Lohko B: Nigeria ruotsalaisin opein MM-kisoihin


Ville Kuusinen

Jalkapallon MM-kisojen lohko B:stä puhuttaessa puhe siirtyy automaattisesti Argentiinan joukkueeseen, Lionel Messiin tai itse Diego Maradonaan. Argentiina onkin lohkon selkeä ennakkosuosikki, mutta itse käsittelenkin tässä tekstissä Nigeriaa, joka on onneksi kisoissa mukana tällä kertaa edellisten kisojen karsintojen pettymyksen jälkeen. Nigerian eli Super-Kotkien seuraamisen tekee entistä mielenkiintoisemmaksi se, että joukkue lähtee Etelä-Afrikkaan Ruotsin entisen maajoukkuevalmentajan Lars Lagerbäckin komennossa.

Muistan itse elävästi vuoden 1998 MM-kisat Ranskassa, jossa Nigeria yllätti kaikki lohko D:ssä. Joukkue voitti lohkonsa ja hienointa tässä oli Espanjan tiputtaminen. Sunday Olisehin 3-2 maali saa minulle edelleen kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni.

Ranskan kisoissa ihastuin pysyvästi afrikkalaiseen jalkapalloon ja suurin kiitos tästä menee tietysti Nigerialle. Joukkue pelasi niin viihdyttävää jalkapalloa, että sen edessä oli pakko antautua ja hypätä bandwagoniin mukaan.Nigeria teki hienon jatkumon 1998 kisoissa vuoden 1996 olympiahopealleen. Iloisuus, taito, nopeus sekä loistavat fyysiset ominaisuudet, niistä tunsi ja tuntee edelleen nigerialaisen pelaajan. Harmittavasti joukkuepeli ei ollut vielä niin uomissaan, että mitalipeleihin olisi ollut asiaa. Vuonna 1998 minulla oli itkussa pidättelemistä, kun Tanska laittoi Kotkat laulukuoroon. Jos pelkkä Nigerian tippuminen ei tuntunut tarpeeksi pahalta tuskaa lisäsi se, että muut perheenjäsenemme olivat kaiken lisäksi juuttien puolella. Siinä sitä oli pienellä pojalla kestämistä.

Vuonna 2002 Aasian kisoissa uskoin vankasti Kotkien tekevän uudelleen saman tempun kuin Ranskassa, ja ehkä jopa parantamaan siitä. Mutta toisin kävi, sillä kisoissa joukkuepeli ei kulkenut ollenkaan. Nigeria joutui lisäksi kuolemanlohkoon Ruotsin, Englannin ja Argentiinan kanssa. Vihreänutut olivat lopulta lohkon viimeisiä 1 pisteellään. Edes Jay Jay Okochan loistavat otteet eivät auttaneet. Muut nuoret lupaukset eivät olleet vielä valmiita urotekoihin.

2006 sama trendi jatkui ja Nigerian maajoukkue ei saanut kaikkea potentiaaliaan vieläkään esiin ja tuloksena oli suurin mahdollinen katastrofi: Karsiutuminen Saksan kisoista kokonaisuudessaan.

Nigeria on asukasmäärältään valtava maa, joten laadukkaita pelaajia pitäisi löytyä. Maajoukkueen avainpelaajat pelaavat huippuliigoissa ympäri Eurooppaa. Kaikki edellytykset menestykseen maalla on, mutta potentiaali pitäisi saada jotenkin esiin. Ongelmana on ollut pitkäjänteisyyden puute, sillä valmentajia on vaihdettu vuoden 1994 MM-kisojen jälkeen useammin kuin sukkia. Valmentajia on ollut Usa:n kisojen jälkeen peräti 16. Afrikan mestaruuskisojen pettymyksen jälkeen joukkueen valmentajaksi nimetty Lars Lagerbäck yrittää tuoda rauhan joukkueen sisälle. Tämä koskee niin pelaajia, kuin itse valmentajaakin.

Onko Ruotsin valmentajanpallilla kovaa kritiikkä saaneella Lagerbäckillä kuitenkaan annettavaa Nigerialle? Itse uskon tähän vankasti. Lagerbäck on tehnyt taustatyön hyvin ja hän tuntee pelaajat hyvin. Joukkueen sisällä vallitsee molemminpuolinen luottamus pelaajien ja ruotsalaisen välillä, ainakin mediaan vuotaneiden kommenttien takia. Lagerbäck saa myös Nigerian peräsimessä oivan mahdollisuuden nostaa omaa mainettaan valmentajana, joten näyttöhaluja löytynee taatusti. Ainekset Larsilla on hyvään tulokseen, ja se on nyt ruotsalaisesta itsestään kiinni loppuuko kotkien lento ennenaikaisesti kisoissa, vai liitääkö joukkue vahvassa myötätuulessa jopa mitalipeleihin. Tärkeintä olisi saada joukkueen puolustuspeli kuntoon, sillä hyökkäyskalusto Nigerialla on todella laadukas.

Ottelu Pohjois-Koreaa vastaan näyttikin jo todella hyvältä. Joukkueen hyökkäys nitoutui heti yhteen ja tulosta tuli. Kaikki tärkeät kärkimiehet osuivat heti maalipuiden väliin, ja esimerkiksi Yakubun onnistuminen tuli hänen vaikean kautensa takia tärkeään paikkaan. Alla ottelun parhaat palat.

Itse en ole ainoa, joka luottaa, uskoo ja vaatii vihreäpaidoilta menestystä MM-kisoissa. Maan presidentti Goodluck Jonathan vaati taannoin maailmanmestaruutta Kotkilta. Mestaruus olisi 1. lokakuuta 50-vuotta täyttävälle Nigerialle oiva syntymäpäivälahja. Presidentillä saattaa myös olla toiveissa, että Kotkien menestys lievittäisi paineita, jotka kohdistuvat hänen poliittisiin toimiin. Jonathan sai vallan nyt jo kuolleelta presidentti Umaru Yar’Adualta, ja tämän jälkeen Jonathan on muun muassa erottanut kaikki ministerit ja näin vahvistanut omaa vallankahvaansa. Maan jalkapallojoukkueen menestyksellä saattaisi siis Etelä-Afrikassa olla syvempikin merkitys. Niin tai näin, Goodluckin nimi on ainakin Kotkille hyvä enne. Hyviä ja nautinnollisia jalkapallon MM-kisoja kaikille.

Mainokset

3 Responses to Lohko B: Nigeria ruotsalaisin opein MM-kisoihin

  1. Henri Aalto sanoo:

    Hyvä teksti! Ite odotan kans Nigerialta paljon, vähintään jatkoonpääsyä lohkosta. Potentiaalia pidemmällekin tosiaan riittää, mutta just se että miten sen sais tuotua esin onkin se suurin kysymys..

    • Ville Kuusinen sanoo:

      Joo itse odotan et tänään yllätettäisiin jopa Argentiina mut toivotaan ettei jää vaan unelmaksi.

  2. Buu sanoo:

    Nigerian futis on tylsää ja rumaa eurooppalaista taktiikkapeliä näissä kisoissa, en toivo menestystä, vuosien 1996,1998,2002 viihdyttävä futis on palanen historiaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: