Hetki jolloin futis muuttuu yksilöurheiluksi


Timo Priha

Supervaihtomiehemme Timo Priha pohtii analyysissaan rangaistuspotkujen mystiikkaa. Priha on stadilainen futismies henkeen ja vereen. PPJ Eiran kasvatti on pelannut vuodesta 2002 (nykyisin vantaalaistuneen) PK-35:n paidassa. Väliin mahtuu yksi syrjähyppyvuosi FC Hämeenlinnan paidassa kaudelta 2008. Priha on myös intohimoinen Chelsea -kannattaja.      

Kuningaslajin MM-kisat ovat nurkan takana ja kisakuume kasvaa joka rintamalla.  Etenkin arvokisoissa ja merkittävissä Cup-finaaleissa ratkaisua joudutaan hakemaan säännöllisesti varsinaisen peliajan jälkeen jatkoajalla – ja viime kädessä rangaistuspotkukilpailussa. Isoja pelejä tullaan tulevissakin MM-kisoissa pudotuspelivaiheessa jälleen kerran ratkomaan pilkuilla – halusivat pelaajat sitä tai eivät.

Huipputason jalkapallossa maalimäärät ovat pelin evoluution seurauksena pienentyneet huomattavasti edellisten sukupolvien legendojen ajoista. Maaliodotusarvon pienentyessä tasapelien todennäköisyys tunnetusti kasvaa ja varsinkin arvokisojen pudotuspeleissä maalivahtien ja todennäköisimpien rankkarien laukojien scouttaus on noussut entistä tärkeämpään rooliin.

Rangaistuspotkujen ympärille on aina liittynyt omanlaisensa mystifiointi. Kun laukojan näkökulmasta sinänsä teknisesti helpohkoon suoritukseen liitetään ympäristötekijät – tilanteen pysähtyneisyyden ja parhaimmillaan miljoonayleisön tuoma paine, voidaan monet futiksen normaaleista lainalaisuuksista heittää romukoppaan. Jäljelle jää vain pelaaja, pallo ja vastustajan maalivahti. Mitään yksilösuoritusta ei pääse tekemään jalkapallossa yhtä rauhassa kuin rangaistuspotkua. Toisaalta pelaaja ei ole koskaan niin yksin kentällä kuin rangaistuspotkun aikana – vähän kuin Nykäs-Mattimme sillä kuuluisalla hyppyrin kummulla.

Yleinen mielipide lienee se, että rankkareiden laukomisessa on kyse hyvistä hermoista ja jossain määrin potkuteknisten ominaisuuksien kehittyneisyydestä. Toisaalta etäisyys maaliin on niin lyhyt, että potkutekniikalle tuskin kannattaa antaa liikaa painoarvoa, toisin kuin esimerkiksi kolmestakympistä ammutuissa vapaapotkuissa. Viimevuotisten suoritusten perusteella esimerkiksi David Beckhamin potkutekniikka soveltuu paremmin pidemmältä matkalta lauottuihin vapareihin, kuin ties mihin ilmansuuntiin suuntautuneisiin rankkareihin.

Jos rangaistuspotkujen onnistumisiin tai epäonnistumisiin vaikuttavia tekijöitä voi yrittää järkeillä loogisesti, niin ketkä ovat ne pelaajat, joiden tulisi normaalin peliajan puitteissa sekä rankkarikisoissa ampua pilkkuja? Mikä on paras vetojärjestys vai onko sellaista? Miksi saksalaiset eivät ikinä epäonnistu rankkareissa?

Loogisesti ajateltuna hyökkääjän tulisi aina olla halukas laukomaan rankkari. Hyökkääjät elävät maaleista ja parempaa mahdollisuutta maalintekoon ei kovin usein tule. Lähes jokaisesta joukkueesta löytyy nykyisin joku keskikentän erikoistilannespesialisti ykkösvaihtoehdoksi laukojan paikalle, mutta tuntuu oudolta, jos normaalilla itseluottamuksella varustettu hyökkääjä ei löydy rankkarikilpailussa 5 ensimmäisen laukojan joukosta.

Rankkarikilpailuissa ensimmäinen vetovuoron saa usein sama pelaaja, joka on itse pelin ajaksi vastuutettu ampumaan mahdolliset rankkarit. Tuntuu maalaisjärjellä ajateltuna loogiselta, painotetaanhan kenttäpelissäkin lähes aina hyvän ja tarkan alkuminuuttien pelaamisen merkitystä.

Joskus etukäteen varmin laukoja valitaan viimeiseen pariin. Ongelma tässä vaihtoehdossa on siinä, että kisa voi ratketa jo ennen viidensiä laukojia ja haettu hyöty menee tällöin hukkaan. Jos olisin valmentaja, laittaisin kaksi etukäteen varminta rankkarinvetäjää ensimmäiseksi ja neljänneksi. Ilman tukeutumista sen tarkempiin tilastoihin, neljänsien laukojien kohdalla kisa saa usein ratkaisevan käänteen suuntaan tai toiseen. Mahdollinen johtoasema ennen viimeisiä laukojia on henkisesti erittäin merkittävä.

Viimeksi mainittua taktiikkaa noudatti mm. Brasilia vuoden 1994 MM-finaalissa, jolloin joukkueen kapteeni ja henkinen selkäranka Dunga antoi 4. laukojan tasoittavalla vuorollaan joukkueelleen ratkaisevalta tuntuneen edun ennen Italian viimeistä laukojaa – maataan kisoissa lähes yksin kannatellutta Roberto Baggiota, jonka epäonnistuminen jäi ehkä koko kisojen ikimuistoisimmaksi yksittäiseksi hetkeksi.

Olisi mielenkiintoista tietää, etenkin arvokisoissa, kuinka tarkkaan valmentajat pähkäilevät sopivaa vetojärjestystä muiden, sinänsä varmasti tärkeämpien pelillisten asioiden lisäksi. Jatkolaukojien eri vaihtoehdoista nyt puhumattakaan. Entä millainen rooli pelaajilla on päätöksenteossa? Aina yhtä huippuunsa organisoitu Saksa ei jättänyt 2006 MM-puolivälierässä edes tässä asiassa mitään sattuman varaan. TV-kameroiden ikuistamat Jens Lehmannin legendaariset paperilappuset jäivät taatusti kisoja seuranneiden miljoonien penkkiurheilijoiden mieliin. Ei liene sattumaa, että Lehmann aavisti oikein jokaisen argentiinalaisen laukauksen suunnan – näistä kaksi torjuntaa riitti Saksalle välieräpaikkaan, kun isäntämaa ei luonnollisesti sortunut epäonnistumisiin omilla vuoroillaan.

Jos rankkarikisassa edetään jatkokierroksille, kohoaa ainakin katsojien mielenkiinto kolmanteen potenssiin. Tällöin estradille saapuvat ne jäljelle jääneet ”vähemmän luotetut” pelaajat, jotka saavat vielä niskaansa entistä kovemmat paineet kerrasta poikki-menetelmän seurauksena. Jatkokierroksilla joukkue on kirjaimellisesti yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Kun 2008 Mestareiden liigan finaalissa kohtasivat Chelsea ja Manchester United, ratkaisua haettiin varsinaisen peliajan 1-1 tasapelin myötä lopulta rangaistuspotkukilpailusta. Dramaattisen finaalin loppuratkaisut muistetaan suurilta osin John Terryn kyyneleistä ja myöhemmistä henkisistä traumoista Luzhniki-stadionin nurmen petettyä alta ratkaisevassa viidennessä yrityksessä. Vähemmälle huomiolle jäi sen sijaan jatkokierrosten tapahtumat viitaten aiemmin käsiteltyyn aiheeseen hyökkääjien halukkuudesta laukoa rankkareita.

Sinisten Salomon Kaloun onnistuttua vasta 6. laukojana, sai loistavana maalintekijänä mutta mielialapelaajana tunnettu yhtä lailla 5 ensimmäisen laukojan ulkopuolelle jätetty Nicolas Anelka käskyn 7. laukojana pilkulle. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että vaihdosta vaisusti peliin tulleen Anelkan naamasta ja olemuksesta näki kilometrin päähän, että vaikeaksi menee. Van Der Sar torjui epävarman yrityksen ja johdatti Punaiset paholaiset 10 vuoden tauon jälkeen Mestareiden Liigan voittajaksi. Millainen olisikaan ollut vastuujako, jos puikoissa olisi ollut esimerkiksi aiemmin managerin paikalta potkut saanut Jose Mourinho? Spekulointi on tässäkin tapauksessa penkkifutiksen suola.

Alla erittäin subjektiivinen listaus rankkareiden TOP3 onnistumisista ja flopeista:

 Topit:

 Zinedine Zidane, Italia-Ranska, MM-finaali 2006:

Ehkä koko jalkapallohistorian jäätävin yksilösuoritus.

Antonin Panenka, Tshekkoslovakia-Länsi-Saksa, EM-finaali 1976, 5. kierros:

Vain EM-finaalin hieman pienempi statusarvo jättää tämän chipin kakkoseksi.

Andreas Brehme, Saksa-Argentiina, MM-finaali 1990:

Millintarkka alanurkkasijoitus MM-finaalin loppuhetkillä huonommalla(!?) jalallaan ohi sen hetkisen maailman parhaan rankkareiden torjujan, Sergio Goygochean.

Flopit:

 Thierry Henry ja Robert Pires, Arsenal-Man City, 2005:

Idea sinänsä hyvä, toteutus luokaton. Koska joku tekisi tämän kikan onnistuneesti vaikka jossain alasarjan ottelussa?

Clarence Seedorf, lukuisia esimerkkejä:

Miten näin huikean uran tehnyt pelaaja voi olla niin huono ampumaan pilkkuja?

Martin Palermo, Argentiina-Kolumbia, 1999:

1 ottelu, 3 yritystä, 3 epäonnistumista. Historiaa voi tehdä monella tavalla.

Loppuun vielä vinkki tuleville Ballackeille ja Ronaldoille. Yksin tai kavereiden kanssa pihalla ja puistoissa harjoitellessa pilkkujen ampuminen on tunnetusti mielekästä ajanvietettä, mutta niiden harjoittelu kannattaa säästää jälkiruoaksi. Rankkareissa, jos missä, toistojen hyötysuhde saavutetun suoritustason kanssa on minimaalinen. Ne tylsemmät reisikuoletukset ja ulkosyrjäkäännökset voivat loppuun asti hiottuna olla turnauspeleissä ja myöhemmin vähän isommissa peleissä ratkaisevia tekijöitä sille, että säästytään ampumasta rankkareita ja itkemästä julmaa maailmaa, kun pelillisesti selvästi huonompi vastustaja vei lopulta voiton. Niiden tuurirankkareiden takia.

Advertisements

4 Responses to Hetki jolloin futis muuttuu yksilöurheiluksi

  1. Careiro sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe jota on nykyään alettu tutkia enemmänkin. Näiden kisojen alla Loughboroughin jalkapallopsykologian tutkimusyksikön Matt Pain kertoi, että Saksan ja Englannin välinen ero rankkarikisoissa ei muodostu tuurista vaan siitä, että sakemmannit oikeasti treenaavat paljon rangaistuspotkuja ja jokaiselle haetaan se täydellisin vetotapa. Norjalainen urheilitutkija Geir Jordet, joka on esiintynyt suomalaisissa lehdissäkin, on taas todennut sen, että englantilaiset suorittavat potkunsa kaikista nopeimmin päästään pois painostavasta tilanteesta.

    Historian surkein MM-pilkkujen ampuja onkin juuri Englanti sillä 14 rankkarista vain seitsemän on mennyt sisään. Saksa taasen on voittanut kaikki neljä pilkkukisaansa ja vain yksi laukaus on epäonnistunut, sekin vuonna 82 Stielken toimesta.

  2. Mielenkiintoinen kirjoitus! Eikös tuohon Brehmen rankkariin liittynyt vielä sekin yksityiskohta, että Matthaus oli joukkueen vakituinen rankkareiden laukoja, mutta ei halunnut vetää tuota rankkaria koska oli joutunut puoliajalla vaihtamaan jalkaan uuden nappikset tms?

    Tässä vielä muutama epäonnitunut rankkari jotka ovat jääneet omaan mieleeni:

    Cassanon chippi: http://www.youtube.com/watch?v=HeDk-zvBF6o

    Hollannin 5 tuhrittua rankkaria Italiaa vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=zTtOM9Chds4

    Djalminhan tyylinäyte futsalin puolelta: http://www.youtube.com/watch?v=UC6kq9m12Mw

  3. Vesa Salminen sanoo:

    Hyvä kirjoitus tosiaan! Mulle on jäänyt myös mieleen tuo Oton linkittämä Hollannin rankkarifiasko Italiaa vastaan. Erityisesti Jaap Stamin tykitys yli maalin.

    Tuntee itsensä vanhaksi kun nuo vuoden 2000 kisat herättä nostalgisia tunteita. Eihän siitä oo kun 10 vuotta!

  4. Panu Autio sanoo:

    Tää on aika erikoinen ja vähän myös ajankohtainenkin Alonson tuplapilkun jälkeen. http://www.youtube.com/watch?v=4F8e6mq3yqs

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: