Arvokisojen pahat pojat


Jugoslavia suljettiin sisällissodan takia vuoden 1992 EM-kisoista osana YK:n turvallisuusneuvoston laajempia pakotteita Jugoslaviaa vastaan. Päätös otettiin vastaan hyväksyvästi nyökytellen: Onhan palloyhteisön osoitettava, ettei se hyväksy moraalittomasti toimivia valtioita peleihinsä. Kuitenkin ensi kuussa alkavissa MM-kisoissa mukana on maa, jonka ihmisoikeusrikkomukset vetävät vertoja mille tahansa.

Kyseessä on tietenkin Pohjois-Korea, joka tulee olemaan yksi kesän MM-kisojen seuratuimmista joukkueista. Harmi vain, että tavallisilla pohjoiskorealaisilla, joita CIA:n arvion mukaan on noin 22 miljoonaa, tuskin on mitään mahdollisuuksia seurata kisoja. Ainakaan samoja kisoja, mitä maailman muut ihmiset seuraavat.

Sensuuri- ja propagandakoneisto, joka lähentelisi George Orwellin villeimpiä kuvitelmia, pitänee huolen siitä, että Pohjois-Koreasta leivotaan kisojen paras joukkue, jonka saavutukset ovat tavalla tai toisella maailmankaikkeuden kaikkien aikojen etevimmän jalkapalloneron, Kim Jong-Ilin, ansiota. Tai mahdollisesti sankarillinen joukkue joutuu imperialististen länsivaltojen huijausten uhriksi. Jää nähtäväksi. Tai tuskin jää, sillä hyvin harva ulkopuolinen pääsee näkemään, mitä Pohjois-Koreassa tapahtuu. Vieläkin käsittämättömämpää on se, että suurin osa pahasta nälänhädästä kärsivän maan asukkaista luultavasti ajattelee, että kaikki on hyvin, jopa paremmin kuin muualla. Monet kuitenkin yrittävät paeta, osa heistä onnistuu, loput tapetaan. On hyvin mahdollista, että Pohjois-Koreassa on meneillään maailmanhistorian hirvittävimpiä ihmisoikeusrikkomuksia, joihin puuttumattomuutta tulevat sukupolvet joutuvat ihmettelemään.

Kuolemanlohkossa Brasilian, Portugalin ja Norsunluurannikon kanssa urakoivat pohjoiskorealaiset keräävät varmasti suuret sympatiat kisaturisteilta – joihin lukeutunee myös jokunen propagandatarkoituksessa paikalle lähetetty pohjoiskorealainen. Sympatiat ovatkin paikallaan, sillä epäonnistujia voi odottaa kotimaassa tyly vastaanotto.

Herää kysymys, miksi tällaisen maan annetaan osallistua kesän MM-kisoihin? Samoin on vaikea kuvitella, että ihmisoikeuksia ennennäkemättömällä tavalla rikkovan Pohjois-Korean osallistumisen jälkeen voisi jonkin toisen maan sulkeminen pois kisoista olla perusteltua. Kuitenkin sotaa käyvän tai epädemokraattisen ja ihmisoikeuksia polkevan maan osallistuminen kisoihin onkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Linjaveto näiden asioiden välillä on yksinkertaisesti mahdotonta ja siksi sille tielle ei kannatakaan lähteä. Tai jos FIFA haluaa lähteä ottamaan kantaa politiikkaan, voitaisiin arvokisapaikkapäätökset yksinkertaisesti ulkoistaa YK:lle? Ilman yleiskokouksen enemmistön hyväksyntää ei kisoihin olisi asiaa. Siinä tapauksessa voisi tämänkin vuoden osallistujalista olla kovin erinäköinen, joten tuskin tulee tapahtumaan. Toisaalta, jos ihmisoikeuksien rikkomisesta rangaistaan kisapaikan menettämisellä, voitaisiin hyvästä ihmisoikeustyöstä palkita kisapaikalla. Suomikin saisi mahdollisuuden.

Parhaimmillaan jalkapallo voi toimia ainutlaatuisena kansallisidentiteettiä vahvistavana tekijänä ja toraisen kansakunnan yhdistäjänä.

Vuonna 1992 Jugoslavian sota oli vasta aluillaan. Kukaan tuskin väittää, että Jugoslavian osallistuminen kisoihin olisi merkittävästi näkynyt sodan kulussa. Olisi se kuitenkin saattanut tuoda hetkellistä iloa paikallisille. Ehkäpä jonkun bosnialaispelaajan onnistuminen kisoissa olisi saanut jopa Bosnian sodan murhanhimoisimpiin serbikomentajiin kuuluneen, Belgradin Punatähden huligaanina tunnetun, Arkanin, tappamaan pari bosniakkia vähemmän. Ainakaan mitään hyötyä ei kisapaikan menettämisestä ollut, sillä myöhemmin sodan aikana tehdyt raakuudet vain yltyivät muistuttaen ”eurooppalaisen sivistyksen” helposti varisevasta kultauksesta.

Mutta entä tapaus Pohjois-Korea? On vaikea nähdä, miten Pohjois-Korean mukanaolo kisoissa pönkittäisi mitään muuta kuin maan diktaattorin henkilökulttia – eihän pohjoiskorealaisilla ole edes mitään mahdollisuutta päästä osalliseksi Etelä-Afrikan tapahtumista. Poliittisesti Pohjois-Korean sulkeminen pois kisoista olisi vähintään yhtä perusteltu ratkaisu kuin Jugoslavian sulkeminen pois vuoden 1992 EM-kisoista, joissa joukkueen kroaatit, serbit, sloveenit ja bosniakit olisivat sentään voineet julistaa yhtenäisyyden ilosanomaa. Jos Pohjois-Korean pelaajat julistavat jotain muuta kuin maan virallista propagandaa, heidät luultavasti tapetaan. Siitä huolimatta ovat kisapaikkojen peruutukset ja muut urheiluboikotit (esim. Pekingin olympiakisoihin liittyen) lähinnä haihattelua ja poliittisia manööverejä, joihin tyydytään, kun enemmästä ei haluta luopua.

Jalkapallon kannalta Jugoslavian sulkeminen pois oli toki jättimenestys – marssihan paikan saanut Tanska lopulta mestaruuteen asti ja rannoilta palanneiden tanskalaisten tuhkimotarinaa kerrotaan vielä pitkään.

Jos Pohjois-Korea suljettaisiin pois kisoista, voisi samalla maailman vanhimmalle demokratialle, Kreikalle, antaa vakiopaikan kisoihin. Ainahan sitä joku paha poika kisoihin muuten pääsee. Kreikka onkin jo joutunut liian pitkään kärsimään siitä, että muut niin kutsutun Euroopan maat ovat ilman korvausta riistäneet kreikkalaista kulttuuriperintöä osaksi omaa ”eurooppalaista” identiteettiään. Ehkäpä pysyvä MM-kisapaikka auttaisi 100 miljardia euroa paremmin hyväksymään vyön kiristämisen. Ja jalkapallo pelastaisi maailmantalouden.

Advertisements

7 Responses to Arvokisojen pahat pojat

  1. Iso Mestari sanoo:

    Loistava kirjoitus, jopa poliittisena kannanottona terävä ja perusteltu! Sen verran on pakko kuitenkin huomauttaa, että Kreikkahan on jo mukana kisoissa, joten Pohjois-Korean kisapaikka pitäisi antaa jollekin muulle.

  2. Loukku sanoo:

    Jalkapalloa ja politiikkaa – parasta!!!
    MM-kisojen seuraaminen on itselleni erityisen mielenkiintoista juuri sen takia, että maajoukkueiden kisatessa nationalismi, kulttuurilliset stereotypiat ja maailmanpoliittiset konfliktit astuvat mukaan kuvioon.

    Ei tokikaan Mestarien liigankaan huipputiimien perustat ole mitenkään epäpoliittiset, vaikkei sitä asioista tietämätön tajuaisikaan. Ovathan siirtomarkkinat mullistuneet EU:n työvoiman vapaan liikkumisen nimissä läpiajaman Bosman-päätöksen myötä, isoimmat joukkueet ovat joko oligarkkien tai sheikkien omistamia, ja toimiipa eräs milanolainen seurakaunotar kaljupäisen pääministerin peniksenjatkeena.

    Silti MM-kisat…ahh!!! Miettikääpä -30-luvun Italian menestystä Mussolinin isällisessä ohjauksessa, Argentiinan voittoa sotilasjuntan ikeen alla 1978 ja niin edelleen…
    Mitä olisikaan jalkapallo ilman poliitikkoja ja poliitikot ilman jalkapalloa???

  3. Loukku sanoo:

    Niin joo… piti toki lisätä, mitenkään Pohjois-Korean Kimiä puolustelematta, että mieluummin joku muu kuin Sepp Blatter kavereineen päättäköön siitä, mikä valtio saa osallistua maailman hienoimpaan urheilujuhlaan…

    FIFA ei todellakaan ole instituutiona mikään demokratian ja rehdin meiningin valonkantaja…

  4. Vesa Salminen sanoo:

    Ohoo, kiitos kommentista Iso Mestari. Tarkoitin toki jonkilaista vakituista kisapaikkaa Kreikalle, YK:n turvallisuusneuvoston tyyliin. Korjasin huonon ilmaisun.

    MM-kisat ovat tosiaan ainutlaatuisia politiikan näyttämöitä. Länsi- ja Itä-Saksan kohtaaminen, USA-Iran jne jne.. En nyt heti muista, ovatko Serbia ja Kroatia/Slovenia kohdanneet arvokisatasolla. Serbia-Albania -ottelua pitänee vielä joutua tovi odottelemaan. Samoin Etelä-Korea – Pohjois-Korea.

    Samaa mieltä siitä, että Blatterin FIFA ei liene mikään demokratian tyyssija. Aika härskisti korruptoituneelta lafkalta vaikuttaa. Yhtäläisyydet Berlusconin kanssa eivät siis rajoitu ulkonäköön.

  5. ”En nyt heti muista, ovatko Serbia ja Kroatia/Slovenia kohdanneet arvokisatasolla.”

    Ainakin Jugoslavia ja Slovenia kohtasivat toisensa varsin vaiherikkaassa kamppailussa EM-kisoissa 2000: http://www.youtube.com/watch?v=5Ip_ZRpXKRA

  6. Vesa Salminen sanoo:

    Kaikille Pohjois-Koreasta ja historiapolitiikasta kiinnostuneille: kannattaa käydä Pohjois-Korean ”virallisilla” sivuilla http://www.korea-dpr.com/

    olisi hyvä aika vaikkapa gradulle 😉

    sieltä löytyy myös yli 2000-sivuinen Kim Il-Sungin omaelämäkerta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: