Jalkapallo on erottamaton osa Espanjaa


Luin taannoin brittiläisen jalkapallotoimittaja Philip Ballin kirjoittaman mainion Morbo-nimisen kirjan, joka valottaa espanjalaisen jalkapallon historiaa, taustoja ja syvempiä merkityksiä. Kirja on mitä loistavin esimerkki siitä, miten jalkapallo ei ole suuressa osassa maailman maita vain yksi urheilulaji muiden joukossa, vaan sitä hengittää koko yhteiskunta ja siihen liitetään samanlaisia asioita kuin filosofiaan, poliittisiin ideologioihin, taiteeseen ja jopa uskontoon.

Kirjan kirjoittaja Phil Ball on britti, joka on asunut jo vuosikausia Espanjassa, tai oikeammin Baskimaassa San Sebastiánissa (euskaraksi Donostia). Ball on aiemmin kirjoittanut vakavampien yhteiskunnallisten kirjojen lisäksi mm. Real Madridin englanninkielisen historian, jalkapallokolumneja New York Timesiin ja Financial Timesiin sekä Soccernetin mainiota, monille ehkä jo tuttua blogia espanjalaisesta jalkapallosta.

Morbo on espanjankielinen sana, jota on vaikea kääntää suoraan muille kielille. Morbo on tunne, tauti, jossa nivoutuvat yhteen niin historialliset, yhteiskunnalliset kuin kulttuurisetkin seikat ja joka henkii pyhää vihaa ja kuolematonta rakkautta, joita espanjalainen jalkapallo on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kirjan kannessa Luis Figo antaa kulmapotkua Barcelonan kotistadionilla Camp Noulla Real Madridin valkoisessa paidassa mellakkapoliisin suojellessa häntä katsomosta lentäviltä esineiltä, joiden joukossa oli mm. sian pää. Figohan siirtyi Barcelonasta Madridiin vain päiviä sen jälkeen, kun oli lehdessä vannonut sinipurppurapaita käsissään Jumalan ja äitinsä nimeen, ettei siirto koskaan olisi mahdollinen. Paluussaan entiselle kotistadionilleen Figo saikin sitten tuntea katalaanien morbon ja ”oli kykenemätön toimimaan”, niin kuin Ball asian ilmaisee.

Ball käyttää kirjastaan kokonaisen luvun morbo-sanan selittämiseen, mutta sen kääntäminen ei silti onnistu. Parhaiten termin avaa kertomus siitä, kun Barcelona ja Real Madrid kohtaavat Camp Noulla, niin aivan toisella puolella Iberian niemimaata saattaa kuka tahansa vähääkään kyseisten joukkueiden tai Espanjan historiaa tunteva henkilö todeta: ”Bueno, hay mucho morbo en el Camp Nou esta noche…” Ilmassa on siis morboa, kun el clásico potkaistaan käyntiin, mutta sama pätee myös esimerkiksi Athletic Bilbaon ja Real Madridin kohtaamiseen San Mamésilla tai Sevillan ja Betisin väliseen derbyyn.

Kirjan ensimmäisessä varsinaisessa luvussa Ball matkustaa pieneen andalucialaiseen Huelvan kaupunkiin, jossa on tietojen mukaan pelattu ensimmäisenä jalkapalloa Espanjassa. Pelin toivat maahan brittiläiset merimiehet ja kaivostyöläiset, ja ensimmäinen virallinen ottelu pelattiinkin brittien kaivosjoukkueen ja espanjalaisten kesken. Brittiläisillä on ollut suuri vaikutus espanjalaisen jalkapallon syntyyn ja kehitykseen, eräs pelityyli tunnetaan Baskimaassa jopa nimellä ”lo de Pentland”, valmentaja Fred Pentlandin mukaan.

Kirjassa käsitellään myös kiistanalaisen, lahjontasyytöksien kohteeksi useaan otteeseen joutuneen erotuomari Emilio Gurucetan tapausta.

Morbo rakentuu suurilta osin tuokiokuvista Ballin matkustaessa ympäri Espanjaa valottaen eri joukkueiden ja jalkapallon historiaa yksittäisissä tilanteissa ja tapahtumissa näkyvien vaikutteiden kautta. Yhdessä kirjan mieleenpainuvimmista tarinoista Espanjan vanha maajoukkuepelaaja López Ufarte tulee sansebastiánilaiselle hiekkarannalle kouluttamaan Ballia rantafutiksessa, ja Ball tajuaa vasta jälkikäteen kuka oli kyseessä.

Kirjan parhaita lukuja ovat helteisestä viikonlopusta Andaluciassa kertova vahva avaus Brave and bold – Huelva, birthplace of Spanish Football, sevillalaisten mielenlaatua viiden taksimatkan pohjalta hauskasti tutkiva Five taxis – Seville’s healthy rivalry sekä Baskimaan mahtavaa jalkapalloperinnettä ja voimakasta alueellista identiteettiä luotaava The quarrymen – Athletic Bilbao and the politics of the Basque Country. Sen sijaan ennakolta kaikkein herkullisimmat, F.C. Barcelonasta ja Real Madridista kertovat luvut Sunshine and shadow – The ambiguous truth about Barcelona sekä White noise – Madrid and the legacy of Franco jättävät lukijan jopa hivenen kylmäksi korkealle nostettujen odotusten jälkeen. Toki luvuissa kerrotaan paljon mielenkiintoista tietoa joukkueiden historiasta ja esimerkiksi Ricardo Zamoran, Pepe Samitierin ja Josep Sunyolin dramaattiset Espanjan sisällissodan ympärille kietoutuvat henkilöhistoriat liimaavat lukijan kirjaan, mutta jotain jää silti puuttumaan.

Kirja tarjoaa lukijalleen mielenkiintoisen matkan espanjalaisen jalkapallon ja yhteiskunnan historiaan sekä mielenlaadun syövereihin. Triviaalitietoakin on tarjolla riittämiin, mutta onneksi Ball katsoo näitäkin asioita pintaa syvemmälle. Tiesitkö, että Atlético Madridin punavalkeat raitapaidat selittyvät sillä, että joukkue on Athletic Bilbaon entinen farmijoukkue? Entä kuka oli Pichichi?

Ballin kirjaa voi suositella varauksetta kaikille jalkapallosta kiinnostuneille, sillä sen kautta pelin yhteiskunnalliset merkitykset, poliittiset päämäärät ja vahvat arvolataukset nousevat uuteen valoon. Espanjalaisesta jalkapallosta tai maan historiasta kiinnostuneille Morbo kuuluu pakolliseen yleissivistävään lukemistoon, jota ei voi ohittaa.

Phil Ball: Morbo

256 sivua

When Saturday Comes Books, 2001.

Kirjallisuusanalyytikkomme Toivo Martikainen on byrokratiaa pelkäämätön poliittisen historian opiskelija, joka pukeutuu lauantaina pystyraitaiseen paitaan.

 

Advertisements

2 Responses to Jalkapallo on erottamaton osa Espanjaa

  1. timppa sanoo:

    ”Kun seura perustettiin, pelasi se emoseuransa Athletic Bilbaon tavoin sinivalkoisessa paidassa, jonka väritys oli puolestaan matkittu Blackburn Roversin väreistä. Nykyinen punavalkoraidallinen paita otettiin käyttöön 22. tammikuuta 1911.[5] Syytä värien vaihtumiseen ei varmuudella tiedetä, mutta seuran historiaan perehtyneet pitävät idean isänä silloista pelaajaa ja johtokunnan jäsentä Juan Elorduyta.[6][7] Erään väitteen mukaan Elorduy, joka edusti alun perin bilbaolaisseuraa, vietti joululomansa Englannissa vuonna 1909 ja hän oli saanut tehtäväkseen hankkia 25 kappaletta uusia Blackburnin pelipaitoja. Haluttuja paitoja ei kuitenkaan ollut löytynyt ja paluumatkallaan Southamptonissa laivaa odotellut Elorduy oli sen sijaan ostanut paikallisen jalkapallojoukkueen punavalkoraidallisia paitoja. Myöhemmin Elorduyn siirtyessä Bilbaosta Madridiin hän toi myös uudet värit mukanaan. Southamptonissa juhlittiin jouluna 1909 laivayhtiö White Star Linen päätöstä tehdä kaupungista sen uusien suurten höyrylaivojen kotisatama, minkä vuoksi katukuva oli koristeltu yhtiön väreillä, jotka niin ikään olivat punainen ja valkoinen. Tarinan mukaan tämä juhlava näky oli saanut Elorduyn ihastumaan uusiin väreihin.[8] Yksi mahdollinen vaikutin saattoi olla taloudellinen: punavalkoraidallinen kangas oli halpaa ja helposti saatavilla, sillä sitä käytettiin tuohon aikaan myös patjojen päällystämiseen. Paidan värityksestä juontuvat myös seuran lempinimet Rojiblancos (suom. punavalkoiset) ja Colchoneros (suom. patjantekijät).”

    ”Seuran perustivat 26. huhtikuuta 1903 nimellä Athletic Club de Madrid kolme baskiopiskelijaa Athletic Bilbaon sisarseuraksi.”

  2. […] johti tunteikkaaseen välien selvittelyyn. Kentällä riitti siis runsaasti sitä paljon puhuttua morboa. Ronaldo tuupaa […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: