Jalkapallo ja yhteiskunnalliset ilmiöt – haastattelussa Paavo Arhinmäki


HANNU-PEKKA KOMONEN

Jalkapalloon liittyy paljon mielenkiintoisia ilmiöitä ja ulottuvuuksia aina seurojen poliittisuudesta alueellisiin kiistoihin sekä eri lieveilmiöihin. Jalkapallofanaatikkona tunnettu vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on nähnyt jalkapalloa Euroopassa lähes 200 stadionilla kymmenissä eri maissa ja ollut mukana FC Jokerien ristiriitaista mainetta saaneessa 116% Boys -kannattajaryhmässä. Arhinmäki valottaa omia näkemyksiään jalkapalloseurojen poliittisuudesta, suomifutiksesta, jalkapallohuliganismista ja FC Jokereista sekä antaa kritiikkiä HJK:lle ja Palloliitolle.

Mitä yksittäinen seura voi merkitä omalle kaupungilleen tai kaupunginosalleen?

Jos ajatellaan Suomea, moni Veikkausliiga-seura yrittää miellyttää kaikkia, mutta ei lopulta miellytä ketään. Olennaista on se, että seura herättää tunteita niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. On mielenkiintoista seurata esimerkiksi Kotkaa, jossa KooTeePee (entinen KTP) on edelleen se sama satamajätkien joukkue, vaikka joukkueen nimi ja yhtiön muoto on muuttunut, ja sarjatasosta riippumatta otteluissa käy paljon yleisöä.

Seurojen pitäisi selkeästi nousta omista juuristaan: jos ollaan duunarien seura, niin ollaan duunarien seura, ja sama pätee myös esimerkiksi kaupunginosien kohdalla. HJK taas on ylimielinen ja herättää ihmisissä lähinnä negatiivisia tunteita. Seura on Suomen menestynein ja toimii niin isolla talousalueella, että katsomot pitäisi olla aina täynnä. Jos ajattelee, kuinka monta kymmentä tuhatta nuorta on mennyt HJK:n juniorimyllyn läpi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eivätkä siltikään löydä katsomoon, niin se kertoo siitä, että seura ei herätä positiivisia tunteita.

Monissa maissa jalkapalloseuroihin liittyy poliittisuutta. Esimerkiksi Espanjassa Real Madridin ja Barcelonan välillä on ollut poliittinen jännite Espanjan sisällissodasta asti, jolloin Barcelonan silloinen vasemmistopresidentti tapettiin falangistien toimesta. Real Madrid on osittain liitetty oikeistoon ja Francoon, Barcelona antifrancolaiseksi ja Katalonian edustajaksi. Mitä sanottavaa sinulla on Euroopan maiden joukkueiden poliittisuudesta ja eri jännitteistä?

Se vaihtelee paljon maittain. Suomessa jalkapallo oli pitkään varsin poliittista, Palloliiton ja TUL:n sarjat yhdistyivät vasta 1950-luvulla, sitä ennen sarjoja pelattiin erikseen. Monen mielestä TUL:n sarja oli ennen sotia jopa parempi. Suomessa urheilu on sittemmin pyritty epäpolitisoimaan.

Englannissa seurat eivät ole poliittisia, mutta jalkapallo on perinteisesti ollut työväenluokan laji, kun taas rugby keskiluokan ja kriketti sekä hevospoolo yläluokan.

Poliittisin maa on Italia, jossa esimerkiksi Livorno on äärivasemmalla ja Lazio äärioikealla. On myös mielenkiintoista, että joidenkin seurojen poliittinen kartta voi muuttua kannattajien myötä; useilla seuroilla on erikseen vasemmistolainen ja oikeistolainen curva, ja kannattajaryhmillä on usein myös poliittisia tunnuksia. Silvio Berlusconin omistamalla Milanilla on puolestaan vahvasti vasemmistolainen, työväenluokkainen tausta, ja Brigate Rossonere on edelleen seuran ultras-ryhmä.

Saksassa FC St. Pauli on puolestaan profiloitunut kannattajiensa kautta vahvasti antirasistiseksi. Oleellista onkin huomata, että seura ei ole sen pelaajat, valmentajat tai omistajat, vaan kannattajat.

Paavo Arhinmäki on pitkän linjan futisihminen

Huippujalkapallossa siirtosummat ja pelaajien palkat ovat nousseet taivaisiin ja raha on se, mikä huippujalkapalloa pitkälti hallitsee. Mitä globalisaatio on tarkoittanut jalkapallolle?

Suurten TV-sopimuksien myötä Euroopan sarjat ovat levinneet ympäri maailmaa, joten voit mennä mihin tahansa, niin yhteinen puheenaihe löytyy jalkapallosta. Samalla suurten sarjojen suurimmista joukkueista on kuitenkin tietyllä tavalla vähän sielu kadonnut, pelaajien palkat ja siirtosummat ovat karanneet käsistä ja pelaajahankintoja tehdään välillä pelkästään pelaajan markkina-arvon vuoksi. Esimerkiksi kun Real Madrid hankki David Beckhamin, arvioitiin että suurin merkitys on sillä, että hankinta avaa Real Madridin markkinoita Aasiaan. Englannissa moni joukkue on viime vuosina pyrkinyt hankkimaan ainakin yhden Kaukoidästä tulevan pelaajan kasvavien markkinoiden vuoksi.

Suomessa seurakulttuuri on vähäistä jokaisessa urheilulajissa. Suomalaiset seuraavat niitä lajeja, joissa menestytään. Kun suomalais(t)en menestys esimerkiksi mäkihypyssä tai formuloissa vähenee, ihmisiä ei enää kiinnostakaan. Seuran kannattaminen ei periydy vaikkapa omalta isältä, kuten monissa vahvan seurakulttuurin omaavissa maissa. Mistä tämä johtuu?

Suomalaiset eivät ole urheiluhullua vaan menestyshullua kansaa ja menevät sen perässä, missä menestytään. Esimerkiksi kun curlingissa menestyttiin, kaikki olivatkin yhtäkkiä kiinnostuneita siitä, ja Markku Uusipaavalniemi pääsi eduskuntaan asti. En tiedä, onko suomalaisilla jokin alemmuuskompleksi, jonka takia pitää olla aina voittajien puolella. Halutaan olla menestyjien kelkassa, eikä niinkään tukea ja olla kovapäisesti omien takana sateessa ja paisteessa. Sama on nähtävissä myös vaaleissa: ihmiset äänestävät mielellään niitä, joilla vaikuttaa menevän hyvin.

Jalkapalloseuran kannattamisessa yhteisöllisyys on tärkeä elementti. Ovatko suomalaiset yksinkertaisesti tyydyttäneet yhteisöllisyyden tarpeensa esimerkiksi kyläyhteisössä tai oman perheen sisällä? Nykypäivänä kun monissa yhteyksissä kaivataan lisää yhteisöllisyyttä, tulisiko seurojen ymmärtää tämä potentiaali esimerkiksi markkinoinnissaan?

Kyllä. Veikkausliiga-seurojen pitäisi rakentaa jo ottelutapahtumien yhteyteen erilaisia yhteisöjä. Esimerkiksi perhekatsomoissa olisi tietyt palvelut, minkä myötä pikkulapset olisi helppo ottaa otteluun mukaan. Myöhemmin lapset voisivat siirtyä kavereidensa kanssa kannattajakatsomon liepeille ja myöhemmin kannattajakatsomoon. Pitää muistaa, että ihmiset eivät tule otteluun vain katsomaan ottelua, vaan myös yleistä tunnelmaa.

Kannattajat pitäisi nähdä positiivisena ja niiden toimintaa pitäisi tukea, toisin kuin Palloliitto ja jotkut seurat, jotka tuntuvat näkevän kannattajat lähinnä ongelmia aiheuttavina. Silloin kun itsekin vielä huusin suomalaisessa jalkapallokatsomossa, ihmiset tuntuivat ajattelevan, että jos huudat jotain, olet humalassa tai mieleltäsi vajaa. Kyllä se innostaa niin lapsia kuin aikuisiakin, jos katsomossa tapahtuu jotain.

Olit mukana FC Jokerien 116% Boys -kannattajaryhmässä. Ryhmässä oli selkeitä vaikutteita brittiläisestä lad-kulttuurista. Miksi ja miten juuri FC Jokerien ympärille muodostui parissa vuodessa sellainen ryhmä?

Helsingissä oli suuri tilaus saada aito vastavoima HJK:lle, joten ryhmään tuli monia, jotka olivat seuranneet jalkapalloa pitkään, mutta joilla ei ollut suomalaista suosikkiseuraa. Monia myös yhdisti se, että olivat kannattaneet Jokereita jääkiekossa. Vastavoiman luominen HJK:lle innosti ihmisiä ja ryhmä lähti kasvamaan.

FC Jokerit oli olemassa vain viisi vuotta. Seura kärsi talousvaikeuksista, omistaja Hjallis Harkimon kiinnostus oli lopussa ja lopulta joukkue myytiin paikalliskilpailija HJK:n reservijoukkueeksi (Klubi 04). Miltä tuntui, kun oma joukkue vietiin noin tylysti alta pois?

Se on pahinta, mitä voidaan tehdä. Missään muualla kuin Suomen kaltaisessa banaanivaltiossa ei ole mahdollista, että seura myydään pahimmalle kilpailijalle. Jos asia olisi tapahtunut jossain muussa maassa, seurajohto olisi tapettu tai ainakin joutunut olemaan henkilösuojauksessa.

Hjallis Harkimo lähti alunperin jalkapalloon liian suurin odotuksin ja kuvitteli pystyvänsä tekemään sillä hyvää bisnestä. Käsitykseni mukaan FC Jokerien tekemät tappiot eivät myöskään olleet niin suuria, kuin mitä väitettiin, vaan jääkiekkojoukkueen tappioita kaadettiin FC Jokerien kuluihin, ja siten saatiin jääkiekkojoukkuetta edes vähän kannattavan näköiseksi, vaikka todellisuudessa Hartwall Areena on se, joka tuottaa.

FC Jokerien seurajohtoon myös palkattiin ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet jalkapallosta mitään ja seurassa käytettiin paljon rahaa täysin naurettaviin mainoskampanjoihin. Vaikka seura oli pystyssä vain viisi vuotta, edustusjoukkue kuitenkin saavutti mitaleita ja Suomen cupin voiton, ja myös junioritoiminta oli alkanut jo pyöriä menestyksekkäästi. Kaiken tämän hukkaaminen siihen, että seurajohtoa ei vaan enää huvittanut, on anteeksiantamatonta.

Jalkapallohuliganismi on pitkäaikainen ilmiö, joka on ollut kansainvälisessä mediajulkisuudessa esillä ainakin 1960-luvulta asti. Ilmiön taustalla voi olla tapauksesta riippuen itse jalkapallon lisäksi myös esim. poliittisia ja kaupunginosien välisiä jännitteitä. Sosiologisissa tutkimuksissa on huomattu, että ainakin Englannissa huligaanit ovat usein nuoria, jotka ovat työttömiä tai työskentelevät joko matalapalkka-aloilla tai pimeillä työmarkkinoilla, ja ovat taustaltaan työväenluokkaisia. Millaisia selityksiä itse näet jalkapallohuliganismi-ilmiölle? Mistä ryhmien välisissä konflikteissa on loppuen lopuksi kysymys?

Mielestäni se, miksi jalkapallon ympärillä on näitä lieveilmiöitä, liittyy siihen, että kaikkialla missä nuoria miehiä kokoontuu ja on tunteita pelissä, syntyy kaikenlaista. Huliganismissa nähdäkseni haetaan nuorten miesten yhteisöllisyyttä ja voiton kokemuksia. Kun et pysty kentällä osallistumaan peliin, niin katsomossa tai tappeluissa voidaan saavuttaa ajatus siitä, että voitettiin sentään jotain, ollaan part of the game.

Jalkapalloseurat ovat myös yksi tapa saada aikaan vastakkainasettelua eri ryhmien välille, samalla tavalla kuin perinteisesti esimerkiksi kaupunginosien tai kylien välillä on ollut. 1950-1960 -luvuilla Helsingissä oli aika rajujakin kaupunginosatappeluita. Itse muistan tappeluita vielä 1980-luvun lopulta, vaikka ne olivatkin silloin jo hiipumaan päin.

Suomessa huliganismia ei ole, vaan täällä on lähinnä jotain yksittäistä soihdunpolttelua tai nokkapokkaa. Siihen nähden esimerkiksi poliisien määrä ja Palloliiton käyttämät resurssit eivät ole missään suhteessa siihen, mikä se todellinen ongelma – lainausmerkeissä – on.

Nykypäivänä jalkapallohuliganismi on todella rajua esimerkiksi entisissä neuvostomaissa, joissa yhteiskunnalliset olot eivät todellakaan ole parhaasta päästä. Seuraat paljon ruotsalaista jalkapalloa – osaatko sanoa, miksi Ruotsin kaltaisessa hyvinvointivaltiossa jalkapallohuliganismi on ollut merkittävä ilmiö jo kymmeniä vuosia, verrattuna todella moniin muihin maihin?

Olen miettinyt paljon sitä, miksi hyvinvoinniltaan niin korkeatasoisessa maassa on voimakas äärioikeisto, voimakas äärivasemmisto, yksi Länsi-Euroopan kovimmista jalkapallohuliganismiongelmista ja kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Taustalla voi olla ainakin se, että Ruotsi on ollut sosialidemokraattinen paratiisi, jossa kaikilla menee hyvin julkikuvassa, mutta ongelmista ei puhuta vaan ne lakaistaan maton alle. Esimerkiksi ruotsalaisissa firmoissa on niin kantaruotsalaisia, maahanmuuttajia, työttömiä, duunareita kuin ylempiä toimihenkilöitäkin. Kenties siinä haetaan vastavoimaa ruotsalaiselle lagomille.


Miksi rasismia nähdään lähes kaikkialla missä jalkapalloa pelataan, ja mitä yhteiskunnallisia asioita se ilmentää?

Esimerkiksi Englannissa rasismi on pystytty kitkemään pois lähes kokonaan, kun taas Itä-Euroopassa tilanne on karmea. Muistan, kun olin taannoin katsomassa pietarilaisseura FK Zenitin ottelua, jossa aina kun vastustajan tummaihoinen pelaaja koski palloon, lähes koko stadion, 25 000 katsojaa, lauloi jungle noisea. Niissä maissa ja sarjoissa, joissa yleisöä käy paljon, jalkapallokatsomot ovat hyvä paikka eri ääriliikkeille agitoida omia näkemyksiään ja periaatteessa käyttää katsomoita hyväkseen.

Toisaalta on hyvä muistaa, että monille oman seuran menestys on niin tärkeää, että rasistiset huudot voivat olla vain yksi keino häiritä vastustajaa. Olen joskus törmännyt ihmisiin, jotka ovat valmiita käyttämään kaikkia keinoja, vaikka ne olisivat jalkapallokatsomon ulkopuolella omia moraalisääntöjä vastaan.

Mitä Paavo Arhinmäki lupaa tehdä seuraavalla vaalikaudella eduskunnassa suomifutiksen hyväksi?

Jalkapallon eteen pystyy tekemään enemmän valtuustotasolla kuin eduskunnassa. Esimerkiksi Myllypuron jalkapallohallista saatiin täysmittainen aika pitkälti sinnikkään painostukseni ansiosta. Olen pyrkinyt siihen, että puhun julkisuudessa vain poliittisista asioista, mutta jalkapallo on niin tärkeä, että olen aina valmis antamaan haastatteluja jalkapallosta ja luomaan sitä henkeä, että jalkapallokatsomoihin kannattaa lähteä.

Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteiden opiskelija, joka seuraa erityisesti suomalaista jalkapalloa.

Mainokset

5 Responses to Jalkapallo ja yhteiskunnalliset ilmiöt – haastattelussa Paavo Arhinmäki

  1. jj sanoo:

    asiantuntevia kysymyksiä ja vastauksia. Hyvä haastattelu!

  2. Nimetön sanoo:

    Jos 116%:ia harmitti oman seuran lakkauttaminen, niin voi vain arvailla miltä PK-35:n kannattajista tuntui, kun oma seura myytiin ja muutettiin Harkimon kokeiluksi.

    • Nimetön sanoo:

      116% Pojistahan osa oli juuri näitä PK-35 faneja, ja Pk-35 fanithan kävivät rähisemässä Jokerit kendossa jo 90-luvun lopulla Standing Place Hooligans aikoina. Hjallikselle sitä keskaria…

      • Jallis Hartikainen sanoo:

        Tietääkseni 116-pojissa ei ollut entisiä pk-35:n faneja, vaan Paavon vanhoja kavereita. Se oli paavon luomus kuten standing place hooligans. Paavo on aina rakastanut jalkapallo hooliganismia.

  3. Esko sanoo:

    Hieno haastattelu! Lämmittää mieltä, kun joku sivusto jaksaa tehdä kotimaisen jalkapallon kulttuuriin ja ruohonjuuritasoon liittyviä juttuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: