Myytti ikuisista häviäjistä


OTTO TÄHKÄPÄÄ

”Näyttää muodostuvan vallan tavaksi, että Ruotsi aina tekee voittomaalinsa Suomea vastaan noin viisi minuuttia ennen loppua.”

Kuka arvaa koska kyseinen uutisotsikko on ilmestynyt? Vanhahtava kieliasu saattaa johdatella osan lukijoista oikeille jäljille, sillä uutinen ei ole peräisin välittömästä lähihistoriasta. Paljastettakoon ilman pidempiä arvuutteluita, että kyseinen teksti on julkaistu Helsingin Sanomissa 3.6.1927. Lehtiartikkelin perusteella näyttäisikin siltä että jo tuolloin, siis 83 vuotta sitten viimehetken tappiot alkoivat muodostua Suomelle tavaksi. Tai ainakin myytti tappioon taipuvaisista suomalaisjoukkueista oli saanut muotonsa jo tuolloin.

”Eilisen ottelun johdosta tekisi mieli katkerasti noitua. Siinä tuhatlukuinen kansanjoukko istuu ja odottaa tasoitusmaalia ja kun sitten viiden minuutin kuluttua ottelu päättyy on tasoitus- ja mahdollinen voittomaali tiessään, mutta sen sijaan omassa pussissa kaksi vierasta kalaa lisää.”

Kuitenkin jos vanhaa lehtiartikkelia lukee eteenpäin, paljastuu, että Suomi ei itse asiassa ollut hävinnyt ottelua viimehetkillä. Ainoastaan tasoitus oli jäänyt saavuttamatta vastustajan iskettyä kaksi lisäosumaa. Tästä huolimatta itse uutinen oli vääntynyt muotoon, jossa suomalaisten esitetään nimenomaan hävinneen ottelun viimeisen viiden minuutin aikana.

”Tosinhan heillä jo oli yhden maalin etumatka, mutta suomalaisten sisukas, joskin päätön peli lupasi tasoitusta. Näin ei käynyt.”

Kirjoituksessa siteeratun uutisen muoto kitetyttää oleellisen. Suomifutiksen kannalta ei olekaan keskeistä onko itse myytti viimehetkien tappioihin taipuvista suomalaista tosi vai epätosi, vaan se miten se toimii. 83 vuoden otannan perusteella myytin vaikutus näyttäisi olevan itsensä toteuttavan ennustuksen kaltainen. Kierre on valmis kun suomalaiset alkavat itsekin uskoa heille koko ikänsä tuputettuun totuuteen ikuisista häviäjistä. Tästä syystä maailmalla seurajoukkueissaan rautahermoisesti esiintyvät suomalaispelaajat ihmettelevät hävittyjen maajoukkuepelien jälkeisissä televisiohaastatteluissa miksi meillä kävi jälleen näin. Mekanismi on selkeä: voittaminen käy vaikeaksi jos tappiota pelkää liikaa.

”Tukholman joukkue sen sijaan poistui kentältä ylivoimaisena voittajana.”

Tämän kirjoituksen tarkoitus oli syventää Henri Aallon viikko sitten aloittaman keskustelun ajallista perspektiiviä yhden vanhan lehtiartikkelin tarjoaman esimerkin avulla. Lehtiartikkeli osoittaa, että oppi suomalaisista ikuisina häviäjänä ei ole syntynyt viimeisten vuosien katkerien takaiskujen seurauksena. Sitä ei selitä edes talvisodan trauma, jota on myös tarjottu mysteerin selitykseksi. Myytti on paljon vanhempaa perua. Todennäköisesti sen historia ulottuu vielä paljon lehtiartikkeliakin syvemmälle historian syövereihin. Myytti urheasti taistelevista mutta tappioon taipuvaisista suomalaista on vaikeasti kumottavissa, sillä sitä uusinnetaan ja ylläpidetään jatkuvasti ihmisten välisessä kanssakäymisessä: turuilla, toreilla, pukukopeissa, katsomoissa, netissä ja lehtien palstoilla. Jos myytin luoman kierteen katkaiseminen on vaikeaa, niin toisaalta tavoite on ainakin selkeä: voittamisen kulttuuri – kuten Henkka omassa tekstissään kirjoitti – on se tekijä, joka ratkaisuhetkillä erottaa voittajat häviäjistä.

”3-0 oli lopputulos ja vastaa se täydellisesti molempien joukkueiden pelitasoa.”

Advertisements

4 Responses to Myytti ikuisista häviäjistä

  1. Martti sanoo:

    Eikö Suomessa ole ollut myös yleisenä kasvatusmetodina, tai tapana, ”ottaa lapsesta luulot pois”. Pahintahan olisi, jos joku luulisi olevansa jotain. Alemmuudentuntoisen ihmisen tragedia on se, ettei hän pysty uskomaan itseensä.

    Suurimpia nautintoja sen sijaan on päästä nauramaan niille, jotka jotain yrittävät tai tavoitelevat, ja mikä pahinta sanovat sen jopa ääneen.

  2. Vesa Salminen sanoo:

    Kyllähän tätä ”kaatui saappaat jalassa” -myyttiä pitää lähteä etsimään sieltä suomalaisuuden syntyvaiheilta, kun (ruotsinkielinen) eliitti alkoi suomalaisuutta konstruoimaan:

    Tässä lainaus Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, Sven Dufva -runosta:

    ”Sven Dufvaa näytetään. Hän on jo loppuun taistellut
    ja taistellut kuin mies, ja nyt on taisto tauonnut;
    hän näyttää siihen nukkuneen lepäämään leikistään.
    Vakaampi ei, mut kalvaampi on paljon entistään.”

    Myös Kalevalassa on tarinoita toisensa jälkeen kovasta yrittämisestä ja epäonnistumisesta (lähinnä naisasioissa). Usein taisteluun liittyy vielä semmoinen kuva yrmeästä ja niskuroivasta sotilaasta (esim. Dufva tai Tuntemattoman Rokka), joka kuitenkin ”tekee sen mitä täytyy”.

    Myös serbialaisessa kansallisessa kertomuksessa on vähän saman tyyppistä häviämisen myyttiä havaittavissa, mutta ei siitä tässä enempää. Pointtina kuitenkin se, että ehkäpä tämmöinen ”taisteltiin ja hävittiin kunnialla” -kertomus on ollut tärkeä suurten imperiumien kupeessa eläneiden kansojen itsesuojelumekanismi, joka on valjastettu käyttöön nationalismin levitessä 1800-loppupuolella?

  3. Panu Autio sanoo:

    Tämä myytti ja kysymys koskee varmaankin tasapuolisesti kaikkia urheilulajeja. Mielenkiintoista kysymys on mielestäni se, ylläpitävätkö urheilutoimittajat tätä myyttiä tietoisesti vai tiedostamatta. Mietitäänkö siis iltapäivälehtien toimituksessa että ”näinkö tässä aina käy” -asenteella kirjoitettu juttu myy paremmin kuin realistisempi ja ei-niin-eeppinen kuvaus ottelun tapahtumista. Vai onko tämä asenne iskostunut suomalaisiin toimittajiinkin niin syvälle, etteivät he edes itse tunnista sitä työssään. Entä ollaanko YLE:n toimituksessa salaa tyytyväisiä joka kerta kun Suomi häviää niukasti viime hetkellä tai jää neljänneksi olympialaisissa, sillä silloin he pääsevät toteuttamaan tärkeää tehtäväänsä kansallisen yhtenäisyyden vahvistajina ja minä-kuvan luojina.

  4. Pengoin lisää arkistoja ja törmäsin jälleen mielenkiintoiseen ja ah, niin tutun kuuloiseen lausahdukseen:

    ”Me tulemme kuitenkin varmastikin tästä huolimatta lähitulevaisuudessa häviämään parhaille vastustajillemme, mutta meidän täytyy pyrkiä häviämään ainakin kunnialla ja työn, innostuksen ja yrityksen jälkeen.” -HS 17.6.1929

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: