Pihapelifiilistelyt osa 2: Taikatatsien syntysijoilla


PANU AUTIO

Henri Aalloon viimeisimmän blogimerkinnän innoittamana päätin jatkaa samasta aiheesta ja keskittyä pihapelien fiilistelyyn –tällä kertaa kansainvälisestä näkökulmasta. Pihapelit ovat aina omanalainen paikallinen ilmiö ja jokaisella pelillä on porukasta ja paikasta riippuen oma luonteensa. Muun muassa sääolosuhteet, pelikentän koko, alusta, maalikehikot, pelaajien taitotaso sekä -fyysiset ominaisuudet ja etenkin mentaliteetti tuovat kukin oman mausteensa peleihin. Matkustellessani maailmalla olen aina pytkinyt tutustumaan paikallisiin ihmisiin ja paikalliseen (jalkapallo-)kulttuuriin pihapelien avulla. Pihapeleillä on myös iso vaikutus paikalliseen huippufutikseen, sillä monissa maissa pihoilla, rannoilla, puistoissa ja kaduilla pelaavat suuret massat, jotka luovat pohjan maan futistuotannolle. Pari vuotta sitten pääsin tutustumaan kenties maailman kovatasoisimpiin pihapelihin Rio de Janeiron rannoilla. Ohessa aiemmin julkaisematon Copacbanan biitsipelien inspiroima teksti, jonka laadin syksyllä 2008 Suomeen kotiinpalattuani.

”Mistä on taikatatsi tehty? Tuhansia tunteja töitä, miljoonia toistoja pallon kanssa. Työmoraalia täällä meillä pohjantähden alla  kyllä riittää, mutta pelkästään se ei riitä tekemään hyvää jalkapalloilijaa. Lisäksi tarvitaan lahjoja, motivaatiota, persoonallisuutta ja intohimoa eikä pieni tilkka öljyä lanteisiin olisi myöskään pahitteeksi. Yritin selvittää dinhojen ja robinhojen salaisuutta matkustamalla kikkakuninkaiden kotiseudulle Brasiliaan.  

Futislahjakkuksien määrään on kenenkään ulkopuolisen tahon mahdotonta vaikuttaa. Eri kansallisuuksien ja etnisten taustojen välillä saattaa olla joitakin eroja. Niiden ruotiminen alkaa kuitenkin mennä jo rotuopin puolelle, mikä taitaa olla nykyään jo kuollut ja kielletty tieteenala. Lahjakkuuksien ohjautumiseen lajin pariin vaikuttaa tietenkin ympäröivä yhteiskunta. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin volyymeistä. Koska Brasiliassa on paljon ihmisiä, joista todella moni harrastaa pallon potkimista, mukaan mahtuu myös useampi lahjakkuus.

Rion biitsipelejä

Rion katuja ja rantoja pitkin lenkkeilessä saattaa todeta, että pelaajia on tosiaan paljon. Hyppääminen erääseen Copacabanan peliin mukaan todistaa myös sen, että intohimoa ei näiltä kavereilta puutu. Pelin kova taso yllättää minut kovista odotuksistani huolimatta. Suomen mittapuun mukaan kohtuullinen beachfutari saa todella pistää parastaan, ettei nolaa itseään totaalisesti taitavien cariocien pyörityksessä. Onnistunut saksipotkumaali ja pään yli pallon vippaaminen lämmittävät paikallisia staroja sen verran, että finlandesellakin on paikkansa pelissä. Kunnioitus kentillä on ansaittava. Vieraille ollaan ystävällisiä, mutta pelissä mitään ei anneta ilmaiseksi.

Tuloksesta taistellaan tosissaan ja kiistan sattuessa käydään jopa kaverin kurkkuun kiinni. Erotuomareita kentällä on tasan yhtä monta kuin on pelaajiakin. Nopeasti käy selväksi, että kaverit eivät ole pelaamassa vain huvikseen. Tai ovat toki, mutta se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö hommassa oltaisi tosissaan. Kyseessä on jotain suurempaa ja tärkeämpää.  Hyvällä syyllä voidaan puhua intohimosta jalkapalloa ja voittamista kohtaan.

Pomputtelurinki Copacabanalla

Juttutukio pelien tauolla paljastaa, että sama jengi on kokontunut potkimaan samalle baanalle joka ikinen arki-ilta jo usean vuoden ajan. Copacabanalla kenttiä on tarjolla paljon ja rautaisia maalikehikkoja on pultattu santaan tasaisin välimatkoin. Pelit alkavat päivittäin kello kuuden maissa, kun aurinko ei enää porota liian paahtavasti ja jatkuvat pitkälle kolmatta tuntia siihen asti kunnes tulee liian pimeää. Toistoja näillä kavereilla siis piisaa.

Pelit ovat rantojen ronaldoille iso osa elämää. Eräs kaveri paljastaa unelmoivansa ammattilaissopimuksesta Kanadaan. Tutun veli on kuulema luvannut auttaa. Toinen kertoo isästään, joka on brasilian beachfutisjoukkueen entinen kapteeni. Kolmannen, pelimiehistä kaikkein taitavimman ja arvostetuimman, veli pelaa amaattilaisena Santoksessa. Kentän ulkopuolella yhteistä kieltä on vähän, mutta jokaisella on kerrotavana oma pallotarinansa.   

Futismotivaation löytäminen faveloiden falcaoilla on varmasti helpompaa kuin peruspekalla Härmässä. Rion kundille pallon kesyttäminen saattaa olla ainoa ulospääsy köyhyydestä ja kurjuudesta. Täällä Suomessa futis on ihan kiva harrastus, mutta ainoaksi mahdollisuudeksi sitä ei kyllä voi luonnehtia kenenkään kohdalla. Brasiliassa palavan intohimon taustalla on usein haave paremmasta elämästä, elämästä jalkapalloammattilaisena. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kymmentuhatta brassia ansaitsee leipänsä palloa potkimalla ympäri maailmaa.

Koko ympäröivän yhteiskunnan kiinnostus ja kunnioitus lajia kohtaan on varmasti yksi tärkeä tekijä. Suomessa potkupallolijoiden arvostus on maailman surkeimpia. Jopa itse laji-ihmiset väheksyvät itseään ja perusperteille saa vastailla mitä hölmöimpiin kysymyksiin suomifutiksesta. Saopaulolaisen futarin ei varmasti tarvitse selitellä naapurilleen sitä, kuinka palloa potkimalla voi todella tienata elantonsa. Enneminkin hän saa pelätä perheensä puolesta kidnappaajia, jotka vaativat rikkaalta kuuluisuudelta lunnaita. Intohimoa sekin tavallaan.”

Onko sinulla oma tarinasi tai mielipiteesi kerrottavana pihapelien maailmasta? Kerro siitä kommenttikentässä tai lähetä se meille sähköpostilla niin julkaisemme sen blogissamme.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: