Joulukuun kuudennen tirkistysaukko


VESA SALMINEN

Lunta tuiskuttaa ja siniristilippu liehuu juhlavana. Valtavat lumikinokset peittävät maailman parhaimmaksi valitun maan. Näky on juhlava ja kunnioittaa kauneudellaan tänään vietettävää itsenäisyyspäivää, jonka symboliikka kulminoituu sotimiseen ja erityisesti Suomen sodista ”jaloimpaan” eli talvisotaan. Sotimisen ohella myös urheilu on aina ollut tärkeässä roolissa, kun on rakennettu suomalaista kansallisidentiteettiä. Valitettavasti suomalainen jalkapallo ei vielä ole onnistunut lunastamaan paikkaansa osana suomalaista kansallisidentiteettiä.

Kun sodista on kulunut jo yli puoli vuosisataa, on urheilu ottanut monessa mielessä entistä keskeisimmän aseman isänmaallisuuden ilmentämisen areenana. Samalla myös urheilusta tuttu fanittaminen on tullut entistä enemmän mukaan historiakuviin. Urheilun ja sodan symboliikka kansallislauluineen ja leijonavaakunoineen on hyvin saman tyyppistä, retoriikasta puhumattakaan. Urheilijat taistelevat, ampuvat, puolustavat urhoollisesti ja vyöryttävät hyökkäyksiään.

Suomessa suurimpia urheilusankareita ovat ne, jotka ovat nousseet voittoon kovalla taistelulla, ankarista olosuhteista ja ylivoimaisista vastoinkäymisistä huolimatta – tai kaatuneet saappaat jalassa. Lasse Virénin voitto kaatumisenkin jälkeen ja Valentin Konosen oksentamisuroteko ovat piirtyneet osaksi suomalaista urheiluhistoriaa ja laajempaa kansallisidentiteettiä muovaavaa etnosymboliikkaa.



Isänmaallisuusasteikon yläpäässä on tietysti myös legendaarinen vuosi 1995, joka tuntuisi olevan monille sotien jälkeen se toiseksi tärkein suomalaisuuden kiintopiste ja yksi meidän aikakautemme suomalaisuuden tärkeimmistä sukupolvikokemuksista. Ainakin se oli hetki, jolloin leijonat nousivat sankareiksi ja kansallisen identiteetin rakennuspalikaksi.

Mutta mitä itsenäisyys merkitsee sinulle, suomalainen jalkapallo? Lähinnä katkeria tappioita, huonoja harjoitteluolosuhteita, kituuttamista ja nöyryytystä. Ja onhan meilläkin oma marttyyrimme, Kuningas Jari, aikansa maailman paras jalkapalloilija, joka ei koskaan päässyt pelaamaan arvokisoissa.

Voidaan kysyä myös toisin päin: Mitä jalkapallo merkitsee itsenäisyydelle ja suomalaisuudelle? Toistaiseksi se on lähinnä harmillinen häpeäpilkku muuten niin hienossa kertomuksessa. Jalkapallossa Suomi on lähinnä vain kaatunut  eikä aina edes saappaat jalassa. Andorra-tasapelin tai Moldova-tappion kohdalla ei voida puhua edes torjuntavoitosta. Pahimmillaan voitaisiin jopa väittää, että jalkapallossa epäonnistuminen ja lajin suhteellisen heikko asema maassamme ovat iskostuneet osaksi suomalaisuutta. Kuningaslajin valloittamisessa epäonnistuminen on kuin sisällissodan traumat tai yhteistyö Saksan kanssa jatkosodassa. Sille pitää keksiä selityksiä ja parhaita ovat sellaiset, jotka eivät johdu meistä suomalaisista. Kuten maantiede.

Eihän Suomi voi mitään maantieteelle. Onko meidän siis vain vilkaistava ulos ikkunasta ja tunnustettava tosiasiat: tätä talvista maata ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu jalkapallon pelaamiseen?

Onneksi valkoisten hankien keskellä houkuttelevan vihreänä hohtava tekonurmikenttä ja siellä Vaporit jäässä kikkailevat pikkupojat antavat toisenlaisen pilkahduksen tulevaisuudesta. Siinä pilkahduksessa myös jalkapallo pääsee osaksi suomalaista sankaritarinaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää Pallonkaikkeuden lukijoille!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: