Klubi hyytyi Honkaa vastaan – miten käy mestaruuden?


TOMI LOUNIO

Töölön jalkapallostadion ei ole enää Finski. Tämän suunnattoman juhlan kunniaksi uusi pääsponsori Sonera oli koristellut katsomot punaisilla palloillaan ja järjestänyt penkkirivit pullolleen ilmaislippulaisia. On toisaalta aikamoinen sääli, ettei kotimaisen liigan kärkikamppailu, joka on samalla absoluuttinen taisto pääkaupunkiseudun herruudesta, vedä fudiksen puolella automaattisesti tupaa täyteeen. Mutta sellaisesta lienee turha ruveta tässä ruikuttamaan. Tärkeintä oli, että ilmassa oli kuin olikin urheilujuhlan tuntua ja matsi oli mielenkiintoinen.

Avauskokoonpanot

HJK:

Wallen

Rafinha – Magnusson – Ojala – Kansikas

Sorsa – Medo – Fowler – Dawda Bah

Mäkelä  –  Westö

Honka:

Peltonen

Otaru – Heilala – Hakanpää – Koskinen

Vasara – Schuller – Paatelainen – Savage

Puustinen – Rasimus

Klubi myllytti avausjakson

Kun kaikkien suomalaisten jalkapalloihmisten ikuisesti rakastama erotuomari Petteri Kari puhalsi pilliinsä, ottivat Muurisen suojatit heti pelin haltuunsa. Siniraitapaidat näyttivät espoolaisille isännän ottein, että mestaruusjuna on nyt kuulkaa valitettavasti mennyt.

Edellisen derbyn Tapiolassa Hongalle puppeloinut Ville Wallen oli maalillaan vuorenvarma, kun taas Tuomas Peltoselta pari palloa putosi näpeistä uhkaavanlaisesti. Klubin puolustuslinja näytti läpipääsemättömältä ja varsinkin vasemman laidan kautta rakennetut hyökkäykset tuntuivat vääjäämättä tuottavan tulosta. Laitapakki Tuomas Kansikas ja wingeri Dawda Bah näyttivät huomattavasti vahvemmilta kuin vastapelaajansa Niki Otaru ja Jussi Vasara. Molempien osapuolten soveltama varsin perinteinen 4-4-2-ryhmitys rakensi kentälle herkullisia kaksintaistelupareja.

Klubi piti ajoittain palloa mielin määrin, mutta Hongan topparit Heilala ja Hakanpää saivat pidettyä linjansa varsin tiiviinä ja Otaru taisteli sinnikkäästi taitavaa Bahia vastaan. Todelliset huippuvaaralliset maalipaikat menivätkin ensimmäisen jakson osalta tasan, kun ensin HJK:n Seba Sorsa nykäisi pilkun tuntumassa volleypotkunsa kokonaan pallosta ohi. Tovi myöhemmin Hongan Jami Puustinen purjehti väkevästi vasemmalta laidalta läpi, muttei pystynyt yllättämään Wallenia.

Totesimme tauon aikana alan miesten kanssa yhteen ääneen, että toisella puolella Klubi tekee takuuvarmasti pari kaappia ja hoitaa homman kotiin. Hongan peli näytti puolustajien sinnittelystä huolimatta päämäärättömältä ja jopa ehkä hieman intohimottomalta. Keskikentällä Medo ja Fowler dominoivat Markus Paatelaista ja epävarmasti esiintynyttä Rasmus Schulleriä.

Toisella jaksolla aivan eri Honka

Lehkosuon Banan tyylin tietäen taukoa ei vietetty hiljaisena seinään tuijotellen. Honka-koutsi on rauhallisen ulkokuoren alla äärimmäisen kilpailuhenkinen ja vaativa valmentaja, jolla taitaa olla vieläkin kalavelkoja Klubille maksettavana. Veikkaanpa, että kopissa on paitsi käännelty kivet alisuorittajien osalta, niin myös puhkuttu tunteella taisteluhenkeä ja itseluottamusta nuoreen ryhmään. Toisella jaksolla Honka näytti aivan eri joukkueelta.

Radikaalilta tuntuu ottaa 19-vuotias pelaaja jo puoliajalla vaihtoon, mutta Hermanni Vuorisen tulo Konsta Rasimuksen paikalle oli ehdottomasti tärkeä ratkaisu Lehkosuolta. Kolossaalinen ”Hermi” toi kentälle samankaltaista ryminää kuin Jallu Rantaselta tai Shefki Kuqilta on totuttu näkemään. Vaikka varsinaisia tehoja ei tullutkaan, eikä punainen kortti ollut kaukana, oli Vuorisesta katsomoon asti uhkunut voitontahto juuri sitä, mitä aralta näyttänyt espoolaisjoukkue kaipasi. Tämän piristysruiskeen siivittämänä Honka pääsi paljon paremmin peliin mukaan.

HJK sen sijaan näytti vuorostaan turhan tyytyväiseltä, eikä pallo kulkenut enää ensi jaksolla kymppipaikalla linjojen välissä ajoittain todella vapaasti häärineen Johannes Westön kautta. Tarjoilu ei myöskään pelannut ”Rambo” Hakanpään pihteihin juuttuneen maalikuningas-Mäkelän suuntaan, joten Klubi näytti vuorostaan neuvottomalta.

Nuori Schuller yllätysratkaisijaksi

Reilun tunnin kohdalla ensin hyökkäyssuuntaan täydellisessä pimennossa pysytellyt laituri Jussi Vasara pommitti voimalla kaukaa keskikentältä. Pallo kiisi Ville Wallenin yli, pomppasi yläriman kautta maaliviivalle ja siitä ulos. Honka-fanit vaativat maalia, Klubi-kannattajat pidättelivät hengitystään, ja loput katsojista naureskelivat puolivälinpitämättömästi Sepp Blatterin käsityksille videoteknologian käyttöönotosta. Itse olisin viheltänyt maalin, ehkä MM-kisojen vääryydet takaraivossa tykyttäen, mutta päätuomari Petteri Kari antoi pelin jatkua.

Mahdollinen vääryys kuitenkin korjattiin pian, kun toinen varjojen mailla eka puoliajan tallustanut honkapeluri Schuller tykitti tyylikkäästi vasempaan alakulmaan. Hongankolistajat pauhasivat voitonlauluja kulmassaan, kun taas Klubi-fanit eivät kerta kaikkiaan voineet uskoa, että ylivoimainen hallinta voisi kääntyä tappioksi. Honka-pelurit olivat selkeästi hanakampia kaukovetojensa kanssa, kun taas Klubi luotti lähinnä Bahin harhautteluun ja Sorsan keskityksiin.

Pelin loppua kohden Honka lähes Mourinhon oppien mukaisesti vetäytyi syvälle omalle alueelleen, eikä yrittänytkään aktiivisesti hyökätä. Klubi takoi suojauksen takana kyykkinyttä vastustajaa varsin voimakkaasti, mutta kentälle vaihdetun kärkiparin Parikka-Pelvas ruuti oli märkää. Pienet talkoot nähtiin vielä, kun Kari vihelsi tai jätti viheltämättä muutamassa Klubille epäsuosiollisessa tilanteessa. Piippuhyllypaikoilta oli tosin vaikea sanoa varmaksi, kävikö nahkakuula Honka-pakin kädessä vai ei.

Klubi jatkaa kärjessä tappiosta huolimatta

Kuten kevätkierroksellakin, ottelu päättyi Hongan voittoon. Pääkaupunkiseudun kuninkuudesta ei siis pitäisi hetkeen olla kyselemistä, vaikka Klubi pysyykin sarjajohdossa kolmen pinnan turvin. Kahdeksan kierrosta on jäljellä ja kaikki on vielä auki – onneksi. Taneli Heinosen vakuutteluille siitä, että Valioliigan sijaan vielä kannattaa seurata Veikkausliigaa taitaa sittenkin olla sijaa.

Loppuun vielä kerrottakoon, että Lontoosta ja Milanosta saapuneet otteluvieraani pitivät – kuten kai oletettavaa onkin – suomalaista katsomokulttuuria täysin poikkeuksellisena. He kertoivat kiertäneensä stadioneita lukuisissa eri maissa, eikä missään ole kuulemma näkynyt katsojien keskuudessa vastaavaa vaiteliasta epätietoisuutta siitä, kumpaa joukkuetta pitäisi kannattaa. Lisäksi vierasmaalaiset asiantuntijat halusivat blogitekstin loppuun maininnan siitä, että Hongan esittelemä uusi brassi Dos Santos (jonka nimeä ei muuten käsittämättömästi löydy Veikkausliigan ottelupyötäkirjasta!) ei todellakaan näyttänyt ammattijalkapalloilijalta.

Mainokset

6 Responses to Klubi hyytyi Honkaa vastaan – miten käy mestaruuden?

  1. en ole pohjalainen sanoo:

    Mitä ne meistä oikein ajattelee? 🙂

  2. Kaulaotteen Sakke sanoo:

    muuten täytyy olla kaikinpuolin tyytyväinen Hongan voittoon ja etenkin toisen puoliajan esitykseen, mutta..Ei olisi Hongasta uskonut, että tuodaan tusinabrasseja suoraan Klubimatsiin pelaamaan ja viemään se arvokas pariminuuttinen joltain ”omalta pojalta” 😦

  3. Tomi Lounio sanoo:

    Tervehdys herrasmiehelle nimimerkin ”en ole pohjalainen” takaa!
    Ulkopuolisten (lue: ulkomaalaisten) mielipiteillä on toki aina väliä, sillä hehän tietävät aina paremmin kuin me. Heillä on isommat stadionit, hienommat banderollit, vähemmän muoviset kentät, kallispalkkaisemmat pelaajat ja tyylikkäämmät managerit. Tokihan meidän pitää nöyristellä, sillä mehän olemme vain suomalaisia!

    On a more serious note (ulkomaan kieliä puhuakseni ja viisaammaalta vaikuttaakseni), olennaisempaa kuin sen toteaminen, ettei Suomen katsomoissa ole fiilistä eikä peruskatsoja edes tiedä kummalle kannattaisi hurrata, olisi löytää syvällinen vastaus siihen, mistä tämä johtuu. Ehkä joku sen jo on selvittänytkin, mutta minä en, joten huudelkaa mulle!

    Kaulaotteen Sakelle:
    Dos Santos oli todellakin nähdyn perusteella yksi Suomifutiksen kuumottavimmista turisteista. Mies otettiin loppuun kentälle pitämään palloa ylhäällä ja pelaamaan aikaa, mutta parin hölmön säntäilyn lisäksi nähtiin vain liigakauden suvereenein pallonmenetys, kun Medo otti pojalta boltsin pois kuin namun naapurinpojalta.
    On äärimmäisen vaikea käsittää, miksi ehkä Suomen parasta juniorityötä tekevä seura vie Tim Väyrysen kaltaiselta superlupaukselta pelipaikan (anteeksi: penkkipaikan) tällaisia kavereita hankkimalla.
    Taitaa olla, että sattui olemaan sama nimi kuin jollain oikeasti hyvällä pelaajalla.
    (vrt. http://en.wikipedia.org/wiki/Giovani_dos_Santos)

    KIITOKSET KOMMENTEISTA!

  4. en ole pohjalainen sanoo:

    ”Suomen katsomoissa ei ole fiilistä eikä peruskatsoja edes tiedä kummalle kannattaisi hurrata”

    Tartun kaikesta huolimatta tähän, koska minusta tämä on taas sitä suomalaista itseruoskintaa, joka ei ole edes totta kuin vain osittain… Lauantain ottelussahan oli tunnelmaa varsin mukavasti, melko tavallinen liigapeli. Eikä tarvitse olettaa, että 8 000 katsojaa liigan huippuottelussa olisi jotenkin ”aikamoinen sääli”. Se oli sentään ilmaislipuista huolimatta kauden suurin yleisömäärä. Mielestäni suomalaista jalkapalloyleisöä vaivaavat väärät odotusarvot. Odotetaan että peleissä pitäisi olla keskimäärin vähintään 5 000 katsojaa, tunnelma loistava ja suomalaiset seurat olisivat yhtä hyviä kuin ruotsalaiset – ja sitten kun mikään näistä ei läheskään toteudu, petytään raskaasti ja aletaan haukkua yleisesti suomifutista. Osittain kyse on aidosti oman kulttuurin heikkoudesta, mutta hyvin pitkälti kyse on myös epärealistisista odotuksista.

    Me olemme pieni maa, meillä on noin 30. eniten asukkaita Euroopan futismaista ja meidän liigamme on jalkapalloilullisesti juuri sillä tasolla (rankingissa tällä hetkellä 30.) millä sen väestömäärän perusteella kuuluukin olla. Aina kaikki voisi olla paremmin, mutta asiat voisivat olla huonomminkin. Ja Suomessa on jalkapalloilussa todella hienot ja pitkät perinteet ja myös hieno nykyisyys, jos vain ihmiset osaisivat vielä enemmän arvostaa sitä. Meillä on loistava alasarjakulttuuri, esim. Helsingissä se on valtavan rikas ja täynnä hienoja, perinteikkäitä ja selkeän identiteetin omaavia seuroja jokaisella sarjatasolla. Näin ei todellakaan ole jokaisessa eurooppalaisessa pääkaupungissa, itse asiassa aika harvassa. Paikalla oleva yleisökin on keskimäärin asiantuntevaa, koska toivottomimmat tapaukset joka tapauksessa katsovat Valioliigaa tv:stä, koska eivät tiedä paremmasta.

    Tiedän että olet tuossa ironinen, mutta totuus on se, että ulkomailla ei tosiaankaan ole kaikki aina hienompaa. Mennään vaikka Viroon, jossa pääsarjan katsojamäärät häviävät Suomen Kakkoselle. Kävin kerran myös Ukrainassa Kiovan Dynamon pelissä. Ukrainaa pidetään jalkapallomaana. Tavallinen sarjapeli ja tuskin edes 5 000 katsojaa, joista 90% samanlaisia hiljaisia tuulipukuja kuin Suomessakin. Kiovan kokoisessa suurkaupungissa. Ehkä Ukrainassa ei vain ole jalkapallokulttuuria?

  5. Tomi Lounio sanoo:

    Hei taas herrasmiehelle!

    Erinomaisia pointteja, joista olen peruspäivänäni jotakuinkin samaa mieltä. Sääli vain lukijoille – ja tutuille muutenkin – että olen mielipiteiltäni todellinen tuuliviiri, varsinainen flipflop-mies (vrt. http://en.wikipedia.org/wiki/Flip-flop_(politics). Niin taaskin, eilen turhautti, tänään ei niinkään.

    En yleensä tosiaan kuulu surkuttelijoiden, vaan pikemminkin futisrealistien leiriin. Todisteeksi riittäköön, että pidän Mursu Muurisen päävalmentajakausia onnistuneina niin maajoukkueessa kuin Klubissakin. Perin harva Futisforumin kestokuluttaja taitaa jakaa näkemykseni.

    Suomessa ei kerta kaikkiaan riitä massa, olosuhteet eikä rahallinen muskeli oikeasti kovatasoisen futisliigan rakentamiseen. Enkä nyt puhu mistään La Liga -tasosta, vaan vaikka jostain edes jossain suhteessa muita Pohjoismaita vastaavasta. Paremman puuttessa Veikkausliiga on kyllä ilman muuta mainettaan vankempaa viihdettä, eikä sitä olekaan mitään järkeä ihan vain ajankulukseen dissailla. Se on ihan sama kuin potkisi Makkaratalon kulmaa ja manailisi, että ei kelpaa ko ei oo meillä Gizan pyramideja tai Kiinan muuria.
    Jäätävän huono vertaus, mutta ymmärtänet sen taustalla lymyävän hajatelman.

    Enemmän kuin katsojien vähäisyys tai melutason riittämättömyys meikäläistä korpeaa tuo härmäläisten perisynti, eli intohimon puute. Suomalaisesta liigamatsista saa suurennuslasilla hakea suurta sankaritarinaa, ääretöntä voitontahtoa ja absoluuttista psykofyysillistä peliin heittäytymistä. Eikä silti löydä. Valloittavat ja vangitsevat persoonat ovat harvassa, eikä katsoja tiedä, johtuuko se siitä, ettei tunteita uskalleta ilmaista vai siitä, ettei kerta kaikkiaan kiinnosta tarpeeksi. Lontoon rujompien esikaupunkien paikallisissa 5 vastaan 5 -sunnuntaiturnauksissa oikeasti taistellaan voitosta kovempaa kuin Suomen liigassa.

    Sama intohimottomuus koskee suomalaista futisniiloa, joka värjöttelee kalseassa katsomossa puoliaika-kahvin voimalla, eikä missään nimessä nouse penkistä ja kannusta omiaan. Kuten sanoit, tämä ei ole missään kytköksissä asiantuntemattomuuteen, sillä empiiristen jalisnuuhkimisteni perusteella pidän kotimaisten futisihmisten tietopohjaa kansainvälisen vertailun kestävänä.
    Brittifani tuntee oman seuransa historian, pelurit ja managerit tarkinta detaljia myöten, muttei tiedä mitään naapuriseuran rivimiehistä, ja muiden maiden liigoista tunnetaan lähinnä tärkeimpien joukkueiden nimet.
    Brittifani on syntynyt oman seuransa jäseneksi ja rakastaa sitä myötä- ja vastoinkäymisissä, eikä vieraisiin sovi vilkuilla.

    Itä-Euroopan esimerkkiesi innoittamana olisi muuten hienoa selvittää, missä maassa on kaikkein köyhin futiskulttuuri. Suomalaista en sanoisi köyhäksi, vaan pikemminkin pienimuotoiseksi, ehkä jopa jossain määrin undergroundiksi. Kyllä JJK:n sinnikkäimmeillä faneilla on varmasti jonkinlaista pähkähullua punk-henkeä harrastuksessaan mukana. FC Lahden pönttökatsomo ainakin on ihan tietoisen anarkistinen. Ei kukaan voi olla oikeasti niin urpo. Mutta se sallittakoon heille! Futiskatsomo on vähintään yhtä hieno paikka kyteviä tuntojensa ilmaisuun kuin hikinen rock-keikka tai spray-maalin käryinen rautatietunneli. Parin tunnin höökäämisen jälkeen jaksaa taas seuraavana päivänä kuunnella nihkeää pomoa.

    Omakohtaisesti kokemistani nostaisin köyhimpien futiskulttuurien kärkipäähän Kaakkois-Aasian ja toisaalta Ameriikan Yhdysvallat. Etenkin jos puhutaan nimenomaan katsomokulttuurista. Tämä vertailu perustuu kuitenkin turhan kevyeen otokseen, jotta voisin alkaa tästä sen enempää avautumaan.

    Ihan lyhyesti vielä loppuun sanoisin sen, että suomalaisesta futiskulttuurittomuudesta kitisemistä tärkeämpää olisi tehdä asialle jotain. Lukion historian tunnilta muistelen, että kulttuuri-sana juontaa etymologisen juurensa viljelyyn. Ja viljelyähän ei ole se, että vain odotetaan sadon ilmestyvän jostain itsekseen. Sen tähden ehdotankin, että siirtyisimme metsästäjä-keräilijä -vaiheesta entistä aktiivisempaan ja intohimoisempaan viljely-vaiheeseen.
    Mielestäni futiskulttuuria voidaan viljellä vain pelaamalla, nauttimalla, fiilistelemällä ja keskustelemalla jalkapallosta ja kaikesta sitä läheisesti ympäröivästä.

    Pallonkaikkeus-blogi on sen synnyttäneen kirjoittajaporukan kollektiivinen yritys kantaa oma korsi kekoon tässä futiskulttuurin viljelyssä.
    Pallonkaikkeus on ennen kaikkea immateriaalinen ajatustyön aktivoituma, jonka kautta pyrimme ymmärtämään jalkapalloa, jalkapalloilijaa ja niiden merkityksiä post-modernissa yhteiskunnassa.

    Joku kyyninen foorumisti voisi tähän tokaista: ”V***u mitä p****a!”

    Siihen vastaan forssalaista taksikuski-Henttistä lainaamalla: ”Älä sano!”

    KIITOS TAAS KOMMENTEISTA!

  6. en ole pohjalainen sanoo:

    Mukavaa, että sain noinkin laajan ja hyvän vastauksen. Varsinkin loppu oli mukavaa luettavaa.

    Olen samaa mieltä tuosta intohimoasiasta, ainakin osittain. Välillä tuntuu, että liigassa pelaajat tuulettavat maalejaan aika vaisusti. Ja katsojat ovat oikeasti jäyhiä. Varsinkin suuremmilla yleisömäärillä tämä korostuu, kun suurempi prosentti yleisöstä on puolueettomia. Aika monesti ottelussa on sitä parempi tunnelma, mitä vähemmän katsojia.

    Mutta jäyhyyttäkin voi ajatella positiivisena. Katsomojen suhteellinen hiljaisuus on meidän omalaatuista kulttuuriamme. Esimerkiksi yksittäiset katsomohuudot, jotka ovat tärkeä osa suomalaista jalkapallotapahtumaa, pääsevät näin loistavasti esiin. Ja makkaraa on rauhallisempi mussuttaa, sinapit eivät läiky naamalle kun vieruskaveri ei jatkuvasti huido erilaisia käsimerkkejä tuomaria ja oman joukkueen surkeaa kärkipelaajaa kohti. Intohimoakin voi olla liikaa, eikä kaikenlainen kulttuuri ole hyvää. ”Lutuurin” ei pidä olla itsetarkoitus. Jalkapallo on toki tärkein asia maailmassa, mutta se ei tarkoita sitä että ihmisten pitäisi alkaa vaikkapa pelätä sitä että kantaa yllään vääriä värejä. Hyvä asia on se, ettei Suomessa ole huligaaniongelmaa niin kuin Ruotsissa tai Puolassa. Jalkapallo on lopuksi aika typerä ja naurettava juttu, kuten ihmisen elämä muutenkin. Jos nyt syvälliseksi heittäydytään, ihmisen sisäisen onnellisuuden kannalta jalkapalloilullinen intohimo on toissijaista. Jalkapallokannattaminen on loputonta kärsimystä, joka ei jalosta ihmistä mihinkään. Mutta ei jalkapallon silti tarvitse olla pelkkää viihdettä kuten jääkiekko…

    Forumistien kommenteista nyt ei niin paljon kannata välittää. Sielläkin vain valitetaan kaikesta, kaikki on muka aina niin huonosti. Tuntuu, että mikään ei kelpaa. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja Muurista on aina helppo haukkua. Ei osata iloita hyvistäkään asioista, kuten esim. siitä että kaikki liigapelit näkyvät tv:stä tänä vuonna. Epärealististen odotusten lisäksi ylikriittisyys häiritsee ainakin minua. Ei siinä mitään, jos ollaan kriittisiä. Pitääkin olla. Mutta jossain on vika, kun Veikkaajaakin lukiessa tulee epätodellinen olo, kun asiantuntemattomat toimittajat halutessaan olla kriittisiä kritisoivat sitten aivan väärin perustein ja joskus he kritisoivat asioita, jotka ovat oikeastaan täysin kohdallaan (ja jos juttu kertoisi ulkomaista, sitä he ehkä kutsuisivatkin ”hienoksi kulttuuriksi”; esim. tv:n ehdoilla tehty repaleinen otteluohjelma). Tässä tullaan myös toimittajien jalkapallotietämyksen vähäisyyteen. Mutta en halua liikaa ajatella sitä, koska siitä tulee vain surulliseksi. Toimittajat vain ovat sellaisia. Tosin Pallonkaikkeudessa on kyllä ollut hyviä juttuja. 🙂

    Ehkä suomifutiksen ongelman voi kiteyttää niin, että suomifutis on punk, mutta punk on jo kauan ollut kuollut. Mutta muunlaisiakin kuin punk-kasveja on viljelty ja viljellään myös paraikaa. Meillä on käsissämme kehittyvien jalkapallokulttuurien Suomi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: