HJK-Besiktas: Jossittelua ja liian suuria unelmia


VESA SALMINEN

Torstai-iltana 26.8.2010 Sonera-stadionilla saatiin päätökseen viimeisenkin suomalaisjoukkueen pyristelyt tämän vuoden eurokentillä, kun turkkilaiset jyräsivät ylivoimallaan niin kentällä kuin katsomossakin. Besiktas pudotti HJK:n yhteismaalein 6-0 ja antoi jälleen kerran suomalaisille puukoiville oppitunnin jalkapallon pelaamisen jalosta taidosta. Jossiteltavaa ei jäänyt, tasoero oli huikaiseva. Maailman paras maa on ja pysyy jalkapallon kehitysmaana. Vai olisiko Suomen hallitsevan ja tulevan mestarin eurotaipaleen katkeamisessa sittenkin pienen pieni mahdollisuus jossittelulle – onhan se utopistisen optimismin ja ulkomaisten joukkueiden gloryhunttauksen ohella usein suomalaisen jalkapallokannattajan ainoa henkireikä.

”Ei jäänyt jossiteltavaa. Taas kerran laatu ratkaisi. Onhan se hyvä joukkue”, totesi Juho Mäkelä pelin jälkeen (HS 27.8.2010). Mäkelä on toki oikeassa. Besiktas on hyvä joukkue, jolla on riveissään jopa erinomaisia futaajia, maailmantähtiä, jotka mahtuisivat jalkapallotaidoiltaan lähes kaikkien huippuseurojen kokoonpanoon ja siviilielämän ”taidoillaan” useimpien tabloid-lehtien lööppeihin.

Jossiteltavaakaan ei pitäisi olla, jos joukkue häviää europelin kotikentällään 0-4 numeroin. Jossittelen silti.

Aloitetaan vaikka siitä, että JOS olisi ollut riveissään edes Veikkausliigan huipputason viimeistelijä, olisi yhteismaalit olleet huomattavasti siedettävämpiä, eikä Ricardo Quaresman veto olisi ratkaissut peliä niin aikaisin Helsingissä. Mitä JOS esimerkiksi nykyvireinen Aleksei Eremenko Junior olisi pelannut vanhan seuransa riveissä? JOS Medo olisi ollut mukana molemmissa peleissä?

On toki selvää, että usein tehokkuus maalipaikoissa erottaa huippujoukkueet hyvistä joukkueista. Se nähtiin hyvin torstaina Töölössä, kun sinivalkoiset tuhrivat puolentusinaa loistavaa maalipaikkaa ja Besiktas rankaisi jopa epätodennäköisistäkin paikoista. HJK:n OLISI pitänyt tehdä vähintään se kolme maalia, jotka yhdistettynä siihen Parikan ”olisi pitänyt tehdä”-paikkaan olisi tuottaneet huomattavasti erilaisen otteluparin. Paljon kertoo sekin, että torstaina kentän paras pelaaja oli turkkilaisten maalivahti Cenk Gönen.

Pelillisesti HJK pelasi ajoittain erittäin hienoa jalkapalloa. Se loi maalipaikkoja, hyökkäsi vauhdikkaasti – oli pitkiä aikoja Besiktasia parempi joukkue. Se on hieno osoitus suomalaisen jalkapallon tasosta, vaikka Besiktas olikin jo käytännössä varmistanut jatkopaikkansa Quaresman maalilla. Puolustuspelikin sujui ihan kelvollisesti, vaikka neljä maalia menikin omiin.

Haluan nostaa hattua Suomen tämän hetken kiistattomalle ykkösvalmentajalle Antti Muuriselle, jonka joukkue halusi tarjota täydelle katsomolle hienon jalkapalloillan hakemalla maaleja viimeisille minuuteille asti. Valitettavasti lopputuloksena oli kaksi lisämaalia vastustajalle ja suomifutiksen tason lynkkaus mediassa.

”Onko HJK ollut pettymys Euroopan kentillä?” Ei välttämättä. Tasoero on vain näin iso, eivätkä tulokset valehtele. […] Liian suuria unelmia [europeleistä] ei kannata rakentaa. Siihen eivät rahkeet riitä.” Näin kirjoittaa Heikki Miettinen Helsingin Sanomissa (HS 27.8.2010).

Olen eri mieltä. Ensinnäkään en ymmärrä, kuka olisi tähän mennessä rakentanut liian suuria unelmia. Ennemminkin vallassa on ollut ”pessimisti ei pety”-asenne. Toiseksi, HJK oli pettymys eurokentillä, sillä se ei pystynyt ottamaan sitä pientä viimeistä askelta, että se olisi kunnolla pystynyt haastamaan Partizan Belgradin tai Besiktasin. Siihen ei olisi tarvittu kuin lisää terävyyttä maalipaikoissa.

Kolmanneksi, taso Besiktasin ja HJK:n välillä ei ollut läheskään niin suuri kuin numerot antavat ymmärtää. Se perustui lähinnä muutaman johtohahmon ratkaisuvoimaan ja juuri siihen, mistä Johannes Westökin puhui eli ”pienten asioiden muodostamaan kokonaisuuteen”. Ei jalkapallo ole mitään rakettitiedettä ja ylitsepääsemättömän tasoeron manailu mediassa on vain laiska tekosyy silloin, kun ei osata tai haluta puuttua niiden pienten yksityiskohtien analysointiin. On paljon helpompi nostaa kädet ylös ylivoimaisen vastustajan edessä kuin kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

Voi hyvin olla, että vaikka kaikki jossittelut olisivatkin tapahtuneet toisin, pelaisi Partizan Belgrad silti Mestareiden liigassa ja Besiktas Eurooppa-liigassa. En halua myöskään väittää, etteikö molemmat olisi parempia joukkueita kuin HJK.

Upea jalkapalloilta huippufutiksen parissa kuitenkin osoitti, että tasoero Suomen parhaan joukkueen ja Euroopan sarjoissa pelaavien joukkueiden välillä on marginaalisen pienissä asioissa. Ero on paljon pienempi kuin ”pubijoukkue” Bangorin ja Hongan välillä. Valitettavasti vain Bangor toteutti unelmansa suuren jättiläisen kaatamisesta, HJK ei.

Toivottavasti suomalaisissa seuroissa – mutta myös suomalaisessa mediassa – uskalletaan rakentaa tulevina vuosina suuria, ehkä liiankin suuria, unelmia europelien varaan. 1998. Never forget:

Advertisements

One Response to HJK-Besiktas: Jossittelua ja liian suuria unelmia

  1. pyry sanoo:

    En lukenut loppuun kun provosoiduin jo kättelyssä ja peukutin alaspäin… Kun luin koko jutun niin täyttä asiaahan se oli 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: