El Recreo -välitunti


JOEL AALTONEN

Ilta-aurinko laskeutuu horisonttiin espanjalaisen ylä-asteen pihalla. Opettaja viheltää pilliinsä ja innokkaat oppilaat ryntäävät ulos. Välitunti. Tätä on odotettu.

Huomio kiinnittyy samantien pihan keskellä seisovaan kolmikkoon. Erinäisten ihonhoitotuotteiden, geelien ja hajuvesien alta erottuu pitkänhuiskeita ja kauniita miehenalkuja. Tytöt heidän ympärillään kirkuvat ja pyörtyilevät. Valvoja loikkii paikalle pelastaakseen tilanteen, mutta käsistähän se karkaa, kuten aina tähän aikaan illasta. Nämä miehet kuitenkin tietävät mitä tehdä. Ei merkkiäkään paniikista. Coolisti he vetävät Carreran lasit päällensä, suoristavat kauluksensa ja jakavat nimikirjoituksia ihailevalle joukolle ympärillään.

Parvessa pyörivät myös pojat, jotka uskovat pelkän kosketuksen näihin ihmeellisiin olentoihin nostavan heidät aivan uudelle tasolle sosiaalisessa hierarkiassa. Heidän täytyy päästä ainakin tarpeeksi lähelle nähdäkseen minkä merkkisiin vaatteisiin ensi viikon viikkorahat törsätä. Ne harvat jotka uskaltautuvat olemaan polvistumatta eivät todellisuudessa ole muita älykkäämpiä, vaan vain katkeria. Ehkä he ovat kerran kuuluneet tuohon kastiin, mutta ovat langenneet tai ehkä he tietävät etteivät koskaan voisikaan siihen kuulua. Kuka tietää.

Cristiano, Sergio ja Iker tuntevat arvonsa. Näiden herrojen mielessä ei ole epäilyksen häivääkään. He ovat parempia kuin nämä muut. Varsinkin nuo kolme tuolla kulmassa. Kukaan ei tiedä keitä nuo edes ovat. Jostain maalta ne ovat kai tänne tulleet. Housut korvissa asti ja päällä räsyiset t-paidat, jotka taitavat vielä kaikenlisäksi olla jostain hyväntekeväisyydestä saatuja. Ei mitään bränditietoisuutta. Taitaa äiti pukea nämä pojat vieläkin. Cristiano naurahtaa ja vinkkaa Sergiolle. Sergio katsoo hetken ja rupeaa sitten napsuttamaan sormiaan. Cristiano ja Iker yhtyvät mukaan. Yhtäkkiä ihmismassa avautuu kuin Punainenmeri. He katsovat toisiaan tietäen mitä kohta on tapahtumassa. Kaikki jotka ovat katsoneet Avaraa luontoa tietävät. Tämä kolmikko tullaan syömään elävältä. Ei siksi että kenelläkään olisi varsinaisesti nälkä, vaan siksi koska he voivat.

Casper-haamua muistuttava Andrés huomaa heidät ensimmäisenä. Hätääntyneenä hän viittoilee ystävilleen Leolle ja Xavierille. Xavier toivoo että hänen äitinsä olisi täällä nyt. Xavier toivoo aina että hänen äitinsä olisi paikalla. Cristiano, Sergio ja Iker pysähtyvät maalaispoikien eteen. Napsutus lakkaa. Hiljaisuus lankeaa. Xavier rukoilee ettei kolmikko tunnista häntä. Heidän isänsä on nimittäin Xavierin isän pomo. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Xavier tietää että näiden poikien isoisä oli se mies joka murskasi verisesti hänen isoisänsä johtaman lakon. Cristiano, Sergio ja Iker eivät tätä tiedä. Vaikka he sen tietäisivätkin, heitä tuskin kiinnostaisi.

Se on iänikuinen taistelu. Hyvä ja paha eivät ehkä ole niin mustavalkoisia asioita kuin joskus silloin, mutta se ei tarkoita ettei niitä olisi olemassa. Vuosikymmenien ajan pienet ja heikot ovat paenneet fantasiaan, paenneet paikkoihin joissa rajat ovat heille ja kaikille muille päivänselvät. Ennenkaikkea he ovat paenneet paikkoihin, joissa altavastaajakin voi voittaa. Pieni Leo pelästyy ja lähtee juoksemaan ympäri pihaa. Avarassa luonnossa antilooppi pääsee joskus pakoon, mutta luonnon avaruudessa ei olekaan suljettuja portteja. Pian Leo saadaan kiinni. Leolle ei käy hyvin. Täällä pieni ja heikko ei voita koskaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: