Ei yhtään enempää kuin seura


VESA SALMINEN

Espanjalaisessa jalkapallossa on itselleni jotain vierasta ja huonosti sulavaa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kentällä tapahtuvien asioiden kanssa ja tunnustan mielelläni, että espanjalaiset seurat pelaavat (usein) maanosan parasta jalkapalloa. Tunne ponnahtaa sen sijaan esiin erityisesti silloin kun Barcelonassa tai Madridissa valitaan uutta presidenttiä. Silloin jos koska käy ilmi, että Barcan motto ”Més que  un club”, enemmän kuin seura, pitää hyvin paikkansa molempien seurojen kohdalla.

Tunnustan, että tässä on mukana myös hitusen katkeruutta – onhan Realin presidenttipeli ollut usein taustalla, kun valkoiset ovat riistäneet oman suosikkijoukkueeni parhaita pelaajia. Pahin tapaus on tietysti Cristiano Ronaldon vokottelu, joka sai Fergusoninkin tuskastumaan. Sen lisäksi tuntuu turhauttavalta katsella esimerkiksi Realin touhua, kun huomionkipeät presidentit potkivat hyviä valmentajia potkitaan pihalle, vaikka menestystä tulisikin (pahimpana esimerkkinä tapaus del Bosque). En voi myöskään ymmärtää, miksi kannattajat viheltävät kannattamansa joukkueen kauden parhaalle maalintekijälle. Toisin sanoen, en ymmärrä espanjalaista tapaa tehdä asioita.

Joan Laporta ja Florentino Perez - kaksi Espanjan politiikan vaikutusvaltaisinta miestä?

Paljon enemmän kyse on kuitenkin koko järjestelmästä, jossa politiikka ohjaa jalkapalloseuroja aina  pelaajahankinnoista lähtien ja se ilmenee varsinkin Realin presidentinvaalien alla. Kataloniassa presidenttipeliin liittyy paljon muutakin, kuten käy ilmi tästä tuoreesta The Observerin artikkelista.

Toki jalkapallo on ollut ja tulee aina olemaankin osa  politiikkaa – samoin kuin politiikka on osa jalkapalloa. Näin siis jopa Suomessa. Vaikka jalkapallo on täällä enemmän tai vähemmän marginaalinen ilmiö, ovat paikallisten seurojen puheenjohtajuudet ja muut luottamustehtävät pakollinen osa valtaa tavoittelevien kunnallispoliitikkojen ansioluetteloita. Silti täältä käsin on vaikea edes kuvitella niitä historiallisia ja poliittisia latauksia, joita Real Madridin ja Barcelonan kohtaamiseen liittyy.

Katalonian itsenäisyystaistelua ei voi ymmärtää ilman FC Barcelonaa, eikä FC  Barcelonaa voi ymmärtää ilman Katalonian itsenäisyystaistelua. Barca on todellakin ”Més que un club”. Mutta voiko se ”enemmän” olla jo liikaa? Siltä se ainakin minusta tuntuu. En haluaisi omalla jalkapalloseuran kannattamisellani ottaa kantaa kansojen itsemääräämisoikeuteen tai ylipäätään politiikkaan. Voisin toki kuvitella toisessa elämässä kannattavani Barcaa (tai Realia), ilman että ottaisin kantaa siihen poliittiseen ja historialliseen taakkaan, jota ne edustavat. Ovathan molemmat seurat puhtaasti jalkapalloilullisessa mielessä maailman ehdotonta parhaimmistoa ja vuosi toisensa jälkeen täynnä hienoja pelaajia.

Vaikka suuri(n?) osa suomalaisista futisniiloista valitsee suosikkijoukkueensa muilla kuin poliittisilla perusteilla, voi jalkapalloseuran kannattaminen olla myös poliittinen kannanotto – varsinkin jos sattuu löytämään tiensä jalkapallon pariin vasta poliittisen identiteetin löytymisen jälkeen. Tai kenties jalkapallon ja politiikan suhde toimii yhtä usein myös toisinpäin: Kummisedän tuoma Barcan kaulahuivi voi istuttaa siemenen, josta myöhemmin itää Barca-fanius. Ja eihän todellinen Barca fani voi oikeistoa äänestää, edes Suomessa?

Vai voiko? Päätin ottaa asiasta selvää ennen lauantain el clasicoa toteutetulla epäluotettavalla ja tarkoitushakuisella Facebook-status-tutkimuksella. Se paljasti, että kaveripiirini sympatiat Barcaa ja Realia kohtaan heijastelivat jokseenkin täydellisesti paitsi heidän äänestyskäyttäytymistään, myös heidän opiskelualaansa. Valtiotieteitä opiskelevien kavereiden, joiden veikkaan/tiedän äänestävän punavihreästi, sympatiat olivat järjestäen sinipunaisten puolella. Sen sijaan kaupallisia aineita opiskelevat ovat yhtä järjestelmällisesti Realin ja poliittisen oikeiston bandwagoneissa. Vertailu kontrolliryhmään (itseeni) osoittaa hypoteesin pitäväksi. Sen sijaan punavihreiden yhteiskuntatieteilijöiden ja ruiskukantuoksuisten kauppatieteilijöiden väliin sijoittuvien kavereiden sympatioita Espanjan jättiläisiä kohtaan oli huomattavasti vaikeampi tulkita.

Voidaanko tästä päätellä, että suomalaisten jalkapalloihmisten sympatiat Realia ja Barcaa kohtaan heijastelevat heidän poliittista suuntautumistaan, joka puolestaan on taipuvainen korreloimaan heidän opiskelualan kanssa? Näyttäisi ainakin siltä, että espanjalaiseen historiallisen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin kietoutunut asetelma, jonka keskiössä el clásico on, elää omaa rinnakaiseloaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mutta entä me muiden seurojen kannattajat? Onko muiden joukkueiden kannattaminen sitten epäpoliittisempaa? Tuskin.  Tällä hetkellä vihreän veran ulkopuolisessa pallonkaikkeudessa näyttäisikin olevan tarjolla vain toinen  toistaan vastenmielisempiä poliittisia ilmiöitä. Toisaalla ovat jalkapallon taloudellistumisen ikävimpiä puolia ilmentävät ja seuroja velkakurimukseen ajavat jenkit,  toisaalla kaikkea maailman eriarvoisuutta ilmentävät venäläiset oligarkit tai yhtä sotkuisilla ölyrahoilla rikastuneet arabimiljardöörit. Erästä hienoa ja perinteikästä seuraa taas hallitsee diktatuurisesti yksi hyvin vastenmielinen mediamoguli, joka sattuu vielä olemaan maansa pääministeri. Itä-Euroopan seurojen  mafiakytköksistä tai Etelä-Amerikan seurojen  ja huumekartellien yhteyksistä en halua edes tietää. Tässä sopassa Barcan ja Realin presidenttipelit tai kysymys Katalonian itsenäisyydestä eivät  esiinny enää niin huonossa valossa,vaikka jalkapallon poliittisuudesta ei pitäisikään. Politiikan välttäminen kun ei nykypäivän jalkapallokannattajalta näytä onnistuvan muuten kuin sormien läpi katsomalla.

Siispä yritän tehdä juuri niin jatkossakin. Minulle riittäisi, että jalkapalloseura olisi vain jalkapalloseura, eikä yhtään enempää.

Advertisements

10 Responses to Ei yhtään enempää kuin seura

  1. Dario Silva sanoo:

    ”Ja eihän todellinen Barca fani voi oikeistoa äänestää, edes Suomessa?”

    – Kiitos, mukavat naurut sain näin aamutuimaan.

  2. Liri Jatmanen sanoo:

    Jalkapallo on enemmän kuin jalkapalloa. Ja se on sitä kaikkialla, missä peli pelataan – halusimme tai emme.

    Kaikkialla maailmassa jalkapalloseura edustaa paikallista yhteisöä ja sen edustamia arvoja, koska seura on yhteisönsä tuote. Kannattajat ovat paikallisen yhteisön kasvatteja ja tietävät, mitä tarkoittaa kannattaa paikallista seuraa, jopa silloin kun kentällä seuraan ei enää edusta enemmistönä paikalliset pelaajat.

    Itse asiassa, jos ihan tarkkoja ollaan, seurojen ulkomaiset ”kannattajat” (esim. suomalaiset ManUn fanit) tekevät jalkapallosta vain jalkapalloa, koska heillä ei ole paikallisen yhteisön kollektiivisuuden ulottuvuutta fanisuhteessaan, vaan suhde perustuu lähes yksinomaan ”hyvään peliin” tai ”taitaviin pelaajiin”. Se – jos mikä – on ”vain jalkapalloa” ja korkeimmillaankin viihdettä.

  3. kauppatieteellinen sinipunainen sanoo:

    oma varsin oikeistolainen ystäväpiirini on todella sinipunainen, joten voisin haastaa blogittajan omista lähtökohdistani naurettavalta kuulostavan hypoteesin suosikkijoukkueen ja poliittisten preferenssien yhteydestä.

  4. Liri Jatmanen sanoo:

    Suomalainen oikeistoa äänestävä henkilö voi ihailla hyvinkin FC Barcelonaa. Suomalainen ei ole kasvanut niiden paikallisyhteisön arvoihin, joiden varaan jalkapalloseura FC Barcelona rakentuu. Sen sijaan suomalainen on kasvanut oman paikallisyhteisönsä ja sen edustaman seuran arvoihin (vrt. poliittiset arvot TPV:n ja Ilveksen Tampereella tai Helsingissä HIFK:n ja Ponnistuksen taustalla).

  5. Jan sanoo:

    Hieno ja mielenkiintoinen (eikä ehkä kovin yllättävä…)keskustelunavaus Vesalta.
    Yhtyisin kuitenkin edellisin kommentoijan viestiin, että ”ulkopuoliselle fanille” ulkomaalaisen jalkapalloseuran kannattamisessa on kyse ennen kaikkea jalkapallosta; pelityylistä tai pelaajista yms.

    Useinhan yksilön poliittisuus on hyvin vahvasti kytköksissä hänelle tärkeisiin sidosryhmiin (kotiseutu, perhe jne.), ja siksi poliittisuus varmasti näkyy selvemmin kotimaan suosikkiseuran kohdalla kuin ulkomaalaisen seuran kannattamisessa, jonka ”valinta” on useimmiten sattumaa…

    Sen verran ”Lirille”, että en sanoisi HIFK:n kannattamisen taustalla olisivat niinkään poliittiset arvot vaan kuuluminen tiettyyn kieliryhmään ja sen ympärillä pyörivään yhteisöön.

  6. Panu Autio sanoo:

    Loistavaa analyysia Vesku!

    Suosikkiseuran valikoitumisen taustalla saattaa tosiaan vaikuttaa monenlaisia tekijöitä. Henkilökohtainen arvomaailma on yksi niistä. Esimerkiksi Real Madridin tapauksessa monet suomalaiset ovat varmasti valinneet sen suosikkijoukkueekseen, koska kyseessä on maailman suurin, ”magein” ja rikkain seura. Real Madridilla on myös ollut tapana ostaa maailman sen hetken kirkkaimmat tähdet omaan joukkueeseensa. Etenkin ”Galácticot” olivat aikanaan hohdokkain tähtisikermä, mitä jalkapallomaailmassa siihen mennessä oli nähty.

    Niinnpä tyypeille, jotka ovat tottuneet hankkimaan itselleen uusimmat iphonet, muodikkaimmat kledjut, mageimmat autot sekä VIP-kortit kuumimpiin yökerhoihin, Madridin kuninkaallisiin samaistuminen saatta tuntua luontevimmalta. Tosin viime vuosina FC Barcelona on varastanut tuloksillaan ja maailman tyylikkäimmällä jalkapallollaan ”mageimman” seuran tittelin madridilaisilta ja se on myös tuonut mukanaan paljon gloorihunttereita. (Mielestäni on erittäin hyväksyttävää kannustaa joukkuetta siitä syystä, että he pelaavat maailman parasta jalkapalloa.)

    En kuitenkaan kuitenkaan usko, että itse suosikkijoukkueen valinta olisi kovinkaan usein tietoisesti poliittinen teko. Vaikkakin se saattaa heijastella taustalla vaikuttavaa arvomaailmaa, mikä puolestaan vaikuttaa myös äänestämiskäyttäytymiseen.

  7. Vesa Salminen sanoo:

    Kiitoksia hyvistä kommenteista!

    Olen toki samaa mieltä siitä, että suurin osa ”ulkopuolisista kannattajista” (tai tuttavallisemmin ”mieshuorista”, kuten erityisesti brittifutiksen ystäviä eräällä keskustelupalstalla nimitetään) valitsee seuransa juuri jalkapalloilullisin perustein. Mielestäni se onkin hyvä niin, sillä paikallisten kannattajien arvomaailman hyväksyminen vain kannattamansa seuran takia olisi jotenkin perverssiä.

    Ehkäpä tämä hypoteesi pätee paremmin nimenomaan ”symppaajien” kohdalla, jotka eivät siis varsinaisesti edes seuraa Espanjan liigaa, vaan muodostavat sympatioita/antipatioita esim. Barcaa tai Realia kohtaan sen perusteella, mitä ne edustavat. Ja ehkäpä tämä oikeisto/vasemmisto -jaottelun osuminen kutakuinkin yksiin Barca/Real -sympatioiden kanssa on vain kaveripiirini erityisominaisuus. Sen takia olikin mielenkiintoista kuulla täysin vastakkaisia huomiota.

    Ja eiköhän myös monet paikallisista kannattajasta valitse seuransa nykyisin hyvin pitkälti jalkapalloilullisin perustein. Ja jos eivät niin kyllähän ”veri” on tässä asiassa paljon poliittista suuntautumista painavampaa (joka toki sekin kulkee usein suvussa).

    Globalisaation, yksilökeskeisyyden ja taloudellistumisen myötä jalkapallon poliittisuus onkin varmasti laskussa, vaikka vanhat jakolinjat edelleen kannattajakulttuuriin voimakkaasti heijastuvatkin.

  8. jaloillepotkija sanoo:

    Siihen, että Espanjassa jalkapalloseura on enemmän kuin seura vaikuttaa varmasti syvimmin se, että joukkueet ovat yhteisöjä. Ne siis toimivat samaan malliin kuin vaikkapa suomalainen osuuskunta, eli esimerkiksi F.C. Barcelonan jäsenistö (joita on noin 200000, tarkka luku selviää uteliaille seuran nettisivuilta) äänestää seuran presidentistä. Myös parlamenttivaaleja järjestetään, ja seuran hallituksen (espanjalaisittain ”junta”) tulee nauttia parlamentin luottamusta.

    Täten politiikka kasvaa seuroissa sisäisesti sen sijaan että se olisi jostain ulkoa annettua. Demokratian kannalta tällainen järjestelmä on tietenkin parempaa. Valioliigaseuroista on nykyään yli puolet ulkomaalaisomistuksessa ja näiden omistajien rahan tausta on usein hieman hämärää. Kun seurat ovat – ainakin periaatteessa – demokraattisia, vähenee tällaisten järjestelyjen mahdollisuus huomattavasti. Luulisi ainakin ManU-fanien tympääntyneen seuraa sijoituskohteena katsoviin Glazereihin…

    Toki Espanjassakin on tapahtunut erilaisia vilunkipelejä, tuskin kukaan voi puhtain sydämin sanoa että Manuel Ruiz de Loperan tai Florentino Perezin asemat Betisissä tai Real Madridissa olisivat puhtaan demokratian tulosta. Mutta ainakin tällainen keinottelu on vaikeampaa ja sijoittajien saapuminen La Ligaan on vielä lapsenkengissä sumusaariin nähden.

    Ja tietenkin se, että jalkapallojoukkue on enemmän kuin seura tarkoittaa sitä, että se tarjoaa jäsenistölleen myös sosiaalisen viitekehyksen. Jäsentapahtumat, vaalit ja tietenkin joukkueen ottelut ovat sosiaalisia tapahtumia, joita kautta syntyy ihmisverkostoja, jota voi mielestäni pitää pelkästään hyvänä asiana esimerkiksi varsin työorientoituneessa Barcelonassa.

  9. Jan sanoo:

    ”Jaloillepotkijan” kommenttiin siitä, että sijoitusmaailma ei ole espanjalaisessa jalkapallossa samalla tasolla kuin saarilla todettakoon vahvistukseksi, että Englannin liigaseurojen kannattaminen oli käsittääkseni huomattavasti poliittisempaa ennen Valioliigaa ja kaapelitelevisioden, sijoittajien sekä sponsoreiden puntia.

    Nythän (huippu)brittifudiksessa on ennen kaikkea kyse rahasta eikä se ole enää ”aitoa” ja siksi myös vähemmän poliittista. Samalla myös menestyksen kannattaminen (tai Panun sanoin gloryhunttaaminen) on helpompaa, mikä tosifania tietenkin ärsyttää..

  10. Akseli sanoo:

    Hyvä kirjoitus, olen pohtinut samoja juttuja. Madridista käsin näyttäisi, että useimmat madridilaiset kannattavat Realia ihan vain siksi, että ovat madridilaisia ja ylpeitä siitä. Tunnen esimerkiksi erään vakaumuksellisen tasavaltalaisen, vasemmistolaisen ateistin, joka yhtä kaikki kannattaa realia. Ja se on täysin normaalia, kuka nyt Ei kannattaisi oman kaupungin suurseuraa?

    Espanjalaiset itse ovat loppujen lopuksi aika väsyneitä politiikkaan, ei tavallinen madrilaiño haluaisi ajatella jalkapalloa ja politiikkaa samaan aikaan! Ehkä kataloniassa riittää vielä puhtia siihen, mene ja tiedä.

    Atletin kannattaminen voi toki olla jonkinlainen kannannotto, muttei kovin suurella todennäköisyydellä poliittinen. Atletin kannattaminen saattaa olla myös tyyliseikka, pikantti lisä omaan identiteettiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: