Afrikan alku


PANU AUTIO

Samalla kun Pallonkaikkeuden kynämiehet ovat palailemassa kesälomilta ja blogin kabineteissa käydään kuumeisia neuvotteluja sivuston jatkon suuntaviivoista, Panu Autio on aloittanut toisen kautensa futsalammattilaisena uuden joukkueen riveissä. Uusi joukkue löytyi mielenkiintoisesta paikasta, sillä Panu on tätänykyä virallisesti afrikkalainen. 

Uusien pelaajien esittelyssä: Pablo Angel, Panu, Pedro Toro & Wallace

Toukokuussa ensimmäisen kauteni päätteeksi minulle oli selvää, etta haluan jatkaa uraani futsalammattilaisena Espanjassa. Kausi kenties maailman parhaan futsalseuran reservijoukkueessa Murciassa oli sujunut pieniä loukkaantumisia lukuunottamatta erittäin hyvin. Päätavoitteessani, eli itseni kehittämisessä futsalpelaajani, olin onnistunut kiitettävästi. Tiukkojen neuvottelujen ja huolellisten harkintojen päätteeksi parhaana vaihtoehtona kaudelle 2011-2012 karsiutui sopimustarjous Unión África Ceutín riveistä. Joukkue oli minulle tuttu vastustaja viime kauden sarjapeleistä Espanjan toisiksi ylimmältä sarjatasolta.

Ceuta on välimerellinen rannikkokaupunki, joka on poliittisesti osa Espanjaa ja Euroopan Unionia. Kotitaloltani on kuitenkin kävelymatka Marokkoon.

Ceutan kaupungista ja sen joukkueesta eksoottisen tekee sen sijainti Afrikan mantereen puolella. Siirtomaa-ajan perintönä espanjalaisille on jäänyt kaksi kaupunkia Marokon rannikolta Melilla ja Ceuta, joista ensimmäinen valikoitui uudeksi kotikaupungikseni. Gibraltarin eteläpuolella pienessä niemenkärjessä sijaitsevan vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungin yleiskuva on vanhojen historiallisten muurien ja linnoitusten värittämä. Komeat hiekkarannat, tyylikas merivesipuisto, isot korkeuserot ja monipuoliset maisemat tekevat kaupungista todella kauniin paikan. Ympärilleen tähyilemällä voi bongata Gibraltarin salmen ja Briteille kuuluvan -saarekkeen, Espanjan etelärannikon kumpuilevat maastot sekä läheisiä Marokon rannikkokaupunkeja. Ceutan aktiivisesti toimiva satama, Andalucian yliopiston etäkampus, suuret varuskunnat ja runsas muslimiväestö antavat oman maukkaan silauksen kaupungin elämälle.

Maisemaa kotitaloni ikkunasta.

Ensimmäiset työntäyteiset viikkoni uudessa joukkuussa ovat sujuneet mallikkaasti. Ammuisten juoksupainoitteisten harjoitusten ja iltapäiväisten pallollisten treenien lisäksi ohjelmaan on kuulunut esittäytyminen paikallisille medialle sekä muuttoon liittyvia käytännön järjestelyjä ja paikallisissa virastoissa ravaamista. Joukkueemme koostuu lähinnä paikallisista pelaajista. Heistä noin kentällinen saa kärsiä pretemporadan fyysisestä rääkistä kahta kovemmin par´aikaa muslimimaailmassa vietettävän paaston ramadanin johdosta. Ceutalaisten lisäksi rosteriimme kuuluu viitisen vahvistusta Espanjan mantereen puolelta ja yksi suomalainen. Vastaanotto joukkueen sisällä on ollut mitä mainioin ja uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on edennyt jo pitkalle.

Paikallisen median prässissä, españaksi tietenkin.

Viikonloppuna eräs joukkueemme muslimipelaajista kutsui kaikki uudet pelaajat kotiinsa syömään päivällistä, joka kokemani perusteella on näin ramadanin aikaan erittäin runsas ja maukas. Päivällisen jälkeen siirryimme teekupin ääreen nauttimaan Espanjan futiskauden ensimmäisestä El Clásicosta, jossa madridilaiset näyttivät vihdoin merkkejä siitä että tällä kaudella tulaan taas näkemään tasaisia ja hyvia jalkapallo-otteluja näiden kahden jättiläisen välillä.

Vapaapäivää viettämässä uusien jengikavereiden kanssa. Ken arvaa kuka kuvan pelaajista on kakkosveskarimme?

Syyskuun seitsemästoista potkaistavaa sarja-avausta ennen edessä on vielä monta kovaa treenia ja harjoitusottelua. Niiden ansiosta minulla on hyvin aikaa oppia uusien joukkueetoveriden pelilliset ominaisuudet, pelimme taktiset periaatteet ja virittää itseni huippukuntoon. Harjoituskaudellamme saamme maistaa myös kansainvälistä tunnelma, sillä ensi viikonloppuna matkaamma rajan taakse Marokkoon pelaamaan kauden ensimmäistä treenipeliämme. Syyskuun alussa tarjolla olisi myös tuplamaaottelu Keski-Euroopan entisessä futsalin suurmaassa Belgiassa. Ceutín uuden kauden ensimmaisena hankintana minulta odotetaan varmasti vahvaa panosta joukkueen eteen. Valmentajamme Chiton kanssa käymieni keskustelujen perusteella toiveissa olisi etenkin vahvoja pallollisia esityksiä hyökkäyspään pelaamisessa. Monipuolisen kansainvälisen kokemukseni ansiosta pystyn varmasti tuomaan joukkueeseen uusia ulottuvuuksia myos hyökkäyspelaamistamme laajemmalla rintamalla. Kunhan loukkaantumiset eivät pääse kiusaamaan kehitystäni, uskon ja toivon kykeneväni myös vastaamaan minulle asetettuihin pelillisiin odotuksiin.

PS. Isot onnittelut koko Ilves FS:n joukkueelle hienoista voitoista UEFA Futsal Cupin kovassa alkukarsintalohkossa!

Mainokset

3 Responses to Afrikan alku

  1. Emma Autio sanoo:

    Hups, painoin vahingossa littipeukun alas, ei ollut tarkoitus!
    Eli hyvä hyvä, kivalta kuulostaa 🙂

  2. Panu Keski-Pukkila sanoo:

    Hyvä Tumu! Onko mopo jo hommattu…? 😉

  3. Edgar Tollo sanoo:

    Eija oli saanut jostain päähän, että pelaat nykyään Etelä Afrikassa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: