paikallisteleviso näyttää kaikki kotipelimme suorana. Otteluita voi yrittää seurata suorana RTVCE -televisiokanavan nettisivuilta. Televisiokamerat saapuuvat myös kerran viikossa harjoituksiimme tekemään selvää joukkueen viimeisimmistä kuulumisista ja täänään maanantaina 3.10 minut on kutsuttu RTVCE:n studioon haastatteluun viikottaista paikallista urheilua käsittelevää makasiiniohjelmaa varten.

Yleisiä sivustoja:

Espanjan futsalsivustoja:

Valmennukseen liittyviä sivustoja:

Maalivahtivalmennus:

Futsalblogeja:

Facebook (esimerkkejä seuraamistani sivustoista):

  • Exercícios Futsal
  • Futsal Como Nunca Viu
  • Kike Boned Hacer acontecer
  • Liga Nacional de Fútbol Sala
  • Unión África Ceutí
  • Golden Futsal Team
  • KaDy Futsal

Twitter (esimerkkejä seuraamistani sivustoista):

  • javi7rodriguez
  • kikeboned
  • Jbarroso6
  • ElPozoMurcia_FS
  • FCBfutbolsala
  • futbolsalaweb
  • IlvesFutsal
  • Futsali

Joukkueeni ja Ceutan futsalia seuraavia sivustoja


Pelikausi pakettiin

12.5.2011

PANU AUTIO

Viime lauantaina 8.5. päättyi ensimmäinen kilapailukauteni Espanjan toisiksi ylimmällä sarjatasolla. Viimeisessä ottelussamme hävisimme kitkerän sävyisen ottelun Extremadura Cáceresin vieraina. Komea (vaikka itse sanonkin) 1–3 -johtomaalini oli lopulta laiha lohtu, kun vastustaja painoi lopussa ohitse kotiyleisön sekä tuomareiden avustukselle ja nujersi meidät lukemin 4–3 (1–1). Niinpä joukkueemme ElPozo Ciudad de Murcia sijoittui lopulta sarjassa kymmenenneksi, mikä on yhdeksäntoista joukkueen sarjassa kohtuullinen saavutus. Virallinen tavoitteemme oli sarjapaikan säilyttäminen ja sen tavoiteen täyttyminen varmistettiin jo hyvän aikaa sitten. Lue lisää…


Karu muistutus siitä missä suomifutsalissa mennään

5.3.2011

PANU AUTIO

Kävin viime viikolla Suomen futsalmaajoukkueen paidassa ottamssa rumasti tukkaan EM-jatkokarsintaturnauksessa Rotterdamissa. Venäjää (1-5), Hollantia (2-5) ja Serbiaa (0-6) vastaan pelatutu maaottelut todistivat ikävällä tavalla sen faktan, että suomifutsalilla on vielä paljon matkaa maanosan terävimmälle huipulle. Vaikka pystyimme ajoittain haastamaan ja kiusaamaan isompia maita pelillisesti, jäi unelmamme Kroatiassa ensi vuonna pelattavista EM-kisoista lopulta kolmen tappion myötä surullisen kauas. Reissun ainoat suomalaisvoitot nähtiinkin vasta viimeisenä iltana paikallisen kasinon pokeripöydässä. Ikävien tulosten takaa löytyy tietenkin paljon eri syitä, joita ehdittiin myös kaydä läpi porukalla Hollannissa. Lue lisää…


Kovin odotuksin kotikarsintaan

19.1.2011

PANU AUTIO

Suomen futsalmaajoukkue on pitkasta aikaa tosi paikan edessa, kun EM-karsintojen ensimmainen vaihe pyorahtaa kayntiin torstaina Tampereella. Neljan joukkueen esikarsinassa saamme vastaamme Albanian, San Marinon ja Kyproksen joukkueet. Ainoastaan lohkon voittaja etenee jatkokarsintaan, joten panokset ovat kovat heti alusta lahtien. Edellisista tosipeleista on vierahtanyt jo tovi, silla viimeisen kerran Suomi pelasi karsintapeleja Portugalissa maaliskuussa 2009.

Lue lisää…


Syyskuulumisia Murciasta

24.10.2010

PANU AUTIO

Futsalammattilaisen elämä on viime aikoina tarjonnut erittäin monipuolisia fiiliksiä. Kentällä marginaalit voittajien ja häviäjien välillä ovat toisinaan äärimmäisen pieniä, mutta ero pelin jälkeisissä fiiliksissä on valtava. Maukkaan maalin jälkeistä euforiaa on vaikea sanoin kuvailla, toisaalta hävityn ottelun jälkeinen olotila saatta lähennellä vakavaa masennusta. Urheilussa kiehtovaa on juuri se, että mikään ei ole pysyvää ja lunta saattaa tulla tupaan aina jo heti seuraavassa käänteessä. Kun elää urheilijan elämää, jossa kenttätapahtumat näyttelevät pääroolia elämässä, eivät peliparkettien tapahtumat voi olla vaikuttamatta kentän ulkopuolisiin tunnelmiin. Elämäni Murciassa on sujunut pääosin aurinkoisissa fiiliksissä. Aivan viime päivinä olen kuitenkin saanut kokea koleiden syyssäiden saapuneen myös tänne Etelä-Espanjaan. Lue lisää…


Voitokas debyytti, tappio dösäjaloilla, tiukkaa treeniä, 13 oikein ja vähän kaikkea muutakin

23.9.2010

PANU AUTIO

Virallinen debyyttini Espanjan kilpalkentillä on nyt vihdoin suoritettu onnistuneesti. Pelasin ensimmäisen sarjaotteluni launtaina 11.9 kotihallissamme Palacio de los Deportesissa ja voitimme ibizalaisen Space Gasifred Ciutat dEivissa:n lukemin 7–4. Kauden avausvoitto, avauspisteet sekä ehjä esitys nostattivat itseluottamustamme ja tunnelmaa pukukopissamme kivasti. Tulikasteestani ammattilaiskentillä jäi siis kaikin puolin hyvä maku. Lue lisää…


Sarja-avaus sivustaseuraajana

5.9.2010

PANU AUTIO

Kuukauden kestäneen kauteen valmistautumisen, pretemporadan, jälkeen tänä viikonloppuna kaiken piti olla valmista sarja-avausta varten. Hyvin sujuneet harjoitusottelut,  fyysinen kunto huipussa, joukkueemme pelikirja opiskeltuna ja pelipaikkana suomalaisen korvaan kiihottava Lanzarote. Byrokraattiset seikat tulivat kuitenkin väliin ja pelikaverini matkustivat perjantaina lentokoneella Kanarian saarille ilman minua. Näin virallinen debyyttini Espanjan kilpakentillä tulee näillä näkymin viivästymään viikolla. Lue lisää…


Pretemporada española

18.8.2010

PANU AUTIO

Ensimmäiset pari viikkoa futsalammattilaisen elämää ovat nyt takana päin. Saavuin tänne Murciaan 25-vuotissyntymäpäivänäni neljäs elokuuta ja siitä lähtien tahti treeneissä on ollut kovaa ja opettavaista. Olen harjoitellut ElPozo Murcian reservijoukkueen kanssa, joka koostuu nuorista ja lahjakkaista edustusjoukkueesta paikkaa kärkkyvistä pelaajista. Määrittelen itseni mukaan tuohon nälkäisten nuorten joukkoon, vaikka suurin osa joukkueemme pelaajista onkin noin viisi vuotta minua nuorempia. Ikäerostamme huolimatta paikallisilla pelureilla on monilla enemmän futsalvuosia takana kuin minulla, sillä nämä pelimiehet eivät nuoruudessan ole harrastaneet ison kentän jalkapalloa (puhumattakaan jääkiekosta tai hiihdosta). Espanjassa lajivalinta tehdään useimmiten jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja niinpä futsalistat keskittyvät vain ja ainoastaan futsaliin. Lue lisää…


Mestareiden matkassa

14.5.2010

PANU AUTIO

Kahden viikon testijaksoni ELPozo Murcian F.S:n mukana lähenee loppuaan. Olen päässyt tutustumaan kenties maailman kovimman futsalseuran toimintaan monelta eri kantilta. Edustus-, reservi- ja juniorijoukkueiden harjoituksissa olen päässyt näkemään, miten laajalti laadukasta työtä seurassa tehdään. Monipuolisen ja valmentajatiimin opissa olen oppinut paljon uusia asioita futsalista ja saanut myös vahvistuksia omille näkemyksilleni siitä, miten tätä lajia tulisi pelata ja harjoitella. Lue lisää…


Ensivaikutelmia Murcian testileiriltä

5.5.2010

PANU AUTIO

Ensimmäiset päiväni ElPozo Murcian testissä ovat sujuneet hyvin. Ennakko-odotukseni ovat täyttyneet ja vastaanotto maailmantähtiä vilisevässä seurassa on ollut todella lämmin. Tulevat päivät näyttävät lopulta riittäkö tasoni tässä piinkovassa seurassa ja onnistunko hommaamaan täältä Murciasta itselleni unelmieni ammatin. Lue lisää…


%d bloggaajaa tykkää tästä: