Peli-identiteetti


Jussi Leppälahti

Tällä kertaa Pallonkaikkeuden supervaihtopelaajan nappulatossuihin astuu espoolaisen futiksen kasvatti Jussi ”Kynä” Leppälahti. Entinen honkalainen jakelee palloja nykyisin Kakkosen A-lohkon HIFK:n keskikentällä. Pelaamisen ohella mies on kunnostautunut Stadin tähtirintojen junioreiden valmentajana. Kirjoituksessaan ”Kynä” pohtii identiteetin käsitettä ja sen merkitystä jalkapalloilussa.

 

  Identtinen yhtälö on sellainen, joka toteutuu kaikilla yhtälön muuttujien arvoilla. Identiteetti tarkoittaa filosofiassa sitä, mikä tekee oliosta tai muusta määriteltävän ja tunnistettavan, antamalla sille jotakin ominaisuuksia tai piirteitä, jotka mahdollistavat sen erottamisen muista olioista. Identiteetti tekee asioista samoja asioita tai eri asioita. Psykologian tohtori Päivi Fadjukoffin mukaan psykologiassa identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään.

Edellä on wikipediasta poimittuja määritelmiä identiteetille. Ensimmäinen on matemaattinen määrittely identiteetille. Kaikilla muuttujan arvoilla yhtälö on siis sama. Jalkapalloon käännettynä on lopputuloksen kannalta aivan sama kuka pelaa Barcelonan keskikentällä, Pedro tai joku nuorisoakatemiasta nostettu nuorukainen. Heillä on sama identiteetti, he ovat pelanneet samaa yhtälöä 6-vuotiaasta lähtien. Tämä nuorukainen osaa rytmittää pelaamista samalla tavalla kuin Pedro, hän pelaa samaa jalkapalloa ollen saman organismin tuote. Peli on organisoitu ja sillä on selkeä identiteetti. Tulos tulee tämän jälkeen kuin itsestään.

Filosofinen määritelmä siis pitää identiteettiä olion piirteet määrittelevänä käsitteenä. Psykologiassa identiteetti on ihmisen käsitys itsestään. Käännetään jalkapalloon. Meidän on helppo keksiä sanoja kuvaamaan Barcelonan peliä: kaunis, taitava, liikkuva, helppo. Barcelonan pelaajilla, junioreilla, sikariportaalla sekä faneilla on myös selkeä käsitys itsestään. Mistä olemme tulleet? Mihin menemme ja miten menemme?

Unohtakaamme Barcelona ja puhukaamme suomalaisesta jalkapallosta ja identiteetistä kerrankin samassa lauseessa. Onko meillä sellaista? Eräs suomalainen jalkapalloguru on sanonut: ”Brasilialainen katufutaaja tanssii pelatessaan sambaa, italialainen liimaletti aluepuolustaa, mitä suomalainen tekee?” Miksei meille ole kehittynyt peli-identiteettiä suosituimmassa urheilulajissa? Jos meillä ei jalkapallossa sellaista ole, miten saamme sen aikaan? Nämä ovat kysymyksiä, joihin joka puolella Suomea futisihmisten tulisi herätä ja joita pohtia. Jos siis haluamme kehittyä. Auttaahan kaikkia yrityksiäkin vahva yhteisöidentiteetti tuotteiden myynnissä. Miksi suurella osalla suomalaisia seuroja ei ole vahvaa identiteettiä johon nojataan aina ja jokaisessa tapahtumassa?

Ennen mitään tuloksen tekoa esimerkiksi maajoukkueen osalta, on työ tehtävä ruohonjuuritasolla. Ylhäältä on tultava selkeät suomalaiset linjat, jotka haalarimiehet junttaavat joka puolelle Suomea. Nämä linjat kertovat, että millainen on suomalainen jalkapalloilija, miten Suomessa jalkapalloa pelataan ja miten ohjelmoimme joukkueiden harjoittelun tähän päästäksemme. Tuusulalainen tuulipuku, isävalmentaja, joka valmentaa alueensa 7-vuotiaita tulee kouluttaa ja iskostaa häneen suomalainen peli-identiteetti. Jos tätä ei tehdä hukkaamme taas 20 tuusulalaista potentiaalista huippufutaajaa siihen samaa puuroon, mihin olemme niitä hukanneet viimeiset sata vuotta.

On sääli, että ”huipulla” valmentajat tienaavat eniten rahaa. 6- ja 7- vuotiaat ovat ne, jotka tuloksen tulevaisuudessa tekevät. Heihin meidän tulisi satsata ja tämä tapahtuu satsaamalla heidän valmennukseen. Usein kuulee puhuttavan, että tulee aloittaa pienestä, jos haluaa joskus valmentaa huipulla. Valmentajahan on huipulla, kun hän saa ryhmän 7-vuotiaita ja saa muokata heistä vahvan peli-identiteetin omaavia jalkapalloilijoita. Mielellään suomalaisen peli-identiteetin. Jos kykenemme luomaan organismin, jolla on selkeä identiteetti, menestys ja hyvä pelaajamateriaali tulee itsestään. Tämän jälkeen esimerkiksi hyvä maajoukkue tulee aivan itsestään.

Toivottavasti meidän ei tarvitse jalkapallossa kopioida jonkun muun identiteettiä, koska silloin olemme juuri tuon kopioimiseen menneen ajan verran myöhässä. Useinhan Suomessa mielletään, että tutkimalla mitä muualla tapahtuu ja kopioimalla se tänne, olemme huipulla. Väärin. Meidän tulee tutkia mitä muualla tapahtuu, sekoittaa se meidän suomalaiseen vereen ja tehdä oma sekoitus. Tulee tietää mitä jalkapallo nykyään on ja mitä siihen vaaditaan. Tai pikemminkin, mitä jalkapallo on tulevaisuudessa. Tulee tietää, mitä hyvältä jalkapalloilijoilta vaaditaan tulevaisuudessa, jotta he pystyvät pelaamaan huipulla tätä alati kehittyvää peliä. Yksi ongelmahan on, että Suomessa ei mielletä jalkapalloa tieteenä. Suomessa se on ’vain’ peliä, kun itse asiassa jalkapallo on hyvinkin tiedettä muistuttava elämänala. Jos minä liikun, syntyy tyhjää tilaa kohdalleni ja se voidaan taas täyttää. Yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieteenomainen ajattelu on vain käännettävä pelaajille helpoksi suomenkieleksi. Se on valmentamista.

Toivottavasti me emme keskity Suomessa tuloksentekoon vaan identiteetin ja kulttuurin luomiseen. Tulos tulee sitten itsestään kun on sen aika ja olemme tarpeeksi vahvoja. Seuraavan kerran kun sinä, tuusulalainen isävalmentaja olet joukkueesi kanssa, unohda piirisarjapelin tulos ja sarjataulukko. Odottaessasi niitä suomalaiseen jalkapalloidentiteettiin liittyviä isoja suuntaviivoja, mieti vain, tunnenko pelaajani ja heidän luonteensa. Anna heidän vain rakastaa jalkapalloa ja vahvista jokaisen pelaajan luonteenomaista peli-identiteettiä. Jos pikku- Sepi haluaa kuljettaa palloa, anna hänen kuljettaa ja rakastaa sitä, menettämisenkin uhalla. Näin hänestä tulee maailmanluokan pallonkuljettaja. Jos hänellä on aikuisena vahva peli-identiteetti, on se turvaverkko johon hän voi aina tukeutua. Tällöin hän ei pelaa ikinä huonosti, vaan aina niin, kuten hänelle on luontaista. Silloin voit vastata, Sepillä on peli-identiteetti.

Mainokset

6 Responses to Peli-identiteetti

  1. Panu Autio sanoo:

    Hyvä Kynä! Lopussa tuli paljon hyvää asiaa valmennukseen ja sen arvostukseen liittyen. Suhtaudun kuitenkin jossain määrin epäillen ylhäältä käsin johdettuun identiteetin luomisprosessiin. Se että Palloliitto sanelisi seuroille ja juniorivalmetajille ”millainen on suomalainen jalkapalloilija, miten Suomessa jalkapalloa pelataan ja miten ohjelmoimme joukkueiden harjoittelun tähän päästäksemme” kuulostaa jotenkin vähän liian itäsaksalaiselta!

    Myös tämän päivä Urheilulehdessä oli mielenkiintoinen teksti, jossa pohdittiin englantilaisen futiksen identoiteettiä Wayne Rooneyn esimerkin avulla. Näissä identiteettiä pohtivissa teksteissä on kuitenkin aina vaarana se, että sorrutaan liiaksi steretypioihin…

    Tästä aiheesta voisin höystellä jatkossa vähän enemmänkin.

  2. Loukku sanoo:

    Identiteetti on ymmärtääkseni jotain sellaista, joka perustuu yhdessä koetulle. Vaikeita hetkiä, pakahduttavia hetkiä, riemuntäyteisiä hetkiä. Sellaisia joita emme unohda, vaikka ne eivät olisikaan pelkästään positiivisia.

    Identiteettiä ei voi rakentaa ilman yhteisöä ja yhteisöä ei rakenneta sillä, että Palloliitto sanelee tai Klubi kertoo olevansa ”Suuria Tunteita”.

    Kysyisinkin, mitä suomalaisia jalkapallohetkiä jokainen meistä muistelee lämmöllä ja kaiholla? Itselleni tulee mieleen vain Suomi-Unkari -karsintapelin loppuhetket ja Tepi Moilasen pohje.

    Suomalainen jalkapalloidentiteetti on siis vielä varsin akuankkamainen. Ilman Akun isoa persoonaa, tosin.

  3. Kynä sanoo:

    Jos ajatellaan suomalaista jalkapalloa, niin kyllä siellä on asioita mihin meidän kaikkien pitäisi tarttua ja minkä päälle rakentaa.

    Uskon modernin ja tulevaisuuden jalkapallon olevan totaaliseen pallonhallintaan perustuvaa ja puolustamisen organisointi(valitettavasti?) tulee korostumaan kun nopeita ja taitavia yksilöitä tulee hyökkäyspäähän enemmän. –>Me suomalaisethan ollaan valtavan tunnollisia puolustajia verrattuna etelämaalaisiin, kun se vain organisoidaan hyvin! Senhän näki jo Hodgsonin maajoukkueessa. Se on jo hyvä alku!

    Ongelma vain on, että identiteetin puuttuessa kaikki Hodgsonit ja muut välähdykset katoavat kuin tähdet taivaalle kun minkään päälle ei rakenneta mitään. Aina aloitetaan vain tyhjän päältä ja kukaan ei tunnu tietävän suuntaa.

    Ainakin kansallinen pelityyli mun mielestä tarvittaisiin. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään. Italialaisten catenaggio, ruotsalaisten 4-4-2 kovalla tsempillä, Suomi voisi rakentaa todella modernin 4-2-3-1 totaaliseen pallonhallintaan perustuvan tiukkaan puolustavan pelitavan. Vähän sellainen Hiddinkin Venäjän ja Espanjan sekoitus.

  4. Vesa Salminen sanoo:

    Tosi mielenkiintoinen aihe ja hyviä näkemyksiä. Oon hyvin pitkälti samoilla linjoilla, vaikka toi Panun kommentti on myös helppo allekirjottaa. Tiettyä jatkuvuutta maajoukkueeseen kuitenkin tarvittais. Ja nimenomaan ei suoraa kopiointia vaan innovatiivista yhdistämistä suomalaiseen ympäristöön.

    Vähän kyllä varastit yhen mun juttuaiheen, olin ajatellut ite kirjottaa aiheesta lähiaikoina 😉 Mutta hyvä näin, parempaa settiä tämä on kun oma sepustuis ois ollu..

    ehkä oma lisäys ois ollu siinä, että mua vähän ärsyttääkin se, miten tätä termiä on alettu nyt hokemaan joka yhteydessä (esim. urheilulehden veikkausliigapaketin joka joukkueen kohdalla), vaikka Suomessa on ehkä vain yksi joukkue (Honka), jonka kohdalla jostain ”pelillisestä identiteetistä” voi puhua.

    Olis mielenkiintoista tietää, milloin ja miten tää termi on rantautunut suomalaiseen futiskeskusteluun. Mun mielestä aika uus ”trendi-ilmiö” ja tuntuu siltä, että aika paljon urheilulehden ”propagandaa”. Jos näin on niin pisteet kuitenkin siitä urheilulehdelle. Tän tyyppistä keskustelua Suomessa kuitenkin tarvitaan.

    edit: Esittelystä muuten unohtui kausi Kirkkonummen ylpeyden kapteenina!

  5. Kynä sanoo:

    FCK, ne oli aikoja. Silloin pelattiin futista eikä itketty peli-identitettien perään, perkele! Terveiset Kirkkonummelle!

    Terminä ja ideanahan uskon että muualla Euroopassa peli-identiteetti on siellä jossain vahvana. Ja uskon myös pysyvän peli-idean ja identiteetin systemaattiseen rakentamiseen siellä missä seuroilla on vahva pelillinen identiteetti;Barcelona, Arsenal, Valencia. Kyllähän esimerkiksi Pohjois-Lontooseen Wenger aikalailla yksin junttasi pelillisen identiteetin sekä pelaamiseen että HARJOITUSMETODEIHIN ja vaikea nähdä sen katoavan vaikka edustusjoukkueen manageri vaihtuisikin.

    Toki jatkuvuus ja pitkäjänteisyys on se voimasana näissä asioissa. Jatkuvuudesta on hyvä osoitus Barcelonan managerivalinta, kun Pepe astui puikkoihin. Hommaan piti saada mies, joka tuntee barcelonalaisen pelitavan ja metodologian ja on sinut sen kanssa. Suomessa tällaisten asioiden päälle ei vain olla tajuttu/ei olla ajateltu. Paitsi ehkä nyt Espoossa ja ehkä Turussa. Toivottavasti myös Suomen maajoukkueessa joskus. Kansallinen pelitapa, onko se vastaus?

  6. […] käsite on rantautunut suomalaiseen jalkapallokeskusteluun voimakkaasti viime aikoina. Kynä Leppälahti pui aihetta blogissamme supervaihtopelaajan roolissa ja termiä on viljelty myös laajemmin esimerkiksi Urheilulehden futisanalyyseissa. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: