Go Buffalos go


Ville Kuusinen

Kaikki tuntevat Keski-Euroopassa vallitsevan jalkapallokulttuurin. Katsomoissa on aina uskomaton tunnelma ja ne pullottavat täysinä. En silti olisi uskonut, että sama tunnelma on rantautunut Belgiaankin. Kyseessä oli Belgian cupin loppuottelu, jossa pelasivat vastakkain Cercle Brugge K.S.V. ja K.A.A Gent eli paikallisille faneille De Buffalo`s.  Minulla oli onneksi ilo olla paikalla tuossa ottelussa.

Kyseessä oli viikon paras pelipäivä, eli lauantai. Ottelu pelattiin Brysselissä suuren merkityksensä vuoksi, joten lähdimme kaverini kanssa Gentistä jo iltapäivällä junalla kohti Belgian pääkaupunkia. Itse ottelu alkoi vasta illalla, mutta Gentin fanit olivat kasanneet Brysseliin Buffalo-kylän, jossa pidettiin valtavat juhlat jo ennen ottelua. Jo junamatkalla huomasin ottelun arvon, sillä olimme lyöttäytyneet Buffalo-fanien matkaan, jolloin Brysselin juna-asemalla pääsimme poliisin saattueeseen turvallisuussyiden takia.

Brysselissä meteli stadionilta kuului korttelien päähän, joten sitä ei ollut vaikea löytää. Musiikki ja kannatuslaulut raikasivat ja ihmisiä oli valtavasti. Itse Stadionin parkkipaikalle kasattu kylä oli täynnä fanikauppoja, ruokakojuja ja tietenkin oluttelttoja. Enpä olisi halunnut olla seuraavana päivänä siivoamassa oluttuoppeja, sillä niitä oli maassa enemmän kuin olen koskaan nähnyt.

Juttelimme muutaman Gentin fanin kanssa ja he sanoivat ottelun olevan todella tärkeä heille, koska joukkue ei ollut pitkään aikaan voittanut mitään. Tämä finaali korvaisi kaikki viime vuosien pettymykset. Eräs fani kertoi meille illan voitonjuhlista hauskasti: ”Jos häviämme bileet ovat hyvät, jos taas voitamme siitä tulee uskomatonta”.

Gentin fanit oli Stadionilla asetettu toiseen päähän ja Bruggen toiseen päähän ja fanit lauloivatkin kilpaa jatkuvasti. Onneksemme olimme Gentin puolella ja meillä oli selkeä ylivoima kannattajien määrässä. Meidän paikkamme stadionilla olivat Suomesta tutuksi tulleeksi tuulipuku-katsomossa. Belgiassa pääkatsomossa ei näkynyt kylläkään yhtään tuulipukua, vaan Gentin värit olivat päivän sana. Tein myös velvollisuuteni ja ostin Gentin kaulahuivin ennen ottelua. Myöskään kylmä katsomossa ei tullut kun yhtyi lauluihin ja katsomoa kiertäneisiin aaltoihin.

Rupesin hieman ennen ottelun alkua miettimään Suomen cupin arvostusta, ja kun vertaa esimerkiksi torstaina pelattua HJK-Honka cupin ottelua, jossa oli vajaa 800 katsojaa ei voi kuin painaa päänsä pensaaseen. Belgiassa cupilla on pitkät perinteet ja se kyllä näkyi. Turha suomalaisten on piiloutua  pelin heikon tason taakse ja tämän takia jättäytyä pois katsomoista. Se ei pidä nimittäin paikkaansa, sillä Suomen jalkapallon taso on hyvä. Bruggen ja Gentin ottelu oli kyllä tasokkaampaa kuin suomifutis, mutta ei todellakaan paljon. Silti paikalla oli 45000 katsojaa. Pitäisikö Suomessa ottaa mallia ottelutapahtumien järjestämisestä Keski-Euroopasta, jotta yleisö löytäisi paikalle.

Itse ottelun päästessä käyntiin tunnelma stadionilla kohosi entistä huikeammaksi. Gent otti ottelun heti haltuunsa aivan odotetusti, ja avausmaali nähtiin ottelun hahmon Elimane Coulibalyn jalasta. Kaunis laukaus 16-rajan tienoilta alakulmaan ja kaulahuivini sai kyytiä ilmassa. 1-0 lukemissa mentiin myös tauolle.

Toisella jaksolla Gent jatkoi siitä mihin ensimmäisellä tauolla jäi. Etenkin keskikentän Christophe Lepointin peli teki minuun vaikutuksen. Toivottavasti mies pääsee näyttämään kykynsä suuremmissa ympyröissä. Mahdollisuuksia on aivan varmasti. Jatkuva Gentin hallinta ottelussa teki siitä jopa hieman tylsän, sillä jännitystä olisi ehkä kaivannut hieman enemmän. Loppulukemat 3-0 Gentille olisivat saattaneet olla jopa isommat, jos viimeistely olisi onnistunut joukkueelta paremmin. En silti halua valittaa, sillä kokemus oli mahtava jo pelkän tunnelman vuoksi.

Ottelun jälkeen ilta jatkui Gentissä mahtavissa voitonjuhlissa, jossa Gentin kaupungin keskusta täyttyi laulavista faneista. Kaupunki hiljeni vasta auringon noustessa. Korvissani kaikuu edelleen Gentin kaduilta koko yön kaikunut kannustushuuto Buffalos Buffalos K.A.A Gent. Oli ilo olla mukana näissä juhlissa.

Advertisements

3 Responses to Go Buffalos go

  1. Petri sanoo:

    Olisi ollut mielenkiintoista luettavaa jos olisi pureuduttu vaikkapa lähemmin ehkäpä Suomessa ei niin tunnettuun belgialaiseen jalkapallo- tai kannattajakulttuuriin. Nyt oli hieman sellainen yläasteen alkupuolen ainekirjoitus aiheesta ”Kun kävin jalkapallo-ottelussa”.

  2. Ville sanoo:

    Kiitos kommenteista. Otetaan huomioon seuraavassa tekstissä. Selvähän on että kaikkia ei voi koskaan teksteillään miellyttää.

  3. Seis sanoo:

    On ilahduttavaa nähdä, että kirjoitetaan välillä myös erilaisia tekstejä. Tämäkin olisi ollut heti huomattavasti huonompi kirjoitus, mikäli Ville olisi tässä kirjoittanut pelkän otteluselostuksen.

    Ja nimim. Petrille: eiköhän nuo youtube-pätkät ole juuri sitä varten, että tunnelma paremmin välittyisi?

    Ja itse kirjoittajalle: hyvä otsikko, värikäs teksti! Lisää tätä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: