Luis Suarez, supererogaatio ja jalkapallo-olennon telos


VESA SALMINEN

Yksi MM-kisahistorian dramaattisemmista hetkistä nähtiin myöhään perjantai-iltana. Viimeisellä mukana olevalla Afrikan maalla, Ghanalla, oli tilaisuus päästä ensimmäisenä afrikkalaisena maana välieriin ja tehdä siten jalkapallohistoriaa, vieläpä ”Afrikan kotikisoissa”. Koko Afrikka oli Ghanan tukena. Jatkoajan lisäajalla miljoonien ihmisten haaveet murenivat, kun Luis Suarez torjui kahdesti ghanalaishyökkääjään yrityksen maaliviivalta, jälkimmäisen kädellään. Asamoah Gyan veti rankkarin ylärimaan ja Uruguay vei voiton rankkarikisassa jättäen Afrikan itkemään. Kysymys kuuluu: Tekikö Luis Suarez moraalisesti oikein? Tuliko hänestä sankari vai roisto?

Yrittäkäämme  arvioida tilannetta aloittamalla moraalin erilaisista määritelmistä. Deskriptiivinen käsitys moraalista viittaa moraaliin yhteisön yhteisinä arvoina. Toisin kuin normatiivinen tulkinta, se ei ota kantaa siihen, mikä on objektiivisesti oikein ja väärin, vaan siihen mitä yhteisössä pidetään oikeana ja vääränä. Normatiivinen tulkinta nousee usein esille ihmisten yksittäisissä teoissa, kun taas deskriptiivistä tulkintaa käytetään yleensä laajemissa, koko yhteisöä koskevissa, moraalikysymyksissä.

Tarkastellaanpa Suarezin tekoa ensin normatiiviselta kannalta. Tekikö Luis Suarez siinä tilanteessa moraalisesti oikean valinnan? Mielestäni olennaista tässä on kysymyksen viimeinen sana, ”valinta”. Parempi kysymys olisikin, tekikö Suarez tilanteessa valintaa ylipäätään? Uruguayn valmentaja Oscar Tabarez puolusteli Suarezia sillä, että teko oli ”vaistomainen”. Suarez itse puolestaan on todennut, että hän torjui pallon kädellään, koska tiesi, että ei voinut torjua sitä päällään.

Lausunnot ovat ristiriitaisia. Jos uskomme Suarezia, näyttää siltä, että hän todella teki tietoisen valinnan. Itse en kuitenkaan usko, vaan luulen, että hän haluaa korostaa omaa kylmän viileää harkintaansa sen sijaan, että näyttäytyisi hölmöltä. Muistan itsekin saaneeni kerran punaisen kortin kun vaistomaisesti laitoin kädet eteen maaliviivalla. Tuntui vähän kömpelöltä ja olisi ollut hienompaa väittää, että ”uhrauduin tahallaan joukkueen puolesta”. ”Suarezgaten” tilanne tuli yksinkertaisesti niin nopeasti, että olen Tabarezin linjoilla ja luulen, että teko oli ”instictive”. Ainakaan Suarezilla ei ollut aikaa jäädä miettimään tekojensa seurauksia, mikä on olennaista moraalikysymyksiä pohdittaessa.

Mutta ajatellaanpa sellaista hypoteettista tilannetta, että Suarezilla olisi nyt mahdollisuus lahjoittaa välieräpaikka Ghanalle. Olisiko hänellä moraalinen velvollisuus tehdä niin? Suarezin puolustus on tässäkin tilanteessa vahvalla pohjalla. Hän teki tilanteessa rikkeen ja sai siitä täysin sääntöjenmukaisen rangaistuksen. Ghana sai mahdollisuutensa ”moraalisesti ansaittuun voittoon”, mutta ei kelvannut. ”Kannattaisi opetella ampumaan rankkareita”, voisi kyynisimmät sanoa.

Tilanne olisi huomattavasti hankalampi, jos rankkaria ei olisi vihelletty, sillä siinä tapauksessa kaikki varmasti pitäisivät itsestään selvänä sitä, että pilkku olisi mennyt maaliin. Siinä mielessä vertaus Maradonan jumalaiseen käteen ei ole paikallaan. Maradonan tapauksessahan oikeudenmukaisuus jäi sääntöjen puitteissa selvästi toteutumatta. Maradonasta tuli nerokas sankari, tai huijaava lurjus, Suarezista vain onnekas sankari tai onnekas lurjus.

Pitäisikö sääntöjä sitten muuttaa siten, että vastaavissa tilanteissa tuomari voisi tuomita maalin, jos se olisi täysin selvästi syntynyt ilman rikettä? Ehkäpä.

Jalkapallon ”herrasmiessäännöt”

Deskriptiivisestä näkökulmasta tärkeämmäksi tekijäksi nousee se, mitä jalkapalloyhteisössä pidetään oikeana. Lain noudattaminen ja moraali eivät aina kulje käsi kädessä ja tässäkin tapauksessa on kyse paljon muustakin kuin sääntökirjan tuijottamisesta. On myös paljon sääntökirjan ulkopuolisia asioita, eräänlaisia ”herrasmiessääntöjä”, joita jalkapalloyhteisössä pidetään moraalisesti oikeina.

Esimerkiksi, jos vastustajan pelaaja makaa maassa, on hyvien periaatteiden mukaista potkaista pallo yli rajoista, vaikka säännöt eivät sitä määrääkkään. Kyse on ns. supererogaatiosta, ”jolla tarkoitetaan velvollisuudet ylittävää toimintaa, eli suotavia ja suositeltavia tekoja, mutta joihin kenelläkään ei voi olla erityistä moraalista vaatimusta”. Uusien ohjeiden mukaan pelaajilla ei nimenomaan ole velvollisuutta potkaista palloa yli rajoista. Kiitos siitä lisääntyneelle maassakieriskelylle.

Parempi esimerkki supererogatorisesta teosta tämä Paolo DiCanion teko muutaman vuoden takaa:

Oliko Suarezilla velvollisuus ottaa mallia DiCaniosta? Ei, mutta jos hän olisi niin tehnyt, niin jalkapallohistoria muistaisi hänet varmasti reilun pelin lähettiläänä. Tai muistaisi, jos tilanne olisi ollut erilainen. Jos Suarez olisi vain jäänyt paikalleen seisomaan, ei tapauksesta edes puhuttaisi – tuskin edes ihmeteltäisiin Suarezin hidasta reagointia tilanteen nopeuden vuoksi.

Jalkapallo-olennon tarkoitus

Lopuksi pohtikaamme koko ”case Suarezia” laajemmin, deskriptiivisestä näkökulmasta. Pääsemme jalkapallon perimmäisen tarkoituksen äärelle, jota pohti aikanaan jo Aristoteles – kuningaslajista täysin tietämättään.

Aristoteleen ajattelussa olennainen termi on  telos. Kreikkalainen termi on hankala suomentaa, mutta se tarkoittaa suurin piirtein ”lopputulosta” tai ”päämäärää”. Aristoteleen mukaan kaikkien olentojen tulisi pyrkiä löytämään ja toteuttamaan oma telos. Tuon päämäärän onnistumisen kautta voidaan arvioida olennon ”hyvyyttä”.

Mutta mikä on jalkapallo-olennon lopullinen päämäärä? Onko se utilitaristinen päämäärä eli tuottaa ”mahdollisimman paljon mielihyvää mahdollisimman monelle”? Olisiko Ghanan pitänyt voittaa, koska ainakin koko Afrikka oli sen puolella?

Toisaalta uruguaytakin kannatti varmaan aika moni ja lisäksi kaikki neutraalit saivat mahtavaa draamaa ja hienon tarinan, jota voi kertoa vielä pitkään. Eli siinä mielessä oli hyvä että kävi näin, sillä olisihan se ollut paljon tylsempi tarina, jos Gyanin veto olisi ollut muutaman sentin matalampi.

Ghanan joukkue ja etenkin Gyan joutui uhrautumaan koko maailman jalkapalloyleisön viihdyttämisen vuoksi – täyttääkseen kuningaslajin ja sen seuraajien päämäärän: tuottaakseen mahdollisimman paljon mielihyvää mahdollisimman monelle.

…vai ovatko Gyanin unettomat yöt sittenkin liian kova hinta kaikesta siitä? Pilaako Gyanin kärsimys nautinnon vai tuottaako se vain lisää mielihyvää? Rankkarikisaa katsellessani sympatiani olivat kyllä Gyanin ja Ghanan puolella. Näin jälkeenpäin valitsen kuitenkin sen dramaattisemman version tarinasta, jossa pallo kimpoaa ylärimasta kohti Etelä-Afrikan pimeää taivasta jalkapalloyleisön, varsinkin Niki Juuselan, haukkoessa  henkeään: ”Tämä ei ole todellista. Tämä on jalkapalloa!”

Advertisements

6 Responses to Luis Suarez, supererogaatio ja jalkapallo-olennon telos

  1. provonick sanoo:

    lukematta paskaa

  2. lassi sanoo:

    luettuna erinomainen.

  3. Luis Suarezin ”telos” jalkapallon MM-kisoissa on voittaa. Ei mikään muu. Uskon että mies maaliviivalle hakeutuessaan teki valinnan näiden kahden vaihtoehdon välillä: 1. Pallo menee maaliin ja Uruguayn kisat päättyvät 99% mahdollisuudella siihen. 2. Hän pitää pallon hinnalla millä hyvänsä ulkona maalista, ja antaa joukkueelleen vielä pienen mahdollisuuden. Jokainen jalkapalloilija MM-kisojen puolivälierissä valitsisi vaihtoehdon 2.

  4. Janne sanoo:

    Hieno kirjoitus, jossa viimeinen kappale on hyvä lopputulema. Kun on katsonut kisoja Italian tv:n lähetyksistä on hieno lukea Niki Juuselan löytäneen noin hyvän rivin tärkeällä hetkellä.
    Ottelun loppu on uskomaton episodi. Tilanne joka näin välierän jälkeen kenties ratkaisi molempien joukkueiden kohtalon, sillä ilman Suarezia, Uruaguain hyökkäys ei ollut läheskään yhtä terävä kuin aiemmissa peleissä.
    Voitto on tärkeintä jalkapallossa vain tosikoille. Lajia rakastavat eivät pohdi lajia oskevia ulkopuolisen yhteisön moraalikäsityksistä käsin. Vain Suomessa jaksetaan esimerkiksi loputtomasti ärsyyntyä filmaamisesta. Muilla maailman kielillä sana pelata kuvaa yhtä hyvin Forlanin taianomaiseen ensimmäiseen kosketukseen kuin Ronaldon tadokkaaseen heittäytymiseen toivottomassa tilanteessa.

  5. vilkku sanoo:

    ”Parempi esimerkki supererogatorisesta teosta tämä Paolo DiCanion teko muutaman vuoden takaa”

    Tilanteesta on jo lähemmäs kymmenen vuotta aikaa eikä milään tavalla ole verrattavissa tähän tuoreeseen Suarezin tapaukseen.

    Ymmärrän, että Henry ja Maradonan käsimaaleista puhutaan paheksuvasti, mutta tilannehan on jo luonteeltaan täysin erilainen. Siinä missä Maradona ja Henry pelasivat pallon tietoisesti kädellä maaliin, Suarez refleksinomaisesti torjuu pallon kädellään, eikä näin ollen edes varsinaisesti yritä huijata.

    Paljon likaisempaa on tämänkaltainen toiminta: http://www.youtube.com/watch?v=1GKXAKQY-0Y

    Iljettävää, eikö?

  6. tero sanoo:

    Aina täällä jaksetaan marista filmaamisesta, mutta pelaajille pitäisi antaa myös vähän ymmärrystä. Jos huomaat viime hetkellä, että vastustaja liukuu sinuapäin jalkapohjat edellä, hyppäätkö vai jäätkö odottamaan taklausta riskinä, että hetken päästä sääri- ja pohjeluusi ovat poikki? Onneksi useimmat tuomarit ymmärtävät tilanteen ja antavat liukujalle kortin, vaikkei hän osuisikaan vastustajaan. Samaa ymmärrystä kaivattaisi kotikatsomoissakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: