KUUDEN VUODEN VIA DOLOROSA aka Real Madrid Euroopan kentillä


Samuli Justen

”Kunhan annatte kaikkenne, se riittää” ja ei muuten varmasti riitä. Yhdeksän mestaruutta ja megalomaaninen seura on yhdistelmä, jotka elävät glooriasta. Jose Mourinho ”The Special One” oli viime kesänä Florentino Perezin ”The Chosen one”, jotta Madridissa ei kevät päättyisi kyyneliin. Turbulenssi on edelleen liian suurta, jotta Chamartinilla voitaisiin uneksia euromenestyksestä.

Real Madrid oli 2000-luvun alussa maailman paras joukkue, jolta odotettiin vuosi toisensa perään pokaalia eurokentiltä. Vuonna 2000 mestari, 2001 välierissä, 2002 mestari, 2003 välierissä ja vielä 2004 puolivälieriin. Puolivälierä tappio Monacolle laukaisi kärsimysten ajanjakson. Vielä traagisempaa tästä tekee sen, että kärsimyssadon ensisiemenen kylvi Real Madrid- legenda Fernando Morientes tekemällä ratkaisevan osuman Monacolle.  Nuo vuosituhannen alkuvuodet olivat kuitenkin Real Madridia, seuran varsinaisessa merkityksessä. Real Madrid oli pelätty, arvostettu ja eurosarjojen kuningas, jonka voittaminen Santiago Bernabeulla edellytti voodoon tasoista magiaa. Seura oli rakennettu voittajista: Raul, Roberto Carlos, Morientes, Guti, Redondo, Hierro, Zidane, Figo, Makelele, Michel Salgado ja Manuel Sanchis. Seurassa oli omia kasvatteja, jotka hengittivät madridismoa ja olivat valmiita kuolemaan valkoisen paidan puolesta.

Kausi 2004-2005 oli kummallinen monellakin tapaa. El Clasico Camp Nou:lla oli Barcelonan yksipuolista dominanssia ja tuntui, että tämä Real Madrid on hengittämässä viimeisiään. Kevään pudotuspeleissä mestareiden liigassa vastaan asettui La Vecchia Signora (Juventus). Ensimmäinen osa Chamartinilla päätyi kotijoukkueen 1-0 voittoon Ivan Helgueran osuessa. Toisessa osassa voittoon olisi riittänyt yksi vierasmaali, mutta Real Madrid oli pelillisesti alakynnessä. Ronaldon muutama pyrähdys ei riittänyt ja keskikentän keskustassa operoineet David Beckham ja Thomas Gravesen olivat jatkuvasti askeleen perässä. Ottelun ratkaisu syntyi jatkoajalla, eikä voi kuin ihmetellä Raul Bravon purkuyritystä. Yläasteen liikuntatunnilla tarkkisluokkalainen Mic-Macin housut jalassa ja kädet taskussa voi vastaavan suoritukseen yltää, mutta tällä tasolla tuo oli anteeksiantamatonta. Näkemiin Eurooppa.

Seuraavana vuonna oli Euroopassa taas menestyttävä. Kauden aikana tapahtui kuitenkin jotain ennennäkemätöntä. Vanderlei Luxemburgo erotettiin tehtävistään  3. Joulukuuta 2005. Juan Ramon Lopez Caro Castillasta saapui pelastamaan uppoavaa laivaa. Vastaan asettui eurokentillä Arsenal. Ensimmäinen ottelu Bernabeulla muistetaan ranskalaisesta Arsenal Jumalasta. Thierry Henry oli helmikuussa 2006 mielestäni maailman paras jalkapalloilija ja hänen ylivoimaisuuden edessä Real Madrid oli avuton. Florentino Perez erosi otteluiden välissä ja seura oli sietämättömässä turbulenssissa.  Vieras ottelu oli jopa yllättävän hyvää pelaamista ja paremmalla onnella olisi jatkoaika ollut edessä. Sitä ei kuitenkaan nähty ja Arsenal meni ansaitusti jatkoon.

Kärsimysten tien katkaisijaksi saapui Fabio Capello, joka oli uuden Presidentin Ramon Calderonin ykkösvalinta valmentajaksi. La Liga kausi 2006-2007 oli historiallinen. Real Madridin tie Euroopassa ei niinkään. Vanha kunnon Bayern Munchen oli pudotuspelivaiheen ylipääsemätön bratwurstpeikko. Ensimmäinen osaottelu oli valkoisten hallussa 88.minuutille asti, kunnes sympaattinen Mark Van Bommel teki toisen vierasmaalin saksalaisille(Ensimmäinen osa 3-2). Toiseen osaan Fabio Capello laittoi keskikentälle taitoa, nokkeluutta ja mielikuvitusta, Emerson-Gago-M.Diarra samaan aikaan kentällä, Kyllä kaikkien aikojen trio. Tarkoituksena oli puolustaa maalin johtoa 90 minuuttia, mutta Roberto Carlosin liukastuttua banaaniin ensimmäisellä minuutilla, niin suli tämä taktinen aivopieru jo alkumetreillä.  Oli aika sanoa hyvästit Euroopalle jälleen kerran samassa vaiheessa.

Mestaruus oli tullut ikimuistoisella tavalla, mutta Fabiolle näytettiin ovea. Tilalle tuli tällä tasolla täydellinen noviisi Bernd Schuster. Historian huono tasoisin La Liga kausi päättyi Real Madrid juhliin, mutta Euroopassa keskinkertainen joukkuepelaaminen kostautui. AS Roma suorastaan nöyryytti Chamartinin valkoisia sekä kotona että vieraissa. Laulukuoroon yhteismaalein 4-2. Viimeistään tässä vaiheessa oli kaikille selvää, kuinka kaukana Euroopan kärjestä Real Madrid oli. Tätä seuraa ei Euroopan kuninkaaksi enää kehdannut mainostaa edes allekirjoittanut.

Seuraavana vuonna Schuster sai sitten lähteä ennen pudotuspelivaihetta. Hänet korvasi loistavana Cup-valmentajana kunnostautunut Juande Ramos. Vastaan asettui Liverpool, jonka kohtaaminen olikin sitten kohtalokasta jopa seuran maineelle. Se ei ollut enää nöyryytys, se oli teurastus, jonka muisteleminen saa nykyään hymyn kasvoille. Miten Real Madridin kokoinen seura on saatu tilaan, jossa se ei pysty edes realistisesti taistelemaan Euroopan suuria vastaan? Vastaus oli helppo. Turbulenssi korreloi vahvasti menestyksen kanssa. Liikaa muuttujia, liikaa vaihtumista.

Viime vuonna kaiken piti muuttua. Cristiano Ronaldo, Kaka, Benzema ja Xabi Alonso olivat pelaajia, jotka olivat viime vuosina loistaneet Euroopassa. Peli oli kohtalaisesti uomissaan, kun saavuttiin pudotuspelivaiheeseen. Cristiano Ronaldo oli hirmuvireessä ja Gonzalo Higuain teki maaleja jokaisesta tilanteesta. Arpa löi vastaan Lyonin. Tässä vaiheessa alkoi pelkoa hiipiä puseroon ja osa madridistoista oli valmiita luopumaan toivosta. Ei yhtään voittoa ranskalaisista 2000-luvulla ja ei maaliakaan tehtynä vieraspeleissä. Vieraspeli olikin sitten taattua eurolaatua. Vain onni piti Los Blancosin kilpailussa vielä mukana(1-0 ensimmäinen osa). Kotipeli alkoi täydellisesti Cristiano Ronaldon osuessa heti pelin alussa ja kaikki näytti menevän käsikirjoituksen mukaisesti. Gonzalo Higuain laukoi sitten tyhjä maali edessään tolppaan ja on varmaa, että 99 kertaa sadasta olisi pallo mennyt maaliin. Paketti alkoi lahota, Gutia rupesi vituttamaan ja Kaka kaatuili tuulen puuskista. Lyon laittoi pallon maaliin Real Madridin lönkötellessä. Syyttävät sormet osoittivat Higuainia, oma sormeni suuntautui Pellegriniin. Puoliajalla tapahtui jotain, jonka ansiosta voitiin taas vilkuttaa Euroopalle.

Tänä vuonna yksi asia on muuttunut. Real Madrid pystyi voittamaan toisen suurseuran, kun AC Milan kävi Bernabeulla häviämässä. Se on merkki siitä, että henkistä kasvua on tapahtunut ainakin muutamia askelia. Jose Mourinhon Real Madrid on tuloksellisesti ollut loistava eikä ole reilua jatkuvasti verrata sitä FC Barcelonaan.  Ainoastaan El Clasico on tällä kaudella ollut sellainen ”paskat housussa ennen peliä”- peli. Cristiano Ronaldo on ollut parempi kuin koskaan ja puolustaminen on ollut kollektiivista miltei jokaisessa pelissä.  Onkin äärimmäisen kiinnostavaa nähdä, miten Mourinhon Real Madrid pelaa kotipelinsä. Itse en luota Madridin jatkoon menoon yhtä vahvasti kuin esimerkiksi vedonlyöntitoimistot. Jopa yli viiden kertoimia on Lyonille pelattavissa ja oma mielipide on, että marginaalit ovat pienemmät. Real Madridin pelissä on edelleen niin paljon muuttujia, että yhdessä ottelussa ne voivat koitua rankaisuksi.  Via Dolorosa ei ole välttämättä tullut tiensä päähän vaan tänäkin keväänä Madridissa seurataan jatkopelit televisiosta. Kirjoittaja on paikan päällä seuraamassa, miten kärsimysten tie jatkuu vai onko Mourinho muuutanut suunnan tiellä? Ensi viikolla kattava raportti matkasta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: