Aivan uudet MM-kisat


TOMI LOUNIO

Telkkarikatsojan näkökulmasta MM-kisat alkavat olla jo loppusuoralla. Kuten Otto Tähkäpää omassa tekstissään tuli todenneeksi, on kymmenien (vai onko se jo satojen?!) tuntien futismaratoniin mahtunut myös varsin puuduttavaa kamaa. Pelillisiä herkkupaloja ovat tarjonneet lähinnä yhä jatkossa olevat joukkueet, kun taas kentän ulkopuolista tragikomiikkaa on saanut seurata Ranskan, Englannin ja Pohjois-Korean joukkueiden vaiheita netistä lueskellen.

Pelaajien näkökulmasta nyt alkavat kuitenkin kokonaan uudet kisat. Lähes kaikille niille joukkueille, joiden raavaat gladiaattorit seuraavat puolivälierä-matseja kotisohvalta, ovat nämä kisat olleet pettymys. Esimerkiksi USA:n  suurin ja ainut tähti  Landon Donovan itki Ghanalle hävityn matsin jälkeen lehdistötilaisuudessa, vaikka ainakaan minä en uskonut jenkkipoikien mahdollisuuksiin pätkääkään.

Toisaalta ne joukkueet, jotka ovat jatkossa, ovat voineet ainakin jossain määrin huoahtaa helpotuksesta. Ne ovat maailman kahdeksan parhaan futismaan joukossa, eikä siihen joukkoon pääsy taida olla historian valossa itsestäänselvyys kuin korkeintaan Brasilialle ja Saksalle. Puolivälieräjoukkueiden pelaajat ovat väistäneet pahimmat karikot ja heidän valmentajansa ovat selvinneet kunnialla. He tietävät, että sellaiset pelaajat kuin Franck Ribery, Fabio Cannavaro tai Wayne Rooney haluaisivat olla heidän pelikengissään.

Tästä alkaa siis näiden ”selviytyjäjoukkueiden” uudet MM-kisat. Onkin mielenkiintoista nähdä, millä tavoin eri pelaajat reagoivat paineenvaihteluun. Onko tänään yllättäjien kohdatessa Ghana vai Uruguay voitonnälkäisempi? Äityvätkö jotkut jopa aiempaa vapautuneempiin suorituksiin, kun he tietävät jo ylittäneensä itsensä? Vai alkaako jollain puntti tutista tässä vaiheessa, kun maalipaikan tullessa tietää oikeasti koko maailman tuijottavan?  

Huominen Saksa-Argentiina  -ottelu on tässä suhteessa erityisen kiinnostava. Sakemannien uusi sukupolvi Özilin ja Mullerin johdolla on ensimmäistä kertaa todella isojen asioiden äärellä. Joukkueesta toki löytyy jälleen menestymään tottuneita, perinteisiä saksalaisjyriä tyyliin Metzelder ja Lahm. FourFourTwo lehti kirjoitti mainiossa Saksa-reportaasissaan sikäläisestä mentaliteetista kertaamalla, kuinka Saksa on onnistunut tosipeleissä lähes aina, mutta erityisesti silloin, kun joukkuetta ei ole etukäteen pidetty juuri minään. Erityisen kuvaava oli Oliver Kahnin kommentti: ”Ystävyysotteluilla ei ole mitään merkitystä.”

Historian valossa on siis helppo veikata Saksaa huomisen matsin voittajaksi, varsinkin kun argentiinalaismiehistössä ei Messiä lukuun ottamatta ole juurikaan suuria voittajia. Pallonkaikkeuden epävirallisena linjana on ollut, että kaikkea muuta saa tehdä, muttei moittia Maradonaa. Miehen taktiikka onkin onneksi toiminut, ja ainakin joukkueen avoimista harjoituksista päätellen hän on luonut huikean joukkuehengen. Keskuspuolustuksessa Martin Demichelis on kuitenkin kävelevä katastrofi, joka voi yksin hävitä otteluita.

Ainoa valmentajista, joka voidaan leimata ainoaksi todelliseksi epäonnistujaksi puolivälierätappion perusteella, on Brasilian Dunga. Kuten aiemmassa tekstissäni kirjoitin, on hänen pelifilosofiana tiukka pelikuri, joka toisinaan tukahduttaa iloisen taituroinnin. Brasiliassa kansan syvät rivit ovat hyväksyneet tällaisen pelityylin vain silloin, kun joukkue on tuonut ”pojan” kotiin. Vuoden -94-mestarijoukkue ei ole vieläkään saanut anteeksi negatiivista pelitapaansa. Hollantilaisen jalkapallon ”besserwisser” Johan Cruyff päättikin haukkua Dungan joukkueen peliä inhottavan tylsäksi ja nosti Chilen näiden kisojen ”Brasiliaksi”. Allekirjoittaneelle on epäselvää, mitä mieltä Cruyff on ollut maanmiestensä otteista, mutta veikkaanpa, että sanomista riittää siitäkin. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että Brasilia menee jatkoon. Hollannilla ei kerta kaikkiaan ole riittävää rutiinia ja voittamisen paloa. Joukkue esittää kisoista toiseen upeita otteita lohkopeleissä ja jäätyy ratkaisupelien paineessa.

”It ain’t over until the fat lady sings!”, kuuluu joka sunnuntai brittiläisissä harrasteliigoissa kuultavien, kliseisten tsemppihuutojen valikoimaan. Lontoon yliopistoliigaa tahkotessani oman joukkueeni jättiläismäinen nigerialaishyökkääjä – Afrikan Jallu Rantanen – hoki tuota useammankin kerran joka pelissä, niin että se alkoi tuntua jo liian huonolta vitsiltä.

Mutta nimenomaan siitä on nyt kyse. Uudet kisat ovat alkaneet, eikä menneellä ole merkitystä. Voittoon nousevat ne, joiden kupoli kestää ja joiden rintakehän sisällä roihuaa isolla liekillä.

Oma veikkaukseni välieräpareiksi on siis seuraava:

Ti 6.7.                 Ghana – Brasilia

Ke 7.7.               Saksa – Espanja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: