Karu muistutus siitä missä suomifutsalissa mennään

PANU AUTIO

Kävin viime viikolla Suomen futsalmaajoukkueen paidassa ottamssa rumasti tukkaan EM-jatkokarsintaturnauksessa Rotterdamissa. Venäjää (1-5), Hollantia (2-5) ja Serbiaa (0-6) vastaan pelatutu maaottelut todistivat ikävällä tavalla sen faktan, että suomifutsalilla on vielä paljon matkaa maanosan terävimmälle huipulle. Vaikka pystyimme ajoittain haastamaan ja kiusaamaan isompia maita pelillisesti, jäi unelmamme Kroatiassa ensi vuonna pelattavista EM-kisoista lopulta kolmen tappion myötä surullisen kauas. Reissun ainoat suomalaisvoitot nähtiinkin vasta viimeisenä iltana paikallisen kasinon pokeripöydässä. Ikävien tulosten takaa löytyy tietenkin paljon eri syitä, joita ehdittiin myös kaydä läpi porukalla Hollannissa.

Isossa kuvassa maajoukkuetovereitani eniten huolestuttanut asia tuntui olevan kotimaisen liigan ohut ja vaihteleva taso. Suomen korkeimmalla sarjatasolla nähtiin vastikään päättyneen runkosarjan aikana aivan liikaa murskalukemiin päättyneitä otteluita. Vaikkakin samaan hengenvetoon on toki todettava että pelien repsahtaminen on myös hyvin ominaista futsalille. Otteluiden lopussa nähdään usein paljon maaleja, eikä tuloksia tulisi koskaan tuijottaa liikaa. Hyvänä esimerkkinä käy myös Hollantia vastaan karsintamatsimme, joka oli vielä viisi minuuttia ennen loppua 2-2 –tasalukemissa, kunnes Hollanti pääsi rokottamaan vapaapotkusta. Lopussa yritimme hake tasotusta viidellä kenttäpelaajalla ja tulppaanit pääsivät rokottamaan kahdesti tyhjään maaliin. Niinpä loppunumeroiksi jäivät, tasaväkisestä taistelusta huolimatta, selvänoloiset 5-2.

Futsalmaajoukkue Hollantia vastaan

Futsal-liigan ongelmat ovat koskeneet kuitenkin otteluita, jotka ratkeavat jo varhaisessa vaiheessa ja maalierot venähtävät pitkälle yli kymmenen maalin. Rumia lukemia huolestuttavampi seikka koskee seurojen toimintaa, joka on monessa mielessa melko heikoilla kantimilla. Futsal joutuu edelleen kilpailemaan liikaa pelaajien ajasta sekä intohimosta jalkapallon kanssa ja pelkästään futsalille (edes talvikuukausina) omistautuneita lajin erikoismiehiä on edelleen aivan liian vähän. Monet liigajoukkueet joutuvat taiteilemaan vuodesta toiseen kokoonpano-ongelmien kanssa.  Vuosittain liigassa nähdään edelleen liikaa yhden tai korkeintaan muutaman ottelun mittaiseksi jääviä debyyttejä iäkkäiden futiskonkarien toimesta. Ensi kaudeksi liigaa ollaan laajentamassa kahdella joukkueella. Pelkona on, että jatkossa heittopusseja ja murskalukemia tullaan näkemään entistä enemmän.

Pelkästään futsal-liigan heikon tason syyttäminen maajoukkueen tappioista olisi tietenkin typerää ja naiivia. Myös parhaita vastaan jokainen ottelu alkaa kojokojosta ja lopulta pelin tulos ratkaistaan kentällä. Yleensä joukkue jolla on enemmän taitoa, rutiinia, tahtoa ja fysiikkaa voittaa ottelun. Näiden edellytysten kehittymisessä Suomen futsal-liigalla on kuitenkin iso vaikutus. Parhaat joukkueet, pelajat ja valmentajat suhtautuvat maassamme lajiin ammattimaisesti, mutta tasoerot liigan sisällä ovat auttamatta liian suuria. Menemättä sen enempää EM-karsintaotteluiden yksityiskohtiin, on todettava että Venäjän rautaisten ammattilaisten kohtaaminen esimerkiksi koonpanovaikeuksista kärsiviä FTK:ta tai TP-Kaarlea vastaan pelattujen otteluiden jälkeen on pelillisesti melkoinen hyppy.

Risto Salmen loukkaantuminen oli iso takaisku Suomen EM-karsintaprojektille. Miehen polvi ei kestanyt ja Foksi joutuikin keskittymaan vain pyoratuolikoripalloon.

Rutiinista puhuttaessa on myös hyvä muistaa se ikävä fakta, että Suomessa futsalin kilpakausi kestää vaivaiset viitisen kuukautta. Sen aikana kehittyminen ja valmiuksien luominen Serbian tasoisen joukkueen ympärivuotisten ammattilaisten kaatamiseksi on lähes mahdoton tehtävä. Koska liitto ei tarjoa kilpailutoimintaa kesäkuukausiksi, ei myöskään kovin moni joukkue saa kasaan treenirinkejä sarjakauden ulkopuolella. Poikkeuksiakin toki löytyy ja etenkin UEFA cupiin (Ilves ja GFT) sekä opiskelijoiden kansainvälisiin arvokisoihin osallistuneet joukueet (Kady ja FC Johtajat) ovat kunnostautuneet viime vuosina kesäharjoittelun saralla. Myös maajoukkue on pyrkinyt pidentämään kautta vuosittain molemmista päistä ja suunnitelmissa on jatkaa sinivalkoisen futsalkauden kauden venyttämistä entisestään.

Kotimainen futsal-liiga ja muut kilpailut eivät siis tarjoa riittävän usein haasteita huipuilleen. Kovia pelejä on tarjolla mj-pelaajia silmällä pitäen auttamatta liian vähän. Suomen maajoukkueen kannalta on harmillista, että playoffeja aletaan pelata vasta nyt tärkeimpien maaotteluiden jälkeen. Pudotuspeleissä otteluiden intesiteetti ja pelin taso ovat jo aivan eri tasolla, sillä jäljellä ovat parhaiten treenanneet, organisoituneet ja motivoituneet joukkueet. Uskon ja väitän, että tänäkin vuonna futsal-liigassa nähdään jännittävä taistelu kullista ja himmeimmistä mitaleista. Toivottavasti myös mahdollisimman moni Pallonkaikkeuden lukija eksyy tulevina viikkoina futsalkatsomoihin seuraamaan kotimaisen liigakauden huipennusta.

Toinen seikka, mikä nousi esille maajoukkuepelaajien välisissä keskusteluissa oli huoli maamme futsalvalmennuksen tasosta. Futsal on nuori laji Suomessa ja lajin nyansseihin tarkemmin vihkiytyneet valmentajat ovat todella vähissä. Liiton tarjoama koulutus valmentajille on olematonta ja tiedon onkiminen itsenäisesti on äärimmäisen haastavaa. Monissa joukkeissa lajin taktisia kuvioita opetellaan pelaajien kesken pohdiskelemalla yrityksen ja erehdyksen kautta. Valmentajien tarjoamat valmiit toimivat konseptit ja kuviot ovat harmillisen vähissä. Koska laji on nuori Suomessa, välillä on menty myös siihen lankaan, että on yritetty keksiä lajin taktiikoita fläppitauiulla, paperilla tai kaljatuopin ääressä. Yhteydet kansainväliseen huippufutsaliin ovat näihin päiviin saakka olleet niukassa.

Venaja oli viela liian iso suupala Suomelle, vaikka ennen ottelua itseluottamus ja usko omaan tekemiseen oli viela huipussaan.

Kansainvälisiä huippupelejä ei edelleenkään voi nähdä normaalista televisiosta Suomessa ja muutenkin lajiin liittyvää materiaalia on tarjolla vielä suhteellisen vähän verratuna mihin tahansa muuhun urheilulajiin. Vasta aivan viimeisen vuoden parin aikana internetin kautta monien kansainvälisen pelien ja maalikoosteiden seuraaminen on tullut mahdolliseksi myös suomalaisille futsalfriikeille. Koska futsalin asiantuntemus keskittyy lahinnä espanjan- ja portugalin kieliseen maailmaan sekä itäiseen Eurooppaan, on suurin osa  tarjolla olevista valmennukseen liittyvistä koulutusmateriaaleista suomalaisvalmentajien näkökulmasta turhan paksun kielimuurin takana.

Kokonaan toinen kysymys onkin sitten se, kuinka montaa valmentajaa ja pelaajaa todella kiinnostaa se, mitä futsalin huippumaissa tehdään. Ja miten moni on valmis kaivamaan tietoa ja ottamaan oppia sieltä, missä asioita tehdään paremmin. Suomifutsalissa aktiiviset tekijät ovat todella vähissä ja lajin intohimoisest satsaava ydinjoukko on harmillisen harvapäinen porukka. Huolimatta viime viikon EM-karsinnan ikävistä tuloksista, on todettava, että maajoukkueen parissa on tehty hyvää duunia nousujohteisesti jo useamman vuoden ajan. Isossa kuvassa futsal on kuitenkin edelleen monille vain futiksen korvike ja hemmetin mukava talviharrastus. Eikä siinä mitään, karu fakta on kuitenkin se että pelkästään harrastelemalla emme voi haaveilla noususta Europpan huippujen joukkoon.