Toivottavasti kumpikaan ei voita tänään


TOMI LOUNIO

Mestarien liiga huipentuu tänään Madridissa. Pikkusisko matkusti paikan päälle, itse seuraan matsia 3000 kilometrin päässä Pasilassa. Silti en ole kateellinen. Finaalissa kohtaa kaksi nykyfutiksen vähiten sympaattista valmentajaa, ainakin jos Hullista kenkää saanut Phil Brown jätetään laskuista. Kaksintaistelu Mourinho vastaan Van Gaal on minulle kuin jalkapallon Lex Luthor vs. Jabba the Hutt. Siitä huolimatta, että arvostan miesten taitoja, en tunne heitä kohtaan mitään lämpöä.  

Mourinho toimi Barcelonassa Van Gaalin apuvalmentajana:

Mourinho toimi Barcelonassa Van Gaalin apuvalmentajana

Vastenmielinen Van Gaal

Aloitetaan Louis Van Gaalista. Hän on mies, jota suomalaisten futisfanien olisi syytä rakastaa. Hän leipoi Litmasesta kuninkaan Ajaxissa ja antoi Niklas Moisanderille vastuuta AZ Alkmaarin voittaessa Hollannin liigan. Hän loi -90-luvulla modernin jalkapallovalmennuksen suuntaviivat, joita alettiin apinoida ympäri Eurooppaa. Ajax-kultakautensa jälkeen Van Gaalin halusivat kaikki. Ensin hän suuntasi FC Barcelonaan ja seuraavaksi Hollannin maajoukkueen peräsimeen. Nämä pestit kuitenkin himmensivät miehen sädekehää, ja näytti siltä, että aika olisi ajanut miehen valmennusfilosofiasta ohi.

Vierailin faijan kanssa Barcelonassa syksyllä 2001. Van Gaal oli eronnut vuotta aiemmin ja maailman kaunein seura oli sekasorron tilassa. Kuvittelin, että fanit olisivat kaivanneet miestä takaisin, mutta taksikuskeja ja stadionin henkilökuntaa myöden kaikki kiittelivät sitä, että ”hollantilainen roskaläjä” oli häipynyt. Hämmästyksekseni tajusin, että häntä vihattiin melkein yhtä paljon kuin Real Madridiin siirtynyttä Luis Figoa, jota Barca-kannattajat heittivät kesken pelin muun muassa biljardipalloilla ja sian päällä.

Kun yritin saada selville, mistä antipatia kaksi mestaruutta ja cupin voittanutta Van Gaalia kohtaan johtuu, sain varsin laajan selvityksen. Hän oli käyttäytynyt seuran identiteetin vastaisesti. Hän oli ollut ylimielinen ja etäinen. Hän oli täyttänyt joukkueen kallispalkkaisilla Ajax-hankinnoilla (mm. Litmanen, joka nautti Camp Noun katsomossa istuessaan Espanjan liigan kuudenneksi parasta palkkaa). Hän oli rakentanut muurin joukkueen harjoituskentän ympärille, mikä esti faneja ja lehtimiehiä seuraamasta treenejä. Hän ei ollut avoin. Hän ei ollut sympaattinen. Ja mikä tärkeintä, Rivaldo ei pitänyt hänestä.

Louis Van Gaal kertoi itsekin, että hän ei sopeutunut katalaanien jalkapallokulttuuriin. Kirjoittamattomia sääntöjä oli paljon, eikä hän ollut riittävän nöyrä kunnioittaakseen niitä. Kuin pallokenttien Matti Vanhanen hän ajautui jatkuvasti huonoon valoon paikallisen jalkapallolehdistön silmissä. Erotessaan hän omistikin viimeiset sanansa nimenomaan paikalliselle medialle: ”Amigos de la prensa. Yo me voy. Felicidados.” Eli vapaasti käännettynä: ”Lehdistön ystävät. Minä olen lähdössä. Onneksi olkoon.” Vaikka hän palasi parin kauden päästä Barca-penkin päähän, sai hän kenkää jo puolen vuoden pestin jälkeen.

Ajax-koutsina Van Gaalilla oli usein syytä juhlaan:

Kun Van Gaal oli perätysten epäonnistunut sekä Hollannin maajoukkueessa että FC Barcelonassa, olivat monet varmoja, ettei mies enää saisi suurseuraa ohjailtavakseen. Epäilijät olivat kuitenkin väärässä, sillä jääkylmä taktikko palasi vuonna 2006 kotiin AZ Alkmaariin – seuraan, jossa hän aloitti uransa. Ensimmäinen kausi sujui hämmästyttävän hyvin, mutta toinen meni penkin alle ja Van Gaal ilmoitti eroavansa. Pelaajien ja fanien vedottua hänen jatkonsa puolesta valmentajavelho päätti kuitenkin jäädä vielä yhden kauden ajaksi. Tuo taianomainen kausi päättyi AZ:n mestaruuteen ja yhtäkkiä Van Gaal oli taas yksi mantereen kuumimmista nimistä. Mies päätti siirtyä jo tovin Mestarien liigassa alisuorittaneeseen FC Bayerniin, ja johdatti heidät saman tien loppuotteluun ja Saksan tuplamestareiksi.

Viimeaikaisesta menestyksestä huolimatta Van Gaal on hahmona etova. Hän on pukukopissa rautakoura, joka pitää hinnalla millä hyvänsä määräysvallan itsellään. Ehkä siksi hän onkin onnistunut nimenomaan nimettömämpien pelaajien valmentajana ja ajautunut törmäyskurssille työskennellessään todellisten tähtien kanssa.

Mahtaileva Mourinho

Jos hollantilaista voidaan syyttää turhasta kireydestä, avoimuuden puutteesta ja huumorintajuttomuudesta, on Jose Mourinho puolestaan täysin toisen luokan showmies. Itseään ”The Special Oneksi” tituleeraava portugalilainen lopetti oman peliuransa jo 23-vuotiaana, jonka jälkeen hän suoritti yliopistotutkinnon. Hän kuitenkin palasi kuningaspelin pariin ja pääsi jo pian Sporting Lisbonia valmentaneen brittilegenda Bobby Robsonin tulkiksi. Hiljattain edesmennyt Sir Bobby kertoo elämäkerrassaan, että silloin vielä liinatukkainen apuri oli sekä pelaajien keskuudessa pidetty että äärettömän tiedonjanoinen. Robson päättikin ottaa Mourinhon mukaansa FC Barcelonaan, missä Jose päätti yllättäen jatkaa myös Robsonin seuraajan, Louis Van Gaalin apuna.

Mourinho ja Robson pääsivät myös maistamaan makeaa Barcelonassa:

Seuraavaksi Jose palasi Portugaliin, ja muutaman vuoden kuluttua hän nousi koko Euroopan parrasvaloihin luotsaamalla Porton uskomattomasti ensin UEFA Cupin ja sitten Mestarien liigan voittoihin. Kaikki vähänkään lajia seuranneet muistavat miehen tunteita herättäneen työsuhteen Chelsean päävalmentajana. Vaikkei Euroopasta kannuja silloin Länsi-Lontooseen kannettukaan, onnistui mies tuomaan Valioliigalle valtavasti viihdearvoa sekä urheilullisesti (murtamalla ManU:n ja Arsenalin hegemonian) että median edessä (aukomalla Fergusonille ja varsinkin Wengerille varsin kuumottavaan sävyyn).

Oman joukkueen pelaajat ovat pääsääntöisesti rakastaneet Mourinhoa. Hänellä on varmasti erityislaatuiset kyvyt rakentaa joukkueen pelikuria ja yhtenäisyyttä. Mourinho on varmasti maailman kovapalkkaisin valmentaja, joka itsensä jalustalle korottamalla ottaa ainakin jonkin verran paineita pois omilta tähtipelaajiltaan.

Kaikkia Mourinhon messiaaninen käyttäytyminen ei kuitenkaan miellytä. Kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä miehen elvistely Camp Noun katsomon edessä sormi taivasta kohti kohotettuna oli epäkunnioittavaa ja typerää. On hienoa, että Mourinholle on annettu itseluottamusta isolla kauhalla, mutta kaltaistani pikkukylän metsien miestä miellyttää enemmän edes jonkinasteinen herrasmiesmäisyys ja Alan Shearer –tyylinen rehti ja vilpitön käyttäytyminen.

Kaiken Mourinhon karkeasta tavasta luovia eurooppalaisen futiksen ulapalla kertoo hänen vastineensa Johan Cruyffin esittämään kritiikkiin:

 

“I don’t want him to teach me how to lose 4-0 in a Champions League final because I don’t want to learn that”

Illan kaksintaistelusta

Vaikka en pidä kummastakaan illan pääottelijasta persoonana, osaan toki arvostaa heidän ammattitaitoaan. Mourinhon Interiä parjattu paljon paskan jalkapallon pelaamisesta Barcelonaa vastaan, mutta mielestäni näkemämme osoitti sekä managerilta että Interin miehistöltä (etenkin Cambiasso – Lucio – Samuel -kolmiolta) käsittämätöntä kypsyyttä puolustuspelin organisoimisessa. Jokainen valmentaja maailmassa haluaisi osata tyrehdyttää Barcelonan tähtisikermän tehot.

Myös Van Gaal on näyttönsä antanut FC Bayernin kauden huikean loppuliidon suunnittelussa. En olisi missään vaiheessa uskonut, että kukaan voisi saada saksalaismiehistöä tuollaiseen hurmokseen.

Jään siis joka tapauksessa odottamaan illan finaalia innokkaana, kylmäksi se ei minua jätä. Siitä huolimatta, että toivon kummankin joukkueen häviävän – mieluiten maalein 0-4.

Advertisements

4 Responses to Toivottavasti kumpikaan ei voita tänään

  1. Kaihis sanoo:

    Tuloksella ei niin väliä, kunhan kaikki pelaa ja kaikilla on hauskaa.

    Uskon, että hyvän valmentajan kuten myös hyvän kärkipelaajan on hyvä olla vähän mulkku. Haittaa siitä ei ole myöskään bloggaajalle.

  2. slo sanoo:

    ”…ja maailman kaunein seura…”

    Lopetin tähän. Voi itku, eikö ne pelaa tai edusta tarpeeksi sympaattista maailmoja halailevaa (tai tekopyhää) linjaa.

  3. Vesa Salminen sanoo:

    Mä kyllä fanitan Mourinhoa. Sellasia persoonia kaivataan aina futikseen. Pelkästään tuuletuksen takia olin tyytyväinen Interin voitosta Barcaa vastaan.

    Taitaa se Moun ylimielisyys olla lähinnä taktista mediapeliä. Kaikki pelaajat tosiaan vain kehuneet miestä.

  4. Tomi Lounio sanoo:

    Lauantain jälkeen Josen sadekehä on kirkkaampi kuin ehkä kellään valmentajalla koskaan. Mitä seuraavaksi?
    Real Madrid triplamestariksi ja sitten menolippu ManU:un Sir Alexin seuraajaksi?

    Hyvää (?) ystävääni (!?) Taneli Heinosta lainatakseni:
    ”Se ei haittaa jos joku on ylimielinen tai jos joku on paska. Mut molempia ei vaan voi olla yhtä aikaa.”

    Ja jonain päivänä se Josenkin taika haihtuu…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: