Tuomaripeliä — työkaluja suomifutiksen pelastamiseksi


PANU AUTIO

Suomifutis koki hienon buumin ja eli parin viikon ajan hurmoksessa, kun HJK:n haastoi ennakkoluulottomasti saksalaisen suuruuden Shalcke 04:n. Ottelupari ratkesi lopulta, paitsi saksalaisten ylivoimaan, myös kahteen heidän saamaansa rangaistuspotkuun. Pelin jälkeen klubikoutsi Antti Muurinen valitteli mediassa tuomioiden kyseenalaisuutta. Tuomaritoiminnan sijaan haluaisin kiinnittää kuitenkin huomion klubipelaajien toimintaan vihellyksiin johtaneissa tilanteissa. Voidaan toki spekuloida aina silla, oliko kontakti riittävää rankkarituomion oikeuttamiseksi, menivätko saksalaisjoukkueen pelaajat kenties maihin tilanteissa turhan helposti ja soiko kyproslaiserotuomarin pilli helpommin suuremman kotijoukkueen eduksi. Kuitenkin tarkasteltaessa asiaa laajemmassa perspektiivissa on huomattavasti olennaisempaa se, miten HJK:n pelaajat tulivat tilanteeseen rankkareihin johtaneissa tapauksissa ja miksi näin kävi.

Minun on jo pidemman aikaa pitänyt tarttua tähän aiheseen, joka on kenties suurin valmennukseen liittyvä oivallus, minkä olen kokenut viimeisen vuoden aikana ulkomailla Espanjassa pelatessani -ja ennen kaikkea päivittäin täällä treenatessani. Oivallustani vahvistavat kokemukset toisesta suuresta jalkapallokulttuurista Chilesta vajaan seitsemän vuoden takaa, kun vietin siellä nelisen kuukautta harjoitellen paikallisissa ammattilaisjoukkueissa.

Täällä tämän hetken ylivoimaisesti mahtavimmassa jalkapallomaassa Espanjassa harjoituksissa pelataan paljon ja kaikki harjoitteet ovat niin sanotusti ”pelinomaisia”. Pelinomaisuus on toki tuttu termi, josta on jauhettu jo pitkaan Härmässäkin ja ajatus siitä on varmasti kaikille valmentajille tuttu juttu. Termi vaatii kuitenkin tarkempaa auki perkaamista ja silloin voimme löytää osa-aluite, joita ei mielestäni harjoitella Suomessa juuri ollenkaan tai ainakin aivan liian vähän. Käsitykseni mukaan pelinomaisuuden käsitteeseen voidaan sisällyttää ainakin: harjoituksen korkea intesiteettitaso, vastustajan huomioiminen, oikeiden valintojen tekeminen, kaksinkamppailut, kilpaileminen, pelipaikkakohtaisuus sekä sääntöjen huomioiminen ja niiden noudattaminen.

Pelinomaisuuden määritelmästä nousee esille mielestäni kaksi osa-aluetta,  jotka kokemuksieni mukaan puuttuvat useimpien joukkueiden harjoituksista Suomessa kokonaan tai ainakin niitä painotetaan aivan liian vähän. Ensimmäinen osa-alue on kilpailullisuus ja voitosta pelaaminen, mihin kuuluvat maalien laskeminen erilaisissa harjoitteissa sekä voittajien palkitseminen ja haviäjien ”rankaisu”. Tähän osa-alueseen on ruvettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota viime vuosien aikana ja Palloliiton lajiraportti ja brändiuudistus ovat korostaneet voittamisen kulttuurin merkitystä ja sen harjoittelemista. En kuitenkaan aio paneutua sen tarkemmin tässä tekstissa kilpailullisuuden puutteeseen suomalaisessa harjoittelukulttuurissa, vaan haluan tuoda esille uuden näkökulman, mikä on tuomarien huomioiminen ja sääntojen noudattaminen jalkapallossa ja sen harjoitteleminen.

Kuten jo mainitsin Espanajassa pelataan harjoituksissa paljon. Koska treeneissä ollaan tosissaan  ja voittamiseen suhtaudutaan intohimoisesti, on selvää että peleihin tarvitaan tuomari. Yleensä tuomarin tehtavaa hoitaa joku valmentajista. Sääntöjen ja kentän rajojen kunnioittamisesta tulee näin selkeää, eikä pelaajien tarvitse antaa armopaloja fairplay-hengessä tai kerätä vihamiehiä olemalla puupäinen omien sääntötulkintojensa suhteen. Tämän seurauksena pelaaja tottuu siihen että mukana on aina inhimilliseen sääntöjenjakaja ja hän voi keskittyä vain ja ainoastaan harjoitteluun -pelinomaisesti.

Säännöt on säännöt ja maali on maali, mutta tuomaritkin ovat vain ihmisiä.

Säännöt ja tuomarit ovat olennainen osa peliä ja myös tämän osa-alueen huomioimista voi harjoitella. Puolustajalle on tärkeää tietää miten kovaa hän voi tulla mihinkin tilanteseen ja millaisesta kulmasta tai millaisessa asennossa, niin ettei hän pelaa sääntöjen vastaisesti ja aiheuta täten harmia omalle joukkueelleen. HJK:n Rafinhan ja Tuomas Kansikkaan tilanteissa kontakti ei ollut kummoinen kummassakaan, mutta molemmissa tilanteissa puolustaja oli jo hävinnyt tilanteessa position hyökkääjälle ja takaapäin tehtynä rikkeet olivat siksi ilmeisiä. Kansikkaan tapauksessa vielä hölmöilyyn saattoi vaikuttaa sääntöjen huono tunteminen, silla vaikka repiminen alkoi rangaistusaueen ulkopuolella, jatkui rike aivan selkeasti aina alueen sisäpuolelle asti.

Kontaktin ei tarvitse aina olla kova täyttääksen virheen kriteerit. Monille suomalaisilla pelaajilla tuntuu olevan vallallaan käsitys, että esimerkiksi selästä voi työntää ja jaloille voi kopauttaa, kunhan nyt ei kontakti ei ole turhan kova. Tämän tapaisia pikkurikkeitä katsotaan harjoituksissa, joista tuomari puuttu, usein läpi sormien. Jos hyokkäävä pelaaja on voittanut tilan ja saa pallon suojaukseensa, silloin puolustajan on äärimmäisen vaikeaa riistaa palloa puhtain keinoin. Tämän periaatteen tiedostaminen, oivaltaminen ja sisäistäminen on yksi jalkapallon haastavimpia osa-alueita ja tuomareiden kayttäminen harjoituksissa on mielestäni oiva apuväline sen oppimiseen.

Myös hyökkääjien on puolestaan osattava haastaa röyhkeästi, hankkia joukkuelleen erikoistilanteita ja heittäytyä jopa maahan oikeanalaisen kontaktin sattuessa, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. (Virheiden kalastelusta voi olla montaa mieltä ja aihetta on puitu aiemmin blogissamme mm. seuraavassa tekstissä: Jalkapallon F-koodi) Oli filmaamisen moraalisesta puolesta mitä mieltä tahansa, niin varmaa on etta joukkueet joiden pelaajat ovat harjoitelleet sääntöjen rajamailla pelaamista ja tuomarin huomioimista (tai jopa huijaamista) ovat etulyöntiasemassa niihin nähden, jotka ovat tottuneet tekemään itse omat tuomionsa harjoituksissa.

Sivurajojen hahmottamien ja rajojen siällä pysyminen on myös tärkeä osa futista. Suomalaisessa harjoittelukulttuurissa on vallallaan ärsyttävä termi, jota kutsutaan ”tsemppirajaksi”. Sillä tarkoitetaan sitä, että jos joku pelaaja yrittää kovasti ja melkein ehtii pallon ennen kuin se menee ylitse, katsotaan se läpi sormien ja annetaan anteeksi palkkioksi hyvästä yrityksestä. Ikävä kyllä tsemppirajoja ja fairplay -palkintoja ei ole jaossa UEFA cupeissa tai MM-karsinnoissa eivätkä kansainvaliset tuomarit tunne kyseistä periaatetta. Koko käsitteen olemassa olo kertoo kenties jotain maamme lajikulttuurista, jos epäonnistunut tai hävinnyt suoritus tuomitaan hyväksytyksi ja palkinto annetaan näin pelkastaan hyvästä yrityksestä.

Losa Eremenko on kunnossa ollessaan maajoukkueelle tärkeä pelaaja, koska mies osaa paitsi antaa, niin myös hankkia erikoistilanteita.

Huippu-urheilun maailma on hyvin usein ehdotonta ja huipulla marginaalit voittajien ja häviäjien välillä ovat pieniä. Säännöistä luistaminen tai joustaminen harjoituksissa voi helposti jäädä päälle myos yleisenä luistamisena harjoitusten muille osa-alueille tai pahimassa tapauksessa jopa peleihin. Kun pelin säännöt ja rajat on selkeästi määritelty harjoituksissa, on asioiden huolella tekeminen helpompaa. Myös tulosten mittaamisesta sekä onnistuneiden ja epäonnistuneiden suoritusten määrittelemisestä tulee selkeämpää. Melkein rajojen sisäpuolella pysyvä syöttö ei ansaitse tulla palkituksi, eikä melkein puhdas liukutakalus rangaistusalueella ole hyväksyttävää —edes harjoituksissa.

Ymmarrettävää on toki etta suurimmalla osalla suomalaisvalmentajista on rajalliset resurssit kaytossaan. Ajaltaan rajalliset treenivuorot asettavat monia haasteita etenkin junnu- ja aladivarijoukkueiden valmentajille. Niinpä monesta valmentjasta pelin katkaiseminen jokaisen pikkurikkeen ja sentin rajan yli lipsahtavan pallon yhteydessä saattaa tuntua pilkun nussimiselta ja ajan haaskaukselta. Espanjassa valmentajat eivät joudu miettimään treenivuoron kestoon liittyviä kysymyksiä tai sitä loytyisikö jostain apuvalmentaja tuomitsemaan harjoitusten loppupeliä. Isossa kuvassa kuitenkin pienillä asioilla tuppaa olemaan ratkaiseva vaikutus.

Jalkapallon sääntötulkinnat ja suhtautuminen kevyempaan kaatuiluun eroaa maittain huomattavasti. Saatta olla etta pohjoisempana Euroopassa tuomareiden pilli jää helpommin soimatta, jos oikeudenjakaja näkee tilanteessa heittäytymisen merkkejä. Jalkapallo on kuitenkin globaali peli ja kansainvälisissä kilpailuissa on osattava pelata tuomarilinjan mukaan. Puolustavan pelaajan on osattava pelata niin, ettei hän anna vastustajalle edes mahdollisuutta yrittää kalastella rangaistus- tai vapaapotkuja. Jos ja kun suomifutis haluaa olla mukana taistelemassa paikasta maanosan huipulla, on opeteltava lukemaan tuomrailinjaa ja pelaamaan sääntöjen mukaan. Tiukoissa otteluissa ratkaisut syntyvät entistä useammin erikoistilanteista.  Tuttua kauraa on se, etta rikoistilannekuvioiden harjoitteleminen on tärkeää, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Niiden hankkiminen ja välttäminen ovat kuitenkin osa-alueita, joita suomlaisessa jalkapallossa harjoitellaan aivan liian vähän.

Mainokset

9 Responses to Tuomaripeliä — työkaluja suomifutiksen pelastamiseksi

  1. Panu Autio sanoo:

    Kommentit aiheeseen etenkin (junnu)valmentajilta olisivat tervetulleita, niin että saataisiin keskustelua aikaiseksi!

  2. Ari sanoo:

    Hyvä Panu, erinomainen näkökulma. Tämän ajatuksen toteuttaminen harjoituksissa parantaisi taatusti pelaajien taitoja, jos pelaajat eivät ole tottuneet harjoittelemaan/pelaamaan harjoituksissa tosissaan tai korkealla intensiteetillä.

  3. Kynä sanoo:

    Todella hyviä pointti Panu.

    Lisään pari. Paitsi rikkeiden ja rajanylitysten tapauksissa, myös paitsiot tulisi jokaisessa harjoitteessa pienestä pitäen ’viheltää’ pois. Ei ole sattumaa, että Messi ei ikinä ole paitsiossa. On ikiaikainen myytti, että hyökkääjälle on suotavaa olla paitsiossa, kunhan haluaa mennä puolustuksen selustaan. Hyökkääjän ei pitäisi olla ikinä paitsiossa, paitsiohan on maalipaikan tuhlaus! Toki paitsiossa oleminenhan on taitokysymys, orientaatiokykyä, jota voi harjoitella ihan kuin peliasentoja ja kaarijuoksuja.

    Toiseksi mennään sitten niihin ainaisiin resursseihin. Ehdottomasti hyvä pointti, että tuomari tulisi aina olla osa harjoitetta, etenkin pelissä. Esimerkiksi seurani A- ja B- juniorit pelaavat usein vastakkain loppupelin treeneissä. Toinen valmentaja tarkkailee A-junioreita, toinen B-junioreita. Kuka toimisi tuomarina, kun resurssit ovat rajalliset ja valmentajia ei enempää ole. Näin se vain Suomessa menee. Valitettavasti.

  4. Edgar Tollo sanoo:

    Hyvä näkökulma. Siinä vaiheessa kun alan itse valmentamaan junioireita, tullaan joukkueessani harjoittelemaan filmaamista ammattinäyttelijöiden johdolla. Osin siksi, että harjoituksissa on varmasti juuri silloin helvetin hauskaa, osin siksi, että filmaaminen tai kaatuminen silloin kun ukko ei välttämättä oikeasti kaatuisi, on joukkueelle edullisempaa kuin sietää pieniä kolhuja boksin sisällä isoisien sotasankaruuksia kunnioittaen.

  5. Panu Autio sanoo:

    Kiitokset kommenteista!

    Paitsio-pointti on loistava lisäys. Myöttäköön Kynälle ja muille että olen viime aikoina ollut sen verran futsalorientoitunut, että se jäi erottelusta pois, mutta kuuluu ehdottomasti äärimmäisen tärkeänä osana ”tuomaripeliin”. Viime kaudella treeneissämme tuomarin tehtäviä hoiteli nöyrästi itse päävalmentaja. Ainakaan futsalkentällä tuomaroinnin ja koutsauksen hoitaminen saman aikaisesti ei tuottanut ongelmia. Miksi ei myös isolla kentällä? Chilessä pelatessani harjoitusten luottotuomarina toimi joukkueemme huoltaja.

    Edgarille todettakoon vielä, että virheiden hankkiminen on tärkeä taito futiksessa, eikä muutama rankkari lisää tärkeissä matseissa tekisi pahaa suomifutikselle. Tuntuu kuitenkin olevan niin, että eniten suomalaiset joukkueet ovat pulassa puolustuspäässä, kun vastaan asettuu taitavia ja liukkaita pelimiehiä, jotka osaavat heittäytyä selkä kaarella nurmikkoon pienenkin kosketusken sattuessa. Jotta tähän osattaisiin varautua tärkeissä kansainvälisissä peleissä, olisi hyvä jos jo junnutreeneissä tuomarit pidettäisiin aina osana peliä ja järjestettäisiin vaikka sitten jopa niitä näyttelyharjoituksia. Näin pelaajat oppisivat ettei väärin voi tulla tilanteisiin, vaikka kontakti olisikin vähän kevyempi.

  6. kelpo sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus! Tuli ilmi sellaisia pointteja, joita en ole itse koskaan ajatellut. Toivottavasti Pallonkaikkeudesta saadaan edelleenkin lukea hyviä kirjoituksia kun pitkään oli hiljaista.

  7. Nimetön sanoo:

    Asiaa pohdittuani en pysty olemaan samaa mieltä virheiden kalastelusta enkä ”tsemppirajoista”.

    Onko nyt oikeasti oleellista suomifutiksen tason nostamisen kannalta keskustella siitä kuuluuko treeneissä laittaa peli poikki pallon mentyä yli vai ei?

    Ikuisena jalkapalloromantikkona en myöskään ymmärrä että vastustajalle pitäisi jotenkin ”kalastella” virheitä. Pienenä provona kysyn että mieltävätkö muut lukijat maat, joissa virheiden kalastelu jalkapallokentällä on yleistä ja jopa hyväksyttyä, samoiksi joiden taloudenpidossa ei ole viime aikoina ollut hurraamista?

    Muuten kirjoituksessa oli paljon asiaa mm. pelinomaisuudesta treeneissä ja tappiosta ”rankaiseminen”.

  8. Panu Autio sanoo:

    Hienoa, etta saatiin myos erimielista palautetta.

    Mielestani on suomifutiksen kannalta erittain oleellista pysyvatko syotot ja harhautukset rajojen sisapuolella. Siksi on myos oleellista, etta treeneissa harjoitellaan sita ja peli laitetaan poikki, jos pallo menee yli viivan.

    Saatta olla, etta maissa, joissa taloudenpito on ollut levaperaista, osataan kenties kalastella virheita paremmin kuin Suomessa. Samoissa maissa on kuitenkin myos juhlittu Euroopan ja maailman mestaruuksia viime vuosina. Olisikohan niin, etta yleinen saannoista piittaamattomuus jokapaivaisessa toiminnassa milla tahansa elaman osa-alueella voi johtaa kriiseihin ja huonoon menestykseen oli kyse sitten jalkapallosta tai pankkitoiminnasta.

  9. Van Der Maart sanoo:

    Erinomainen kirjoitus Panu.

    1) Juuri noin pitäisi toimia kautta linjan, että tuomarit ovat mukana ja mitään ***** tsemppirajoja ei ole.

    2) Ja harjoitusten intensiteetti pyritään pitämään kovana.

    3) Hyvä pointti myös tuo, että mennään ”turvalleen” silloin kun siihen on aihetta. Hyvänä esimerkkinä Van Bommel, joka suorastaan syöksyi maahan kun Heikkinen läpsäisi tätä puolivahingossa päin näköä Hollanti – Suomi matsissa. Näin maailmalla toimitaan.

    4) Olen täysin samaa mieltä siitä, että HJK olisi voinut välttää rangaistuspotkut, jos näitä asioita olisi harjoiteltu.

    Eli toisin sanoen allekirjoitan kirjoituksesi täysin. Tärkeitä yksittäisiä pointteja, joista kasvaa iso kokonaisuus. Ja kun ollaan siinä viimeisessä matsissa, joka tietää EM- tai MM-kisapaikkaa, niin tälläiset ”pikku” asiat saattavat olla ratkaisevia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: