Brasilialaista harjoituskulttuuria


HENRI AALTO

Viime kesän ja syksyn ajan valmennustiimiämme Hongassa vahvisti brasilialainen Carlos Oliveira. Hän toi tekemiseemme paljon maansa harjoituskulttuuria vetäessään meille lukuisia treenejä brasilialaiseen tyyliin. Kävin miehen kanssa myös muutamia mielenkiintoisia keskusteluja ja sain ammentaa tietoa ja oppia entiseltä brasilian liigan pääsarjapelaajalta.

Carlosin taustoista alkuun ihan lyhyesti, hän on siis entinen ammattipelaaja, pelannut mm. brasilian pääsarjaa  ja vetää nykyisin New Yorkissa jalkapalloakatemiaa. Hän on ollut mukana myös Bolivian A-maajoukkueen valmennustiimissä. Viime kesänä hän tuli käsittääkseni Ari Masalinin toimesta seuraamme ja oli aktiivisesti mukana harjoituksissa ja peleissä. Hänen vastuullaan oli yleensä alkulämmöt ja välillä siihen päälle jonkin hänen oman harjoitteen vetäminen. Aamutreenit olivat usein kokonaan hänen vastuullaan. Hän oli mukana myös reservijoukkueemme Pallohongan ja joidenkin juniorijoukkueiden valmentamisessa.

Kysyin Carlosilta eräänä päivänä mikä on lopulta suurin ero suomalaisen ja brasilialaisen jalkapalloilijan välillä. Vastaus ei ollut valtava kulttuuriero, synnynnäinen taitoero, olosuhteet tai saatavan valmennuksen suuri eriävyys. Se oli hyvin simppeli asia; yksittäisten pelaajien jokapäiväinen työnteko. Brassit kun kuulemma jauhavat katufutiksen lisäksi lähes tuplasti sen määrän suorituksia kuin me suomalaiset myös joukkueidensa kanssa. He treenaavat yksinkertaisesti enemmän ja kovempaa niin joukkueissa kuin omallakin ajalla. Vastaus ei sinänsä yllättänyt, mutta painotus siitä miten paljon he todella treenaavat enemmän joukkueidenkin kanssa oli hieman hämmentävää. Lähes joka päivä kahdet treenit pallon kanssa ja tempo on molemmissa treeneissä todella kova. Tähän päälle pelaajien omat päivittäiset beatch – ja katupelit. Se selittänee paljolti miksi maa tuottaa vuosi toisensa jälkeen uusia romarioita ja ronladoja.

Carlos Oliveria pelaaja-aikoinaan

CARLOSIN TREENIT BRASILIALAISEEN TYYLIIN

Brasilialaisessa jalkapallovalmennuksessa kasvaneen Carlosin mukaan tärkeintä on hallita pallo ja keho mahdollisimman hyvin. Se on kaiken lähtökohta. Tämä näkyi myös harjoitteissa. Meillä oli paljon eri kehonhallintaharjoituksia, usein ihan ratoja. Pallot otettiin aina mukaan joillakin tavoin, esim. ketteryysradan päätteeksi annettiin muutama palautus ilmasta tai maasta tai palloa kikkailtiin rataa tehdessä. Kokoajan oli keskityttävä siihen, että kroppa oli optimaalisessa asennossa ja tasapaino säilyi. Samalla piti havainnoida ja ennakoida ympärillä tapahtuvaa. Carlosin lempihuutoja olikin: ”Anticipate! Anticipate!”

Carlosin treenit olivat rasittavuudeltaan usein jopa luokkaa kovempia kuin mihin oli tottunut aiemmin. Jo alkulämmöissä saatettiin vetää pienimuotoisia kestävyysjuoksuja. Ensimmäisillä kerroilla joka jätkä oli valehtelematta todella hapoilla, mutta niihinkin vähitellen tottui. Raskaita ne silti olivat. Pallo pidettiin mukana niin että sitä joko kuljetettiin juostessa tai pitkän juoksun päätteeksi otettiin yksi – kaksi helppoa kosketusta tai syöttöä. Muutoin lämmittely koostui pitkälti kevyemmästä kuljettelusta, pomputtelusta, palautuksista ja syöttelystä. Vaikeusastetta nostettiin juuri lisäämällä havainnoimisen ja ajoituksen merkitystä, esim. pomputeltiin pienehkössä neliössä jalka-pää-jalka-pää ja vihellyksestä piti vaihtaa lähimmän kaverin kanssa palloja ilman että ne putosivat. Yksinkertaisia lisäyksiä, mutta huomattavasti haastavampaa kuin perus ponnauttelu, varsinkin ahtaassa tilassa usean pelaajan ympäröimänä.

Tero Tainio, Carlos Oliveira ja Tommi Paavola

Lämmittelyjen jälkeen oli usein jo mainitsemiani ketteryysratoja tai maalintekoharjoitteita, joissa yhdistyi usein nopeus, pallokontrolli ja syöttäminen itse laukaisemisen lisäksi. Carlos sanoikin että viimeistelykyvyssä on aivan valtava ero brassien ja suomalaisten välillä – eikä nyt puhuta vain hyökkääjistä. Brasiliassa puolustajatkin ovat hänen mukaansa kylmäpäisiä viimeistelijöitä ja asiaan kiinnitetään siellä todella paljon huomiota. Kaikkien pitää osata laittaa nahkakuula verkkoon kun ollaan kahdenkymmenen metrin päässä vastustajan maalista. Carlosin toiseksi suosikkihuudoksi muodostuikin ”Oijojoi!” hänen manaillessaan meidän suomalaisten onnetonta viimeistelykykyä. Oli silti mukavaa päästä lähes päivittäin paukuttelemaan palloja maaliin – tai sinne päin – kun Carlosille annettiin treeneissä vetovastuu.

Maalintekotreeniin lisättiin siis jokin ennakointi josta suoritus yleensä käynnistyi. Sitä seurasi usein pieni kuljetus, harhautus tai nopea syöttely, terävä spurtti ja tiukka tähdätty laukaus (eli silmät kiinni ja täysillä). Myös suorituksen aikana piti yleensä pystyä havainnoimaan jotain muuttuvia tekijöitä. Pikkuhiljaa maalinteon taso treeneissämme kasvoi ja iskimmehän viime kaudella huimat 65 maalia liigassa. En usko että Carlosin treeneistä ainakaan haittaa tässä asiassa oli. Laukaukset upposivatkin treeneissäkin paremmalla prosentilla ala- ja yläkulmiin ajan myötä. Nämäkin harjoitteet saattoivat tosin olla todella raskaita ja muistan ainakin pari kertaa Lehkosuon keskeyttäneen tai muokanneen treenejä ettemme olisi loppuviikkoa aivan kuolleita. Carlos turhautui selvästi tästä ja sanoikin minulle, että brasiliassa treenataan vielä kovempaa mitä hän nyt antaa ymmärtää, mutta pelaajat ovat vain tottuneet siihen, eivätkä he katkea vaikka mentäisiin koko viikko kovempaa. Se on heille normaalia arkea.

HENKILÖKOHTAINEN OPPI

Hän opasti myös paljon henkilökohtaisesti viimeistelyä ja etenkin potkutekniikkaa. Itsekin sain nauttia välillä miehen opeista meidän jäädessä treenien jälkeen naulailemaan yläkulmia 25metristä. Tällä kaudella voisikin täräyttää ainakin yhden kaunokaisen liigakentilläkin, viime kauden ainokaisen syntyessä kesällä treenipelissä. Carlos antoi pieniä vinkkejä myös ihan pelitilanteisiin ja pelaamiseen, mutta vähän vähemmän.

Kävin hänen kanssaan pariinkin otteeseen hyviä ajatustenvaihtoja jalkapallosta ja harjoittelemisesta. Viesti vastapuolelta oli selkeä: treenaa enemmän. Ja treenaa fiksummin. Siinä missä liian monet suomalaiset jalkapallolupaukset aloittavat systemaattisen penkkipunnerrus-harjoittelun heti murrosikään tultuaan, (allekirjoittanut syyllistyi aikanaan samaan virheeseen) brasiliassa voimaharjoittelu säästetään myöhemmälle ajalle. Pelaajat pitävät kuntoaan yllä hirvittävällä harjoitusmäärällä – ja tempolla. Voimapuoli hoidetaan perus lihaskunto – harjoitteilla ja lajinomaisilla voimatreeneillä. Selkeä lihasten kasvattaminen aloitetaan tarvittaessa vasta 17-18 vuoden ikäisenä. Pallo pitäisi aina pitää mukana, omallakin ajalla ja keskittyä enemmän tatsin, nopeuden ja erilaisten potkujen kehittämiseen. Vaikka olen pitänyt itseänikin aina jonkinasteisena himotreenaajana, niin kyllä sitä taas Carlosin juttuja kuunnellessa huomasi, että töitä voisi tehdä helposti enemmänkin. Ja ennenkaikkea järkevämmin.

Mainokset

2 Responses to Brasilialaista harjoituskulttuuria

  1. Vesa Salminen sanoo:

    Entisenä ja mahdollisesti tulevana valmentajana todella mielenkiintoista luettavaa! Osaatko sanoa, kuinka yleistä tämmöinen vierailevien valkkujen käyttäminen on Veikkausliigassa? Ehdottomasti tarvitaan Suomessa juuri tällaista ja ennen kaikkea junnuvalmentajat seuraamaan treenejä ja oppimaan. Vaikka kuinka puhutaan stadionien kunnosta ja otteluohjelmasta niin väittäisin, että junnutyön parantaminen on se ainoa todellinen tie suomifutiksen tason pysyvälle nostamiselle.

    Jos veikkausliigatasollakin hyöty on selvästi havaittavissa niin jokainen voi vain kuvitella, mitkä vaikutukset olivsiat tämän tyyppisten oppien hyödyntämisestä junnujen valmennuksessa koko maan tasolla.

    Enkä nyt tarkoita, että kaikkia ulkomailta tulevia valmentajia olisi tarpeen pitää jalkapallon ylijumalina, mutta hyviä ideoita saa ja pitääkin varastaa.

  2. Henkka sanoo:

    Mun käsittääkseni tällanen suora valmentajien käyttäminen ei ole kovin yleistä Veikkausliigassa, en voi tosin olla ihan varma. Mut tuskin kovin yleistä se on. Monella seurallahan on tapana tehä jonkinasteisia yhteistyösopimuksia eurooppalaisten seurojen kanssa, mut käytännössä ne on enemmänkin sellasia et nuoret pelaajat käy treenaamassa euroopassa ja vastaavasti sieltä käy joku treenaamassa täällä. Varmasti seurat ja valmentajat myös keskustelee ja vaihtaa ajatuksia valmentamisesta ja treenaamisesta mut sitä en tiedä miten syvällistä se sitte on.

    Mä oon samaa mieltä että suomessa tarvittaisiin enemmän ulkomaalaista valmennustukea, ammattitaitoista sellaista tietenkin. Niinku sanoit, jokanen ulkomaalanen valmentaja ei oo Mourinho tai Wenger, mut pelkästään erilaisen harjotuskulttuurin – ja metodien tuominen rikastaisi varmasti monen seuran tekemistä huomattavasti.

    Meil on käsittääkseni hongas tarkotus ottaa jatkossaki ulkomailta valmentajia mukaan tekemiseen jos löytyy vaan hyvätasoisia ja oikeasti jotain omaa ja erilaista tuovia kavereita. Yks valmentaja per vuosi oli ainaki viime kesänä sellanen tavote ja aina eri maasta/sarjasta. Vielä ei oo ketään tullu Carlosin jälkeen mut toisaalta ku kakkosvalmentaja ja veskavalmentaja vaihtu ja molemmat aika kunnianhimosiin ja futiksesta tietäviin tyyppeihin ni ei oo varmaan katottu just nyt tarpeelliseks. Ehkä kesällä sitte.

    Sori muuten ku kesti vastaa..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: